Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Elina Hirvosen Kauneuksien lokikirja on Rakkauksien lokikirjan aloittaman trilogian toinen osa. Moni piti ensimmäisen osan vahvuutena tilanteesta ja ajatuksesta toiseen liukuvaa kerrontaa, joka kutoo yhteyksiä henkilökohtaisen kokemuksen ja maailman tapahtumien välille. Kauneuksien lokikirja jatkaa samoilla linjoilla tarkastellen muistamista ja väkivallan jälkiä. Pääteemoiltaan teos muistuttaa Rachel Cuskin, Deborah Levyn ja Susanna Hastin tuotantoa. Afganistania käsittelevistä osioista mieleen tulee myös Ansa Kaalaman mainio poliittista esseistiikkaa tarjoileva esikoisteos Yön siipiväli.
Syvän henkilökohtainen side maailman kriiseihin on autofiktiiviselle kertojalle kiinnostava lähtökohta. Se avaa lukijalle ikkunoita maailmoihin, joita useimmat meistä seuraavat hyvin etäältä. Kertojan laaja elämänpiiri ulottuu taiteilijoista aktivisteihin ja kriisialueilla eläviin ystäviin, joiden elämässä on rakenteellista väkivaltaa, sotaa ja pelkoa. Jäin kuitenkin pohtimaan, paljonko tilaa nämä kokemukset lopulta saavat omilla ehdoillaan – vai näyttäytyvätkö muut ihmiset ennemminkin peileinä, joiden kautta kertoja tarkastelee itseään ja tapaansa hahmottaa maailmaa?
Vahvimmillaan Kauneuksien lokikirja on silloin, kun se kääntää katseen kohti kertojan menneisyyttä. Pidin erityisesti ratkaisusta puhutella lapsuuden minää sinä-muodossa. En osaa sanoa, kurooko suora puhuttelu umpeen aikuisen kertojan ja lapsen kokemuksen välistä etäisyyttä vai tekeekö se sen entistä näkyvämmäksi, mutta joka tapauksessa se luo kiinnostavan jännitteen nykyisen ja menneen minän välille. Näissä osioissa teos tavoittaa jotain hyvin liikuttavaa: aikuisen yrityksen lohduttaa lasta, joka ei aikanaan saanut tarvitsemaansa turvaa. Näissä kohdissa ei välttämättä tarvittaisi maailman kriisejä antamaan kokemuksille painoarvoa. Lapsen ääni kantaa sellaisenaan.
Kauneuksien lokikirjaa voi suositella erityisesti autofiktion ystäville, jotka pitävät esseemäisestä kerronnasta ja henkilökohtaisen sekä poliittisen yhteenkietoutumisesta. Vaikka teoksen näkökulma ei täysin vakuuttanut minua, se herättää kiinnostavia kysymyksiä muistamisesta ja siitä, miten kirjoittaa muiden ihmisten kokemuksista osana omaa tarinaa.