J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on laaja teos, jossa riittää paljon ainesta erilaisille luennoille ja tulkinnoille. Menneisyyden varjossa teosta tarkastelevat Azazelin Tähdestä tunnettu okkultisti Johannes Nefastos ja Iiris Astraya. Sähköpostikirjeenvaihdon pohjalle rakennettu teos on ollut tekijöilleen kevyt ja leikillinen projekti työläämpien töiden keskellä, mutta silti vakavasti tehty.
Menneisyyden varjo etenee järjestyksessä luku kerrallaan. Jokaisen luvun kohdalla on Astrayan ja Nefastoksen kommentit siitä, toisinaan lyhyesti kappaleen tai pari, toisinaan varsinkin Nefastos intoutuu kirjoittamaan sivukaupalla. Esimerkiksi saattueen seikkailuista Moriassa riittää paljon puhetta, mutta se onkin symbolisesti kovin ladattu kohtaus kirjassa.
Tulkinnat kirjasta ovat kiinnostavia ja ne esitetään riittävällä vakaumuksella: kirjoittajat ovat sopivasti tosissaan asiansa kanssa. Olisin kaivannut hieman enemmän keskustelullisuutta, kun kirja kerran sähköpostikirjeenvaihtoon perustuu. Vuoropuhelua ei erityisemmin synny, kirjoittajat viittaavat toistensa näkemyksiin aika vähän, eivätkä kovin paljon haasta toisiaan tai vuorovaikuta muuten. Sellainen olisi voinut elävöittää Menneisyyden varjoja vielä lisää.
Taru sormusten herrasta tarjoaa paljon ainesta tällaiseen okkulttis-mytologiseen tarkasteluun. Missään määrin väkinäiseltä tai kaukaa haetulta ei Nefastoksen ja Astrayan pohdiskelu tunnu, vaan lähdemateriaali taipuu oikein sopuisasti tarkastelun alle ja tarjoaa rikkaita näkökulmia. Luonnollisesti Tarun sormusten herrasta on syytä olla kirjana hyvin tuttu, jotta Menneisyyden varjosta saa kaiken mahdollisen irti.
Teoksen lopusta löytyy vielä Nefastoksen essee Uuden aikakauden mytologiat : Okkultismin suhde fiktioon, joka tarkastelee johdatuksenomaisesti fiktion suhdetta myyttiseen, arkkityyppiseen todellisuuteen








