Sami Malmberg: Dostlerin perintö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Dostlerin perintö on tekijänsä esikoiskirja, joskin tarinankertoja hän on ollut jo monessa suhteessa. Sami Malmberg on aiemmin tehnyt elokuvia, on näytelmäkäsikirjoitus ja kuunnelma. Nyt kirja!

Kirja on huumorilla ryyditetty seikkailutarina, jossa lähdetään Suomesta Pariisiin ja sieltä Lontooseen ja lopulta takaisin Suomeen ja kaikki vain pienen kirjasen takia. Sylvi-mummolla on pieni virsikirjan kokoinen kirjanen saksalaisia runoja, vanha sota-ajan muisto. Hän lähettää sen veljelleen Pekalle Pariisiin, jolla on siellä antiikkikauppa. Ei uskoisi, mutta siitä lähtee sellainen mylly pyörimään, että on pyydettävä apuun Late, Sylvin veljenpoika. Oikeammin kyllä Lauri, mutta olkoon meille Late, koska niin häntä Sylvikin nimittää.

Late on eräänlainen yksityisetsivä ja avokkinsa Veera myös. Heidän piti lähteä lomamatkalle Pariisiin, mutta kuinkas sitten sattuikaan. Lomalla alkaa heti tapahtua ja niin on lähdettävä Dostlerin perinnön perään, joka on nyysitty heti Pekalta, kun se on saapunut. Miksi se kiinnostaa eräitä tahoja, moinen pikkukirjanen, onkin jo sitten toinen juttu, joka pikkuhiljaa selviää.

Matkalla mukaan lähtee muitakin tyyppejä, hyviä ja pahoja. Paha saa palkkansa ja hyvä niin. Välillä naurattaa oikein urakalla ja ne jännätkään paikat eivät ole siten niin verta jäykistäviä. Koko tarina on mehevä ja sellainen, josta tulee hyvä mieli.

Tätä kirjaa lukiessa näkee sen kuin elokuvan, kaikki kohtaukset ja henkilöt, sillä onhan se hyvin elokuvamainen ja miksikäs ei, kun tekijänä on elokuvaihminen. Ihanan hauska ja vauhdikas lukumatka.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...