Ilona Tuominen: Ajatusremontti

Ajatusremontin kollaasikannessa on alhaalla kiikarit ja sininen maalisuti, reunoilla kukkasia ja yläreunassa puutalokorttelin sisäpihaa.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Turkulaiseen Poppelin puutalokortteliin sijoittuva Kortteli-sarja on edennyt neljänteen osaansa. Pääosassa on tällä kertaa Miisa Tolonen, korttelin parikymppinen hallituksen puheenjohtaja, joka on astunut hirmuisen Orvokin saappaisiin järjestämään kortteliin kauan kaivattuja remontteja. Pikkuhiljaa muun Turun lailla vajoava kortteli vaatii merkittäviä kunnostustöitä, eivätkä Poppelin vanhat papat anna nuorelle naiselle työrauhaa.

Siinä sivussa Miisan ystäväpiirissä sattuu ja tapahtuu. Miisan kaveriporukka muodostuu lähinnä pojista, eli hänen isoveljensä Hanneksen kaveripiiristä. Porukassa on mukana hurmaava lääkäri Santeri, josta tulee sattumalta sinkkumies samaan aikaan kun Miisa antaa lähdön nuivalle poikaystävälleen Jussille. Santeri pyytää Miisalta apua ihmissuhdeasioissa: hän haluaisi oppia paremmaksi poikaystäväksi. Miisa on sentään onnistunut parittamaan kaveriporukan Ossin niin, että Ossi on menossa nyt naimisiin.

Miisalla on kalenteri täynnä kesämenoja: taloyhtiön asiat, Ruisrockit, Ossin polttarien suunnittelu ja toteutus, juhannusmökkeilyt ja niin edelleen. Mutta entäs sitten, kun kova tohottaja joutuukin hetkeksi pysähtymään? Tätä käännettä kirja panttaa melkein puoleen väliin asti; liian pitkään minun makuuni, sillä Ajatusremontin lukeminen ei edennyt ollenkaan niin sujuvasti kuin sarjan aikaisempien osien. Kun tarina lähtee kunnolla avautumaan kirjan puolenvälin paikkeilla, loppupuoli kirjasta veti mukaansa. Alku tuntui paljon tahmeammalta. No, keskeyttämisen vaaraa ei sentään ollut, kyllä sarjan neljännessä osassa on jo niin sitoutunut lukija, että loppuun on luettava ja luottamusta Ilona Tuomiseen riittää.

Jos sarjan edellinen osa Löytöperhe oli uudelleenkirjoitus Jane Austenin Arkailevasta sydämestä, Miisa on tietysti ilmetty Emma: varakas nuori nainen, joka järjestelee mieluusti ystäväpiirinsä ihmissuhteita (ja saa lopulta nenilleen tehdessään vähän liian pitkälle meneviä tulkintoja muiden asioista, joista ei oikeasti tiedä) ja joka huolehtii isästään – ja joka lopulta löytää rakkautta myös itselleen.

Ajatusremontti loppuu tietysti kunnon viihdekirjan tavoin niin, että kaikki kääntyy parhain päin. Miisa löytää onnen, saa elämälleen uuden suunnan ja taloyhtiössäkin kaikki järjestyy hyvin. Niin sen kuuluukin mennä. Lopetus ei jätä mitenkään ilmeisesti ovia auki, vaan tuntuu pikemminkin sarjan lopulta. Jos Kortteli-sarja jää tähän, siihen voi olla oikein tyytyväinen, neljä kirjaa muodostavat oikein mainion kokonaisuuden. Sarjassa on lisäksi pari pienempää kertomusta, jotka ovat ilmestyneet vain e- ja äänikirjoina. 

Hauskana vuoroin vieraissa -juttuna Maija luetuttaa Miisalla Leena Paasion Tuuli kääntyy etelään -romaania. Paasion Lännessä loistaa majakka taas viittasi Kortteli-sarjaan. Viittaukset ovat sikälikin paikoillaan, että jos yhdestä sarjasta pitää, kannattaa kyllä tutustua toiseenkin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Somesta Mikon löytää Mastodonista. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 363 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...