Richard Powers: Alkumeri

Alkumeri-kirjan kannessa on merenpohjan olentoja kuvattuna sisäkkäisissä kehissä.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pitkän linjan kirjailija Richard Powers on Suomessakin päässyt lukevan yleisön suosioon; viimeistään suomennos Pulitzer-palkitusta Ikipuista teki Powersista tunnetun nimen (harvempi muistaa aikaisempia suomennoksia kuten Suopeutta tai Muistin kaikua). Alkumeri asettuu luontevaksi jatkumoksi Powersin uudemmalle tuotannolle: jälleen ollaan luonnon, teknologian ja ihmisyyden rajoilla. Kuten suomennoksen nimestä voi päätellä, luonnon suhteen huomio on tällä kertaa merissä. Alkuteos on nimeltään Playground, joka on nimenä monimerkityksellisempi, sen verran monenlaisia leikkikenttiä kirjassa nähdään. 

Powersille tavanomaista on myös rakenne, jossa esitellään joukko päähenkilöitä ja joku nykytilanne, jota kohden aletaan sitten kulkea. Alkumeressä pääosassa ovat pariskunta Rafi ja Ina, teknologiamiljardööri Todd ja yhdeksänkymppinen laitesukelluksen ja merentutkimuksen pioneeri Evelyne. Rafi ja Ina asuvat kahden adoptiolapsensa kanssa Makatean saarella Tyynellämerellä, hyvin kaukana kaikkialta. Saarella on, kuten todellisuudessa, vajaat sata asukasta, ja se on entinen fosfaattikaivos.

Evelyne on päässyt tutustumaan laitteita kehittäneen isänsä kautta laitesukelluksen mahdollisuuksiin heti alusta asti ja joutui vain taistelemaan paikastaan miesten hallitsemassa tiedemaailmassa. Tämä osa tarinaa on eniten sivuosassa. Paljon on äänessä Todd; hän on teknologianero, joka kehitti 1990-luvulla suurenmoisen menestyneen sosiaalisen median alustan ja rikastui valtavasti. Tarina kulkee paljolti Toddin kautta. Tarinan nykyaikaan sijoittuvassa nykyhetkessä Todd on noin viisikymppinen, rikastunut ja kuolemansairas: hän sairastaa rappeuttavaa aivosairautta, Lewyn kappale -tautia, joka pikku hiljaa tuhoaa hänen aivotoimintojaan.

Tästä näkökulmasta Todd kertoo tarinaansa jollekulle tuntemattomaksi jäävälle taholle. Siinä sivussa päästään sitten Rafinkin menneisyyteen kiinni, miehet kun ovat tutustuneet jo nuorina. Olosuhteet ovat kyllä odottamattomat: siinä missä Todd on valkoinen ja varakkaasta perheestä, Rafi on köyhästä mustasta perheestä ja menestynyt ainoastaan omalla sinnikkyydellään ja hyvällä onnella, jonka myötä hän pääsee lähtökohtiaan parempaan kouluun. Siellä hän kohtaa Toddin ja poikien välille syntyy eriskummallinen ystävyys, joka rakentuu pitkälle pelien ympärille: ensin shakin, mutta sitten pojat räjäyttävät tajuntansa gon äärellä.

Pelit ovatkin mielenkiintoinen sivujuonne kirjassa, ainakin näin lautapeliharrastajan näkökulmasta. Powers on selvästi lautapelinsä pelannut. Kuvaus siitä, miten Todd ja Rafi löytävät 1990-luvulla yliopistossa tiensä pelikerhoon, jossa pelataan vasta Yhdysvaltoihin maihinnousunsa tehneitä eurooppalaisia lautapelejä on alan harrastajan näkökulmasta herkullinen. Ylipäänsä se, miten Powers kuvaa maailmaa pelien kautta ja pelikenttänä – ”playground” – on mielenkiintoinen osa Toddin maailmankatsomusta.

Teknologia ja luonto ovat kirjan keskeisiä teemoja. Meren kauneutta ja ihmeellisyyttä kuvataan hienosti, varsinkin Evelynen näkökulma on täynnä meren huikeaa mittakaavaa. Luonnosta ei tietenkään voi nykyään kirjoittaa neutraalisti ja vaikka Alkumeri kuvaakin myös ihmisen meriluonnolle aiheuttamaa tuhoa, se on silti enemmän ihmettelevä ja ihasteleva kuin toivoton ja synkistelevä. Teknologian puolella Powers kirjoittaa tavalliseen tapaansa ihaillen: siinä missä Ikipuissa kuvattiin uskomattoman upeaa peliä, Alkumeressä Toddin kehittämä Playground-alusta ylittää kyllä ominaisuuksiltaan reippaasti kaiken, mitä todellisessa netissä niihin aikoihin tehtiin. Myös tekoälyjärjestelmät näyttäytyvät kovin kehittyneiltä ja sujuvilta.

Tälle ylivoimaisuudelle on toki syynsä: Powers haluaa teknologian ja tekoälyn kehityksen kautta pohdiskella kysymyksiä, joiden pohdiskeleminen edellyttää selvästi nykyisiä kielimalleja paremmin toimivia tekoälyjä. Toisaalta Powers havainnollistaa myös niitä aikaisempia kehityskulkuja, joita tekoälyn kehityksessä seurattiin ennen nykyisten neuroverkkojen ja syväoppimisen aikakautta (tämä kytkeytyy myös peleihin, joissa Garry Kasparovin shakissa voittanut Deep Blue edustaa aivan eri lähestymistapaa kuin Lee Sedolin gossa päihittänyt AlphaGo). Jos nämä kehityskulut ovat jääneet vieraiksi, Powers avaa ne Alkumeressä kyllä hyvin.

Powers on taitava kirjailija ja jos on nauttinut hänen aikaisemmista teoksistaan, Alkumeri istuu luontevasti jatkoksi ja tarjoaa nautittavan lukukokemuksen merentutkimuksen, teknologian ja ihmisten välisten suhteiden maailmassa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...