Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjan kansi on 1970-luvun henkisesti oranssinruskea. Siinä kaksi pientä tyttöä katsoo vastavalossa kirjan lukijaa; isompi on täysin vakava, ja pienemmänkin poskiin kovertuvat hymykuopat ovat melko väkinäiset.
Pipsa ja Lotta. Isosisko ja pikkusisko, joiden kasvoilta ilo on paennut. ”Me jäimme ilman äidin rakkautta. Olimme äidille rasite ja aggression kohde. Äiti oli paha, ilkeä ja julma. Äiti ei olisi halunnut meitä”, Lotta pohtii kirjeessä, jonka hän on kirjoittanut Pipsalle tuonilmaisiin, sillä Pipsaa ei enää ole. Sekä äiti että Pipsa olivat psyykkisesti sairaita; molempia vaivasi mitä ilmeisimmin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Molemmat päätyivät sairauden masennusvaiheessa tekemään itsemurhan.
Elämäni ilman sinua sisältää siis Lotan muisteluja lapsuudesta kohti keski-ikää sekä kirjeitä, joita hän on kirjoittanut Pipsalle tämän kuoleman jälkeen. Varsinkin lapsuudenmuistot ovat kouriintuntuvan voimakkaita, sillä perheen traumat ovat rajuja. Äidin psyykkistä sairautta ei aluksi tunnisteta, mutta yhtäkaikki se ulottaa rumat lonkeronsa koko perheen ympäri: joka vuosi, kun kevät tulee ja valo lisääntyy, äiti tulee ensin levottomaksi ja sitten nukkuu kaikki päivät. Eikä hän ole sairausjaksojen ulkopuolellakaan kovin herttainen, vaan väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Isä on aivan toisenlainen, mutta hänellä ei ole voimaa vastustaa puolisoaan. Heidän avioliittonsa päätyy eroon, ja eron jälkeen äiti ajautuu ensimmäiseen itsemurhayritykseensä.
Pipsa ja Lotta varttuvat, viettävät vaihto-oppilasvuosia mahdollisimman kaukana kotoa ja etsiytyvät sitten kumpikin kohti omaa elämäänsä. Lotasta tulee monien tuntema näyttelijä, mutta opettajaksi kouluttautunut Pipsa joutuu enemmän etsimään paikkaansa elämässä. Hän tulee äidiksi, mutta suuri elämänmuutos sekä luultavasti geenit ja traumatisoivat kokemukset provosoivat hänessä esiin ensin lapsivuodepsykoosin ja sen jälkeen masennuksen. ”Pipsan elämä oli yhtä taistelua”, Lotta pohtii. Kuoleman ajatukset saavat Pipsassa yhä enemmän valtaa, ja kuten kirjan ensimmäisellä aukeamalla lakonisesti todetaan, hän ”hyppäsi katolta tyttärensä yhdeksänvuotissyntymäpäivänä”.
Saiko äiti rauhan kuolemassa, entä Pipsa? Sitä emme voi tietää. Mutta Lotta pohtii uskottavasti ja rehellisesti sitä, millaista on jäädä ainoana henkiin lapsuudenperheen kolmesta naisesta. Hän on rohkea eikä anna psyykkisten sairauksien stigman vaientaa itseään. Elämäni ilman sinua on tärkeä kirja tässä maassa, jossa edelleen tehdään yli 700 itsemurhaa vuodessa. On tärkeätä yrittää ymmärtää.
