Paul Kenyon: Dictatorland : The Men Who Stole Africa

Osta kirja itsellesi

Afrikan lähihistoria on ollut synkkää seurattavaa. Monet kolonialismin ikeen alta itsenäistyneistä valtioista ovat saaneet riippakivekseen kleptokraattisen diktatuurin, jossa valtion luonnonvaroista saatavat rikkaudet ovat lähinnä hyödyttäneet hallitsijan lähipiiriä. Miksi näin tapahtui ja keitä saamme kiittää tapahtuneesta ovat kaksi kysymystä, joihin Paul Kenyon pyrkii kirjassaan vastaamaan.

Kirjaan on valittu käsiteltäväksi seitsemän maata ja ne on jaoteltu kirjassa luonnonvarojensa mukaan. On maita, joiden ongelmana ovat kulta ja timantit (Kongon demokraattinen tasavalta ja Zimbabwe), sitten ovat öljymaat (Libya, Nigeria ja Päiväntasaajan Guinea), sekä maat, jotka kärsivät suklaateollisuudesta (muiden muassa Norsunluurannikko). Kirjan lopussa käsitellään erikseen myös omalaatuista Eritreaa, jonka ongelmiin palaan vielä arvostelun lopussa. Tuntuu erikoiselta ajatella, että suunnattomat luonnonvarat voisivat olla maalle nimenomaan ongelma, mutta kuten Kenyon pian osoittaa, käytännössä rikkaat luonnonvarat ovat monen afrikkalaisen maan ongelmien ytimessä.

Luku Nigeriasta on erityisen kiintoisa, koska maan tarinassa kiteytyvät monet ongelmat, jotka toistuvat ympäri Afrikkaa. Ensimmäinen ongelma on kenties se perustavanlaatuisin: koko maa on alun perinkin ulkovaltojen luoma keinotekoinen kokonaisuus, jonka lukuisilla eri heimoilla ei ole mitään yhteistä identiteettiä ja siten myöskään halua yhteistyöhön. Valtaan pääsevä ihminen edustaakin ensisijaisesti vain oman kansansa intressejä.

Nigerian tarinassa myös näkyy kiehtova ilmiö nimeltä resurssikirous, eli miten rikkaat luonnonvarat pikemminkin vain haittaavat valtion talouskasvua. Tarkalleen ottaen kyse on ilmiöstä, jossa luonnonvarojen viennistä (tässä tapauksessa öljystä) saatavat suuret tulot vahvistavat valuuttaa niin voimakkaasti, että se alkaa vahingoittaa maan vientiä. Esimerkiksi Nigerian öljybuumi 1970-luvulla nosti hintoja alle vuodessa peräti 400 prosenttia, jonka vuoksi Nigerian talouden muut sektorit kärsivät suuresti. Nopeasti öljy kannibalisoi Nigerian talouden niin, että se oli pian yksinään vastuussa 90 prosentista Nigerian viennistä.

Toisaalta jos muu talous kärsikin öljystä, niin ihmisille, jotka onnistuivat taistelemaan tiensä lähelle öljyteollisuutta oli luvassa niin satumaisia rikkauksia, että asiasta ei kannattanut välittää. Pian Nigeria oli tilanteessa, jossa sitä voisi kuvailla ”vuokraajavaltioksi” (rentier state), eli valtioksi, joka on täysin riippuvainen ulkomaisista yrityksistä ja niiden maksamista vuokrista ja veroista. Nicholas Shaxon kuvaili kirjassaan Finanssikirous tästä seuraavaa ongelmaa loistavasti. Niin kauan kun valtion varat tulevat verotuksesta, joutuu valtio myös käymään kansalaisten kanssa jonkinlaista dialogia siitä, miten näitä varoja käytetään. Mikäli varallisuus tulee kansan ulkopuolelta, mitään tarvetta neuvotella ja miellyttää kansaa ei kuitenkaan enää ole.

Nigerian juntta oli pian tilanteessa, jossa se ei enää tarvinnut kontaktia kansaan vaan pelkästään ulkomaisiin öljy-yhtiöihin, joiden kanssa juntta nautti symbioottisesta suhteesta. Tämä ongelma kulminoitui vuonna 1993, kun Shellin massiiviset öljyvuodot aiheuttivat mielenosoituksia Niger-joen suistoalueella. Aikanaan erinomainen maanviljelysalue oli kärsinyt suuresti öljyvuodoista, mutta juntta asettui konfliktissa mielummin Shellin puolelle – surullisenkuulusin seurauksin.

Norsunluurannikko on niin ikään hyvä esimerkki maasta, jossa suuryritysten intressit ja korruptoitunut hallinto kietoutuvat yhteen tavalla, joka vain luo lisää ihmisoikeusongelmia, tässä tapauksessa orjuutta kaakaopuuviljelmillä. Maa on myös esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun valtion talous nojautuu vain yhteen vientiartikkeliin. Kun hinnat kaakaon maailmanmarkkinoilla romahtivat vuonna 1987, romahti tulojen myötä koko yhteiskunnan vakaus.

Vaikka kirjassa esitellyt seitsemän maata diktaattoreineen ovat omalla tavallaan kaikki myös hyvin erilaisia tapauksia, niissä esiintyy tavalla tai toisella samankaltaisia ongelmia, jotka johtuvat heimoajattelusta, nepotismista, korruptiosta, talouden yksipuolisuudesta ja ulkomaiden taloudellisten intressien negatiivisesta vaikutuksesta.

Siitäkin huolimatta taloudellinen näkökulma on vain yksi puoli kirjasta, ja oikeastaan se pienempi. Paul Kenyonin kirjaansa valitsema näkökulma on nimittäin aika mielenkiintoinen. Hän ei suinkaan tarkastele tapahtumia etäältä, yhteiskunnallisesta näkökulmasta kommentoiden. Sen sijaan kirja on paljolti kirjoitettu ruohonjuuritasolta, ihmisiä ja tapahtumia läheltä seuraten. Lukija tutustuu muiden muassa nuoreen Robert Mugabeen, Mobutu Sese Sekoon ja Muammar Gaddafiin ja näkee minkälaisista lähtökohdista miehet lähtivät, mitä he yrittivät saavuttaa ja miksi asiat lähtivät jossain vaiheessa luisumaan käsistä.

Kirja yllättääkin siinä mielessä, että useat diktaattoreista eivät suinkaan vaikuta olleen mitään synnynnäisiä psykopaatteja, vaan ihan järjellisiltä, jopa kunnioitettavilta kuulostavia miehiä, joille vallan ja vainoharhan yhdistelmä koitui kuitenkin ennen pitkää tuhoisaksi. Ehkä kirjan karmein esimerkki on Eritrean johtaja Isaias Afwerki, joka on muuttunut kunnioitetusta kapinallisjohtajasta kokonaisen maan orjuuttajaksi, kirjaimellisesti. Lähes kaikki eritrealaiset ovat pakotettuja kansalais- ja sotilaspalvelukseen, jonka pituutta ei ole etukäteen määritelty ja jossa kansalaiset saavat raataa ilman varsinaista palkkaa käytännössä orjina. Ei ihme, että maasta yrittävät paeta kaikki, jotka siihen suinkin kykenevät.

Afwerki on poikkeus, sillä häntä eivät näytä motivoivan raha eivätkä luonnonvarat, joten hyvä kysymys on, mikä sitten? Eräs Afwerkin läheisesti tunteva politiikko arvelee, että hän yksinkertaisesti haluaa muokata Eritrean omaksi kuvakseen, ja se, onko koko valtiosta mitään jäljellä hänen kuolemansa jälkeen, on täydellisen yhdentekevää.

Dictatorland on erittäin mielenkiintoinen kirja, joka myös antaa aiheesta suhteellisen kattavan kuvan. Kirjassa olisi kuitenkin voitu hieman enemmän paneutua kolonialismiin ja sen vaikutuksiin nuorten valtioiden rakenteissa. Kenyon kyllä mainitsee asiasta yhdessä lauseessa siellä, toisessa lauseessa täällä, mutta kokonaiskuva jää hieman utuiseksi. Kongon demokraattisesta tasavallasta Kenyon esimerkiksi sanoo, että belgialaiset siirtomaaherrat eivät sallineet paikallisille asukkaille korkeampaa koulutusta, mistä johtuen maan itsenäistyessä Kongossa ei ollut talouteen tai yritystoimintaan perehtyneitä ihmisiä oikeastaan ollenkaan. Tästä voinee päätellä, missä määrin niin sanottu ”valkoisen miehen taakka” oikeasti nojasi sivistäviin tarkoitusperiin.

Karmea, mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja monilta osin valitettavasti vieläkin ajankohtainen kirja. Suositeltavaa luettavaa siis ehdottomasti! Mikäli tämä kirja kiinnostaa, suosittelen kimppakaveriksi myös kirjaa Korruptio : yhteiskunnan vihollinen numero yksi, joka taustoittaa hyvin korruption ja köyhyyden vuorovaikutusta ja syntymekanismeja.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...