Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mustasta surmasta on kirjoitettu paljon mutta enimmäkseen eurooppalaisesta näkökulmasta. Globaali pandemia ulottui kuitenkin kauas Euroopan rajojen ulkopuolelle. Se tappoi maailmanlaajuisesti arviolta 100 miljoonaa ihmistä vuosien 1347–1353 välillä, eli noin puolet väestöstä niillä alueilla, joihin tauti iski. Kammottavaa mustassa surmassa oli kuitenkin se, että tauti ei hiipunut pois. Vuosikymmenien ja vuosisatojen mittaan se palasi uudestaan ja uudestaan, vaikkakaan ei yhtä tuhoisassa muodossa kuin ensimmäisessä aallossa.
Thomas Asbridgen The Black Death : A Global History tarkastelee Mustaa surmaa poikkeuksellisen laajasta näkökulmasta. Erityisesti Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka nousevat kirjassa esille mikä onkin osuvaa, sillä tämä alue näyttää kärsineen ruttopandemiasta kaikkein pahiten. Kairossa ja Damaskoksessa mahdollisesti jopa 80 % väestöstä kuoli, mitä voi jo pitää hämmästyttävänä lukuna.
Kirjan näkökulma on poikkeuksellinen toisestakin syystä. Asbridge on pyrkinyt nostamaan esiin aikalaisten kirjoituksia, joita onneksi löytyy jonkin verran, vaikkakin harmillisesti Saharan eteläpuolinen Afrikka ja Kiina jäävät tältä osin pimentoon. Perusteellisesti lähteistetty kirja ei siten katso tapahtumia vain ylätasolta, vaan se pyrkii ymmärtämään miten aikalaiset itse kokivat ja selittivät tapahtumia. Mieleen jää erityisesti ”renessanssin isän” ja ensimmäisen humanistin Petrarcan kuvaus, joka kannattaa lainata kokonaisuudessaan.
Kunpa en olisi koskaan syntynyt, tai ainakin olisin kuollut ennen näitä aikoja… Milloin on koskaan kuultu tai nähty mitään tällaista; missä aikakirjoissa on koskaan kirjoitettu, että talot jäivät tyhjilleen, kaupungit autioituivat, maaseutu jäi hoitamatta, pellot täyttyivät ruumiista, ja pelottava ja äärimmäinen yksinäisyys valtasi koko maailman… Uskooko jälkipolvi näitä tapahtumia lainkaan, kun me, jotka koimme, tuskin voimme uskoa sitä itsekään?… Onnellisia ovat tulevaisuuden ihmiset, jotka eivät ole kohdanneet näitä kurjuuksia ja luultavasti pitää todistustamme satuina.
Monille keskiajan ihmisille tuho oli niin valtaisa ja käsittämätön, että he kuvittelivat koko maailman loppuvan. Tämä ei tosin ollut ensimmäinen kerta kun rutto teki Euroopassa massiivista tuhoa. Kahdeksan vuosisataa aiemmin tapahtunut Justinianuksen rutto oli tehnyt erityisesti Bysantin valtakunnassa tuhojaan ja tappanut 25–50 miljoonaa ihmistä, mutta keskiajan ihmisille tämä tapahtuma vaikuttaa olleen tuntematon.
Ihmisten selitys taudille oli enimmäkseen jumalallinen kosto synneistä, mutta rutto ei vaikuta horjuttaneen ihmisten uskonnollisuutta sinänsä. Päin vastoin, ajatukset lopun ajoista saivat monet tarrautumaan uskoonsa vieläkin epätoivoisemmin, ja uskonnollisen fanatismin nousu ei siinä mielessä tule yllätyksenä. Ruton levitessä alkoi levitä myös salaliittoteoriat, tarkalleen ottaen ajatus oman aikansa väestönvaihtoteoriasta. Ajateltiin, että juutalaiset ovat myrkyttäneet kaivot, koska he haluavat tappaa kaikki kristityt ja kansoittaa maailman juutalaisilla.
Hurmahenkeä ei häirinnyt se, että rutto tappoi juutalaisia siinä missä ketä tahansa, eikä varmasti sekään estellyt, että tällä saatiin velat kuitattua ja juutalaisten omaisuus omiin taskuihin. Juutalaisten perinteinen ammattihan oli näihin aikoihin rahan lainaus, eräänlainen varhainen pankkitoiminta. Lopputuloksena vuoteen 1351 mennessä yli 200 juutalaista yhteisöä oli tuhottu ja kymmeniä tuhansia juutalaisia tapettu. Tulevina vuosikymmeninä vainot johtivat selvinneiden juutalaisten pakoon Itä-Eurooppaan, erityisesti Puolaan ja Unkariin.
Asbridge paneutuu myös muihin tunnettuihin seurauksiin, kuten väestökadon aiheuttamaan työvoimapulaan. Maataloustyöntekijöiden ja käsityöläisten kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti, mikä nosti työn arvoa ja palkkoja sekä murensi perinteistä feodaalijärjestelmää. Toinen keskeinen seuraus oli katolisen kirkon arvovallan mureneminen. Devotio Moderna -liikkeen perustaja Geert Grote sekä varhaiset reformaattorit John Wyclif ja Jan Hus alkoivat arvostella kirkon maallistumista ja opillisia virheitä. He toimivat varhaisina pioneereina ja askeleina niillä portailla, jotka lopulta johtivat 1500-luvun protestanttiseen reformaatioon.
Kiinnostavaa ja uutta tietoa on kuitenkin muslimimaiden reagointi ruttoon. Täällä uskonnollisiin vähemmistöihin ei kohdistunut vainoja, mutta lopputulos oli muuten traaginen. Monien islamilaisten oppineiden tulkinnan mukaan rutto ei voinut olla tartuntatauti, sillä jos sairaus siirtyisi ihmisestä toiseen itsestään, se tarkoittaisi, että luonnolla on omaa riippumatonta voimaa ohi Jumalan. Tähän nojaten oli myös luonnollista ajatella, että ihmisen ei tulisi paeta, vaan pysytellä kotipaikkakunnallaan ja uskoa, ettei hänelle tapahdu mitään ilman Jumalan määräystä.
Tämä oikeaoppinen tulkinta oli niin järkähtämätön, että se ei taipunut edes tulevina vuosikymmeninä silloinkin, kun Euroopassa jo kokeiltiin karanteenia ja muita keinoja rajoittaa ruton leviämistä. Muutamat hajaäänet, kuten korkeasti oppinut Lisan al-Din ibn al-Khatib eivät onnistuneet muuttamaan tätä narratiivia. Lopputuloksena oli valtava väestönkato, ja siitä kummunneet kerrannaisvaikutukset lopulta johtivat Egyptiä ja Syyriaa hallinneen mahtavan mamelukkisulttaanikunnan romahtamiseen 1500-luvun alussa.
Asbridge käsittelee myös mustan surman tieteelliseen tutkimiseen liittyviä kysymyksiä. 1900-luvulla väiteltiin pitkään mikä lopulta aiheutti ruton, oliko taudinaiheuttaja tosiaan Yersinia pestis, vai sittenkin jokin muu. Myös mustan surman alkukoti on ollut kiistanalainen. Kumpaankin kysymykseen on viimein saatu vastaus tällä vuosituhannella. Geenitutkimus on vahvistanut taudinaiheuttajaksi Yersinia pestis -bakteerin, ja DNA-analyysit ovat paikantaneet pandemian alkuperän nykyisen Kirgisian alueelle, Tianšan-vuoristoon, jossa rutto puhkesi 1330-luvulla. Taudin lähtöpiste ei siten ollut aivan siellä missä aikalaiset kuvittelivat, eli Kiinassa.
Harmi kyllä, juuri Kiinan suhteen tiedoissamme on musta aukko. Lähteiden mukaan suuri epidemia iski Fujianin provinssiin 1344, ja vuodesta 1352 maa kärsi useammasta epidemia-aallosta. Lähteet eivät kuitenkaan kuvaile taudinkuvaa tarkasti, saati anna kuolleisuudesta mitään numeroita, joten miten laajaa tuhoa musta surma maassa aiheutti, on arvailujen varassa. On kuitenkin houkuttelevaa pohtia, mikä merkitys samoihin aikoihin koetuilla epidemioilla oli Yuan-dynastian romahduksessa ja Ming-dynastian perustamisessa vuonna 1368.
Kirjassa korostuukin inhimillisen kärsimyksen rinnalla se, miten tuhosta versoo jotain uutta. Musta surma näyttäytyy Asbridgen kirjassa eräänlaisena historian kiihdyttimenä. Se ei välttämättä synnyttänyt kaikkia niitä kehityskulkuja, jotka sen jälkeen seurasivat, mutta väestön puolittuminen muutamassa vuodessa rikkoi olemassa olevia rakenteita niin rajusti, että jo käynnissä olleet muutokset saattoivat kiihtyä tai saada kokonaan uuden suunnan.
The Black Death : A Global History on perusteellinen ja vankkaan lähdeaineistoon pohjautuva kirja, mutta se ei missään vaiheessa unohda niitä ihmisiä jotka oikeasti joutuivat kokemaan nämä tapahtumat. Empaattinen teos on historiankirjoitusta parhaimmillaan, suosittelen!