Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1800-luku oli ratkaiseva vuosisata naisten oikeuksien kehittymiselle, ja silloin käytiin vilkasta keskustelua eri ammattien sopivuudesta naisille. Erityisesti lääkärit olivat tämän kamppailun keskiössä. Koska nainen nähtiin luonnostaan hoivaavana ja lempeänä, joidenkin mielestä naisilla oli erityisiä kykyjä, jotka tekisivät heistä sopivia ammattiin. Toisaalta naiset olivat yleisen ajattelun mukaan älyllisesti miehiä heikompia ja liian hauraita kestämään vaativia opintoja, erityisesti anatomiassa ja kirurgiassa. Lääkäriksi pääsy ei siten ollut vain yksittäinen saavutus, vaan merkittävä läpimurto, jolla haastettiin vallitsevia käsityksiä sukupuolesta, älykkyydestä, siveydestä ja naisen paikasta yhteiskunnassa.
Lydia Reederin The Cure for Women paljastaa miten kovan kamppailun kautta tähän lopputulokseen lopulta päästiin, ja miten nykyään unholaan jäänyt tohtori Mary Putnam Jacobi oli tapahtumien keskiössä. Monet muutkin keskeiset edelläkävijät, kuten Elizabeth Blackwell ja Marie Zakrzewska tulevat tutuksi. Blackwell oli ensimmäinen nainen, joka sai virallisen lääketieteellisen tutkinnon Yhdysvalloissa, ja Zakrzewska oli saksalaissyntyinen naislääkäri, joka muutti Yhdysvaltoihin ja työskenteli läheisesti Blackwellin kanssa tämän perustamassa sairaalassa.
Naiset joutuivat perustamaan omat koulut ja sairaalat, sillä miehisiin instituutioihin heillä ei ollut mitään asiaa. Naisten sinnikäs hivuttautuminen alalle aiheutti mieslääkäreiden keskuudessa myös vähemmän yllättäen suurta vastustusta. Perusteltiin miten naiset ovat kuukautisten vuoksi käytännössä lähes pysyvästi sairaita. Naisten lisääntymiselinten nähtiin muutenkin olevan syypäitä vaikka minkälaisiin ongelmiin. Aikakauden muotitauti oli naisia vaivaava hysteria, joka ratkesi kuinkas muuten kuin munasarjojen poistolla. Kaikista kummallisin uskomus oli kuitenkin ajatus, että naisten kuukautiset olivat sama asia kuin eläinten kiima-aika. Miehiä siis piti oikeastaan suojella naisilta, jotka olivat eläimellisempiä ja vähemmän kontrolloituja kuin miehet.
Koska naisten lisääntymiselinten ajateltiin olevan niin valtava osa naisen biologiaa, kamppailivat ne energiasta aivojen kanssa, ja kummallekin ei yleisen käsityksen mukaan riittänyt tarpeeksi energiaa. Vaikutusvaltainen lääkäri Edward H. Clarke perusteli kirjassaan Sex in Education, miten yli neljä tuntia päivässä opiskelevat tytöt eivät saa tarpeeksi energiaa lisääntymiselinten kasvattamiseen. Oppineesta naisesta tulee siten väistämättä näivettynyt ja sukupuoleton otus, joka synnyttää heikompia lapsia ja joka näin ollen koko vaarantaa koko valkoisen rodun tulevaisuuden. Clarken ”jalot” ajatukset naisten suojelemisesta linkittyivät siten voimakkaasti suosittuun eugeniikkaliikkeeseen ja rotupuhtauden ylläpitämiseen.
Tällaisen laatukeskustelun keskelle ilmestyi sitten Mary Putnam Jacobi. Hän valmistui lääkäriksi ensimmäisten naisten joukossa Yhdysvalloissa ja opiskeli lääketiedettä myös Pariisissa, mikä teki hänestä yhden Yhdysvaltain koulutetuimmista lääkäreistä. Juuri vankka ja vastaansanomaton tieteellinen osaaminen oli Jacobin vahvuus: hän osoitti kokeellisesti ettei kuukautisilla ollut haitallista vaikutusta naisten terveyteen, suorituskykyyn tai akateemisiin kykyihin. Jacobi myös osoitti mitä kuukautiset ylipäätään edes ovat, eli täysin luonnollinen prosessi, jossa elimistö poistaa kohdun limakalvon materiaalia, jota ei ole käytetty hedelmöittyneen munasolun ravitsemiseen.
On todella kummallinen ajatus, että näinkin yksinkertainen ja perustavanlaatuinen biologinen asia ymmärrettiin kunnolla vasta 1800-luvun loppupuolella. Tämä myös osoittaa, miksi naisia todella myös kaivattiin lääketieteen pariin. Naisten vaivat ovat iät ja ajat olleet tabujen ja uskomusten pelikenttä, joita mieslääkärit eivät lähteneet tutkimaan saati kyseenalaistamaan, koska ne palvelivat yhteiskunnallisia sukupuolirooleja.
Kiinnostavaa kyllä, myös naisten oikeus aborttiin linkittyy aikakauden keskusteluun. Yhdysvalloissa abortti oli ollut yleisesti sallittua 1800-luvun alkupuolella aina raskauden alkurajoihin saakka, mutta 1800-luvun puolivälistä lähtien lääkäriliitot (esimerkiksi American Medical Association, AMA) lobbasivat voimakkaasti aborttilakeja, jotka kielsivät abortin kokonaan tai lähes kokonaan. Aborttia ja ehkäisyä vastustamalla yhteiskunta ja lääketiede yrittivät hidastaa naisten yhteiskunnallista vapautumista, ja pakottaa naiset biologisesti määriteltyyn äitiyteen ja kotiin.
The Cure for Women onkin yllättävä juuri siinä miten ajankohtaiselta se paikoitellen tuntuu. Näistä tapahtumista on yli 150 vuotta aikaa, mutta historian tarkastelu tekee selväksi, että asiat eivät ole niin paljon muuttuneet kuin voisi olettaa. Monet tämän päivän kiivaat yhteiskunnalliset keskustelut ovat suoraa jatkoa 1800-luvun kamppailuille naisten oikeuksista, vapaudesta ja ruumiillisesta itsemääräämisoikeudesta.
Kirja käsittelee tietysti vain Yhdysvaltain tilannetta, mutta Jacobin, Blackwellin, Zakrzewskan ja kumppanien toiminta tarjosi ratkaisevia esikuvia, tieteellistä tietoa, inspiraatiota ja verkostoja, jotka edistivät naisten asemaa lääketieteessä myös Euroopassa. Kirja myös osoittaa, miksi naiset lopulta kaikesta vastustuksesta huolimatta onnistuivat tavoitteissaan: organisointi, organisointi ja organisointi. Yksilön huutelu ei johda mihinkään.
The Cure for Women on kieltämättä kiinnostava, joskin välillä myös suurta ärtymystä aiheuttava kirja. Onneksi Reeder on hyvä kirjoittaja, kirja etenee kuin paraskin jännitysnäytelmä ja hahmogalleria on sekin taatusti mieleenjäävä. Mary Putnam Jacobi on niitä ihmisiä, jotka ovat syyttä jääneet historian unohtamiksi. Suosittelen siis tutustumaan!