Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sveitsi on maisemiltaan uljas, mutta kieltämättä samalla aika sisäsiisti paikka. Tuskin millään muulla maalla on samanlaista poroporvarillisuuden mainetta kuin kellojaan millintarkasti hiovalla Sveitsillä. Tällainen mielikuva kaipaa hieman pöllyttämistä ja juuri sitä on luvassa Jantso Jokelin elegantissa uutuuskirjassa. Kirjan lähtökohta on aika omaperäinen. Matkakertomus saa alkunsa C. G. Jungin erikoisesta teoksesta Liber Novus, jota Jokelin lähtee jäljittämään Sveitsiin Jungin nimeä kantavaan instituuttiin. Matkan varrelle tarttuu kuitenkin paljon muutakin erikoista: mustetahratestejä, keuhkoparantoloiden kadonnutta maailmaa, alppikauhua ja kaikenlaista muuta hieman vinoon kasvanutta.
Itselleni Liber Novus ei sanonut yhtään mitään, mutta kyseessä ei todellakaan ole mikä hyvänsä kirja. C. G. Jung kirjoitti teoksensa erkaannuttuaan Sigmund Freudin vaikutuspiiristä 1910-luvun alkupuolella. Tapahtumalla oli Jungiin dramaattinen vaikutus; psykoosia muistuttava identiteettikriisi, kuten Jokelin tapahtumaa kuvaa. Kuudentoista vuoden aikana Jung kirjoitti ja kuvitti hämmentävän ja syvästi henkilökohtaisen teoksen, jota voisi ehkä parhaiten kuvata matkaksi alitajunnan myyttiseen ja painajaismaiseen maisemaan. Jung ei koskaan julkaissut kummallista teostaan, ja perikuntakin empi kirjan julkaisulupaa vuosikymmeniä. Vihdoin sellainen irtosi, ja kolmetoista vuoden toimitustyön jälkeen kirja julkaistiin 2009 ja tuli samalla kirjoittaneeksi koko psykoanalyysin historian uusiksi.
Sveitsi kytkeytyy psykoanalyysiin muutenkin kuin Jungin kautta, Zürichista löytyy Burghölzlin psykiatrinen sairaala, jossa lääkäri Eugen Bleuler nimesi muun muassa skitsofrenian, autismin, ambivalenssin ja syvyyspsykologian. Hän teki myös löydöksiä piilotajunnasta, komplekseista, seksuaalisuudesta ja unien tulkinnasta ja toimi musteläikkätestin Hermann Rorschachin mentorina. Zürich onkin suurelta osin vastuussa siitä, että psykoanalyysi lopulta kasvoi kestäväksi liikkeeksi.
Zürichin läheisyydestä löytyy muutakin huomionarvoista, Jokelin poikkeaa sata kilometriä länteen Goetheanumiin, antroposofian ”bunkkeriin”, joka toimii Rudolf Steinerin antroposofisen liikkeen keskuksena. Harmillisesti täällä vietetään vain vähän aikaa; paikka osoittautuu aavistuksen liian kummalliseksi jopa Jokelinille.
Davos puolestaan näyttäytyy kirjan sivuilla odottamattoman kiinnostavana paikkana. Nykyäänhän Davos tunnetaan lähinnä Maailman talousfoorumin tapahtumapaikkana. Täällä Thomas Mann kuitenkin kirjoitti kuuluisan vuonna 1924 ilmestyneen kirjansa Taikavuori. Kirja sijoittuu sveitsiläiseen parantolaan – erikoiseen mikrokosmokseen, johon tiivistyy koko eurooppalainen yhteiskunta. Modernismin klassikko on jäänyt itselleni vieraaksi ja yllätyinkin, kuinka paljon kirjallista sivistystä Aikavuoret lopulta tarjoaa.
Jokelinin matkakertomus seuraa monien kuuluisien kirjailijoiden jalanjäljissä. Lordi Byron tulee niin ikään tutuksi ja toki Mary Shelley, jonka Frankensteinin hirviö sai alkunsa Geneve-järven äärellä. Kiinnostavin kirjallinen tuttavuus on kuitenkin Robert Walser, jonka kirjallisuus tuntuu pakenevan tarkkoja määritelmiä. Miehen elämä on vähintään yhtä erikoinen kuin hänen kirjansakin. Walser panosti kaikkensa kirjalliseen uraan, mutta siitä ei oikein koskaan tullut mitään. Köyhä, murtunut mies vaihteli paikkakuntia kuin sukkia, teki kaikkensa ja lopulta luhistui kirjoittamisen äärelle.
Walserin kirjallinen ura päätyi mielisairaalaan jossa hän vietti elämänsä viimeiset vuosikymmenet. Sattumoisin samassa mielisairaalassa työskenteli aikaisemmin mainittu Rorschach, joka tosin oli jo kuollut Walserin kirjautuessa sisään. Yhtä kaikki, Robert Walserin tarinassa tuntuu kiteytyvän moni kirjassa käsitelty teema. Jokelinin vaellus Walserin syrjäiselle kuolinpaikalle, jonne tämä oli tuupertunut kävelyretkellään, on koskettava.
En oikein tiennyt, mitä odottaa Aikavuorilta. Sveitsi ei ehkä tosiaan ole se maailman jännittävin maa, mutta kirjan erikoinen lähtökohta ja rajoitettu näkökulma Sveitsin mielen pimeälle puolelle nostatti ainakin minussa yllättävän paljon ahaa-elämyksiä. Tekstistä huomaa ilahduttavasti kirjoittajan lukeneisuuden; kaikennäköistä kiinnostavaa tarttuu silloin lukijan mukaan, minun tapauksessa myös muutama lupaava kirjavinkkikin!
Kirjaa kuvittavat Annastina Haapasaaren tunnelmalliset mustavalkoiset valokuvat, jotka harmillisesti kuitenkin jäävät aika pieniksi. Jokelin itse kuvaa kirjaansa matkareportaasin viittaan pukeutuneeksi esseeksi, joten lainataan suosiolla tätä määritelmää. Kyseessä on omaperäinen teos, johon kannattaa tarttua vaikka juuri Sveitsi ei löytyisikään omalta unelmakohteiden listalta.