Kun lukee Scott Samuelsonin kirjaa Rooma : hyvän elämän kaupunki, ei voi olla yhtymättä Plutarkhoksen ihmettelyyn elämästä ja sen nautinnoista: ”Eikö hyvä ihminen pidä jokaista päivää festivaalina?”. Vastaus on tietenkin kyllä, jos on käynyt Roomassa ja lumoutuu yhä uudelleen ja uudelleen tuon ainoan ikuisen kaupungin maagisesta hengestä.
Olen itse vain heittäytynyt Rooman sisälle kävelemällä päämäärättömästi iltaisin ja öisin Rooman rauhallisilla sivukujilla, ja nähnyt kirjoittajan tavoin, miten kaupunki muuttuu joka katseella; terrakottarakennukset näyttävät sulavan silmissä, ja kuin lämpöiseltä lihalta, ja siinä sivussa vilahtavat ihmisten alastomat sielut aavistuksenomaisissa sekunninsadasosissa.
Roomassa ei kannata kiirehtiä tai täyttää kalenteria. Roomassa pitää eksyä ja unelmoida, löytää kaupungin sielu lordi Byronin sanoin: ”Rooma maani! Sielun kaupunki! Sydämen orpojen pitää kääntyä puoleesi.”
Rooma : hyvän elämän kaupunki on paitsi filosofinen matka roomalaiseen sieluun myös matka ikuisuudessa meitä vaivaaviin kysymyksiin siitä, mitä hyvä elämä on ollut länsimaisen kulttuurin alusta lähtien maailmansieluna Carlo Levinin sanoin: ”Yksittäisistä peileistä Rooma löytää uudelleen sielun kaikki muodot ja puolet.”
Samuelsonin kirja on lukuelämys. Se avaa ihmettelevän sielun sielussa ajatuksella, että emme ole vain matkalaukkuja raahaavia turistizombieita.
Ahneuden ja häiriöiden, pastan ja sirkuksen kerrosten alla on nälkä elää parempaa elämää, sitä, jota muinaisen Rooman filosofit sanoivat vita beataksi – siunatuksi elämäksi, hyväksi elämäksi. Joskus menemme Roomaan etsimään omaa ihmisyyttämme. Emme tahdo vaihtaa vain maisemaa. Tahdomme vaihtaa sielua. Osa tätä syvää halua nähdä Rooma, edeltäjänään pinnallisuus kuten kaikella syvällisellä, on epämääräinen assosiaatio la dolce vitaan: mukavaan elämään täynnä hyviä viinejä ja niin edelleen…
Elokuvaohjaaja Fellini kutsui Roomaa maailman upeimmaksi elokuvalavasteeksi. Roomassa on myös paljon inhoamisen aiheita eikä sen romantisoiminen tai romanttisuudella rahastaminen ole muuta kuin James Joycen sanoin rahasta oman mummonsa esittelyä turisteille.
Rooma on myös vallan sekä väkivallan kaupunki. Ciceron ansiosta se on myös kreikkalaisen sivistyksen ja opetuksen kaupunki. Sokrates sanoi, että jos halusi ymmärtää yksittäistä sielua, auttaa, että Sielu on kirjoitettu isolla, ja juuri sitä kirjoittajan mukaan Rooma on: touhukas teksti kaikista luonteemme puolista – Rooma on se paikka, jossa ihmisyytemme on kirjoitettu auki.





