Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rouva Dalloway on Virginia Woolfin klassikkoteos sadan vuoden takaa. Vuonna 1925 ilmestynyt modernin romaanin merkkiteos juoksee tajunnanvirtana kesäkuista päivää Lontoossa. Ensisijaisena näkökulmahenkilönä on tietysti rouva Clarissa Dalloway, seurapiireissä liikkuva nainen, joka on järjestämässä kutsuja samalle illalle. Näkökulma karkailee kuitenkin muihinkin ihmisiin, poukkoillen henkilöstä toiseen yllättäen.
Olen arvioinut kirjan aikaisemminkin, joten en käsittele kirjan sisältöä tässä sen enempää. Kyllikki Hämäläisen suomennos on vuodelta 1956 ja vaikka pidinkin kirjaa oikein luettavana, toivoin silti kirjalle uutta suomennosta. Nyt sellainen on saatu, kirjan satavuotisjuhlan kunniaksi. S&S:n julkaiseman suomennoksen on tehnyt Kaijamari Sivill ja samassa yhteydessä tulee muitakin uusia Woolf-suomennoksia, ainakin Kaisa Katteluksen suomentama Orlando.
Vertaillaan hieman tyyliä. Clarissa Dalloway haikailee tässä nuoruuttaan ja on epämääräisen harmissaan, kun hänen miehensä on lounastamassa Lady Brutonin kanssa, minne Clarissaa ei ole kutsuttu:
It was all over for her. The sheet was stretched and the bed narrow. She had gone up into the tower alone and left them blackberrying in the sun. The door had shut, and there among the dust of fallen plaster and the litter of birds’ nests how distant the view had looked, and the sounds came thin and chill (once on Leith Hill, she remembered), and Richard, Richard! she cried, as a sleeper in the night starts and stretches a hand in the dark for help. Lunching with Lady Bruton, it came back to her. He has left me; I am alone forever, she thought, folding her hands upon her knee.
Hämäläisen suomennoksessa tämä kuuluu näin:
Hänen kohdaltaan oli kaikki ohi. Hänen lakanansa oli sileä ja vuoteensa kapea. Hän oli yksin kiivennyt tornikamariinsa ja jättänyt toiset poimimaan marjoja auringonpaisteeseen. Ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä. Kuinka erilaiselta kaikki näyttikään katsottuna täältä pölyn ja varisseen rappauksen ja hylättyjen linnunpesien keskeltä ja kuinka ohuina ja kimeinä äänet kantautuivat tänne (tällaista oli ollut kerran Leith Hillissä, hän muisti). Entä Richard, Richard! hän huudahti kuten ihminen, joka herää kesken unta ja ojentaa kätensä pimeään apua saadakseen. Richardhan oli lounaalla Lady Brutonin kanssa, hän muisti. Hän on hylännyt minut; olen jäänyt yksin ainaiseksi, hän ajatteli ja risti kätensä polvelleen.
Sivillin suomennoksessa sama kohta menee näin:
Häneltä kaikki oli ohi. Lakana oli pingotettu ja vuode kapea. Hän oli noussut torniin yksinään ja jättänyt muut aurinkoon poimimaan karhunvatukoita. Ovi oli sulkeutunut; ravistuneen rappauksen pölyn ja linnunpesien jäännösten keskeltä katsottuna maisema oli näyttänyt kaukaiselta, äänet olivat kantautuneet sinne kalseina ja soinnittomina (kerran Leith Hillin tornissa, hän muisti), ja Richard, Richard! hän parahti niin kuin nukkuja havahtuu yössä ja kurottaa kättään pimeään apua hakien. Lounaalla lady Brutonin kanssa, hänen mieleensä palasi. Richard on jättänyt minut; olen ikuisesti yksin, hän ajatteli ja liitti kätensä yhteen polven päälle.
Kuten nähdään, Hämäläisen suomennos ei ole missään nimessä huono tai liiaksi vanhentunut, mutta Sivillin suomennos on vähän niukkasanaisempana sujuvampi ja kieliasultaan nykyaikaisempi. Se on myös hitusen uskollisempi alkutekstille ja tavoittaa Woolfin sävyt ainakin tässä paremmin. ”Kalsea ja soinniton” kuulostaa huomattavasti tunnelmallisemmalta kuin ”ohut ja kimeä”. Sivill on suomentajana sitä koulukuntaa, joka kunnioittaa alkutekstin pisteen paikkaa liki pyhänä, ja tässäkin Hämäläinen on hieman pilkkonut Woolfin virkkeitä tavalla, joka tuntuu tarpeettomalta.
Lämmin suositus siis tälle uudelleensuomennokselle. Hyvä, että nimikin muutettiin Rouva Dallowayksi – englanninkieliselle nimelle ei ole tässä suurempaa syytä, ja näin uusi suomennos erottuu vanhoista. Otavahan on julkaissut vanhasta suomennoksesta uuden painoksen viimeksi vuonna 2025, joten on hyvä, että lukijan on helppo tunnistaa, milloin käsillä on uusi suomennos.
Kannustan ehdottomasti lukemaan Rouva Dallowayn uutena suomennoksena. Rouva Dalloway on klassikkoasemansa ansainnut romaani ja oikein mainio tapa tutustua Woolfin edustamaan modernismiin ja tajunnanvirtakirjallisuuteen. Vaikka Rouva Dalloway onkin rikas teos, jossa riittää syvyyttä ja joka haastaa lukijaa kirjoitustavallaan, se on myös miellyttävästi soljuva kirja, jonka voi myös lukea vailla sen suurempaa ajatusta kirjan syvemmille teemoille, nauttien kyydistä ja lämpimästä kesäpäivästä 1920-luvun Lontoossa. Woolfin ja Sivillin luotsaamana olet hyvissä käsissä.
