Tarja Tornaeus: Myllykosken kauppiaat

Myllykosken kauppiaiden kannessa on vanha arkistovalokuva kahdesta tavarapolkupyörästä kuljettajineen.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viime keväänä luin aivan erinomaisen kirjan metsäyhtiöistä (Metsäpatruunoiden perintö, Reuna 2026) ja niiden ympärille rakentuneista kyläyhteisöistä. Huomasin silloin, että tulossa on kirja, joka käsittelee paperitehtaan ympärille rakentuneen yhteisön tarinaa kauppaliikkeistä ja yrittäjistä.

Kun saha-, puu- ja paperiteollisuus alkoi kukoistaa vanhalla valtionrajalla Kymijokivarressa 1900-luvun alussa, tehtaiden ympärille rakentui uusia taajamia. Millaista väkeä olivat kauppaliikkeiden perustajat? Myllykoskella suuri osa yrittäjistä tuli Karjalasta. He perustivat oman yhdistyksen, joka alkoi järjestää Myllykosken Messuja. Tapahtuma kasvoi vuosi vuodelta. Vuonna 1976 avaajaksi lupautui kenraali Yrjö Keinonen, arvonnan pääpalkinto oli Triumph-auto ja muotinäytöksessä oli mannekiinina ”Beggy Jamaigalta”.

Tarja Tornaeuksen kokoama Myllykosken kauppiaat on mielenkiintoinen katsaus 1800-luvun loppupuolelta tähän päivään. Kirjassa kerrotaan hauskasti Myllykoskella sijainneista kauppaliikkeistä. Tornaeus kiittelee lähdemateriaalien saatavuutta. Myllykoskesta on kirjoitettu paljon erilaisia kirjoja ja kotiseutuyhdistys on ollut myös aktiivinen tietojen tallentamisessa. Museosta lainattuja ja yksityisiltä saatuja vanhoja valokuvia on käytetty elävöittämässä tarinoita.

Aikoinaan paperitehtaiden ympärille rakennettiin melkeinpä kaikki se, mitä ihmiset voivat jokapäiväisessä elämässään tarvita. Peruselämiseen tarvittavat tuotteet ja palvelut, mutta myös hengen ja ruumiin ravintoa kuten teatteri, kirkko, urheiluseura ja niin edelleen, jotka rakennettiin ja usein rahoitettiin tehtaanjohtajien määräyksestä jokaiselle ”paperipaikkakunnalle”.

Kirja on toteutettu sisällöltään siten, että ensin esitellään Myllykoski, ja tarinaa laajennetaan tekijöihin, jotka kasvattivat tehdasyhdyskuntaa. Myllykoski on Pohjois-Kymenlaaksossa. Sen nimi oli ensin Viiala, sitten kuntaliitosten myötä Anjalankoski. Nyt Anjalankoski on osa Kouvolan kaupunkia.

Kehityksessä on jotain yleistettävää eli tutun kuuloisia tarinoita, jotka voisivat olla joltain toiselta paikkakunnalta. Suurtyönantaja aiheuttaa muuttoliikettä maan sisällä ja tuo kansainvälisyyttä maaseudulle, jossa siihen asti suvut ovat olleet tiukasti maassa kiinni ja visusti paikallaan. Valtaa siirtyy maanomistajilta uudenlaisen vaurauden tuottajille.

Myllykoskesta muodostui yhtenäinen hallittu kokonaisuus, sillä tehtaan patruuna oli teettänyt aikoinaan omalla arkkitehdillään suunnitelmat tehdasalueen lisäksi myös sitä ympäröivästä alueesta. Myllykosken keskusta onkin Museoviraston suojelema merkittävä ympäristö.

Sotien jälkeen elinkeinoelämä Myllykoskella oli monipuolinen. Itärajan takaa oli tullut venäjää puhuvia ortodokseja, rannikolta ruotsinkielisiä, työväkeä tehtaalle tuli Savosta ja virkamiehiä Pohjanmaalta. Yrittäjät olivat myös aktiivisia verkostoitumaan ja heitä yhdisti myös halu kouluttautua.

Kirjassa seurataan yritysten määrän kehitystä toimialoittain, ja pieniä juttuja on monenlaisista yrityksistä. Kirjan toisessa luvussa esitellään Myllykosken liikerakennukset (54 kpl) rakennusvuoden mukaan.

Ennen kuin kirjassa päästään liikerakennusten esittelyyn, tehdään tutustumiskierros Myllykoskelle. Tarinat ovat mielenkiintoisia. Kerrotaan ihmisistä, jotka ovat vaikuttaneet yhteisön kehittymiseen, kirjassa on myös kainalojuttuja alueella ilmestyneistä lehtijutuista, muun muassa ”Säkkijärven polkan tarina” ja ”Venepakolaiset Anjalankoskella”. Löytyy myös talojen tarinoita, kuten Vekin talo. Liikerakennuksia esitellään silloisen käyttötarkoituksen mukaan, mutta joidenkin rakennusten osalta kerrotaan myös asukkaiden tarina.

Kirjasta skannattu valokuva Myllykosken torin ympäristöstä jostain ennen 1960-lukua.

Seuraavat luvut 3-7 on ryhmitelty toimialojen mukaan: vähittäiskauppa ja kuluttajapalvelut, asumisen ja rakentamisen palvelut, hyvinvointi ja terveys, viestintä ja kulttuuri sekä teollisuus ja alihankinnat. Jokainen luku on mielenkiintoinen aikamatka silloisiin yrityksiin ja ihmisiin yritysten taustalla, samalla nousee esille yrityksiä, jotka toimivat edelleen. Viimeisenä lukuna on poimintoja elämänmenosta Myllykoskella: myllyt, koulut, kirjasto, kirkko, poliisi.

Esimerkkinä hauskasta tavasta kirjoittaa tietokirja tässä kirjassa on humoristisia kommentteja ja huomioita:

Liikkuvan poliisin partioita kutsuttiin ”lentäviksi”, ja Myllykoskella nimitys osui ihan nappiin. Nimittäin poliisissa olivat töissä ylikonstaapeli Jussi Tiira, konstaapeli Olavi Kurppa ja vanhempi konstaapeli Matti Sorsa.

Myllykosken kauppiaat on lukemisen arvoinen kirja. Monet tehdaspaikkakunnat ovat samantyylisiä kuin Myllykoskikin oli. Kun itse kasvoin pienessä tehdaskaupungissa Raahessa, tämä kirja toi mieleeni hyvin samankaltaisen elämän kuin Myllykoskellakin oli ollut. Elämä pyöri tehtaan ympärillä, ja suurimmasta osasta paikkakunnan perheitä joku oli tehtaalla töissä.

1960-luvulla elettiin tehdaspaikkakunnilla aikamoista murrosta. Tehtailla oli jo ammattiyhdistysliike, joka ajoi työläisten asiaa, toisaalta oli myös toimihenkilöporras, jolla oli muun muassa omaa virkistystoimintaa, eivätkä he osallistuneet työntekijäpuolen tapahtumiin. Voimissaan oli myös aktiivinen sotainvalidien verkosto, joka pitivät yllä oikeistolaisempaa ajattelua. Jos työväenyhdistys järjesti vappumarsseja ja muita vasemmistolaisia tapahtumia, sotainvalidit ja erilaiset toimihenkilöjärjestöt järjestivät juhannusjuhlia ja erilaisia koulutetun väen tapahtumia.

Tarja Tornaeus kirjoittaa kirjassaan, että ”Kulttuurin status oli 1960- ja 70-lukujen tehdastaajamassa korkea. Taiteellisia harrastuksia oli yhtäältä valveutuneella työväenliikkeellä ja toisaalta korkeasti koulutetuilla. Luokkajako aiheutti sen, että musiikki- ja teatteriharrastuksiin syntyi aina kaksi toimijaa: työväenyhdistyksen ja tehtaan kerhot.”

Nykyään puhutaan paljon siitä, että politiikan takia kansa jakaantuu kahtia. Eipä se ihan niin taida olla. Jokaisella on ne omat intressiryhmänsä, ja kuten aiemminkin, vanha sanonta pitää paikkansa: sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Pidin tästä kirjasta sen monipuolisuuden ja paikoin humoristisenkin otteen takia. Jutut ja kuvat elävöittivät historian kerrontaa. Suosittelen kirjaa kaikille niille, joita kiinnostaa tutustua entisajan liiketoimintaan ja elämään tehdaspaikkakunnalla. Kuten kirjan esittelyssä mainitaan, johdantoluvussa taustoitettiin erinomaisesti millaiseen ympäristöön kauppiaat ja yrittäjät tulivat. Kirjan lopussa pohditaan sitä, miten sadan vuoden aikana toimineet noin 800 yritystä muuttivat Myllykoskea.

Kirjassa on kattava lähdeluettelo, joka on jaettu sanoma- ja aikakausilehtiin, henkilöstö- ja ammattilehtiin, lehtiartikkeleihin ja muihin kirjallisiin lähteisiin. Lähdeluettelon jälkeen löytyy myös lista henkilöistä, jotka ovat antaneet tietoja tai kuvia kirjaa varten. Viimeisenä on erittäin laaja henkilö- ja yrityshakemisto.

Soili Vuorenmaa

Olen työskennellyt koko ikäni viestinnän ja markkinoinnin parissa. Koulutukseltani olen Jyväskylän yliopiston viestintätieteellisestä valmistunut FM. Luen pääasiassa kotimaisia dekkareita 50–100 vuodessa, ja kirjoittelen niistä arvosteluja, aiemmin vain muutamalle sivustolle Facebookiin ja viiteryhmilleni, nyt pyrin kirjoittamaan kirjavinkkini tänne. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 354 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...