Katja Petrovskaja: Ehkä Esther

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Katja Petrovskajan esikoisromaanin Ehkä Esther tarkastelu on aloitettava kirjailijasta itsestään. Petrovskaja asuu Berliinissä ja kirjoittaa saksaksi, mutta syntyjään hän on Neuvostoliitosta, tarkemmin Ukrainasta, vielä tarkemmin Kiovasta ulitsa Engelsa ja ulitsa Libknehtan risteyksestä. Hänen isänsä on ukrainanvenäläinen, äidin sukujuuret johtavat puolanjuutalaisiin kuuromykkien opettajiin. Äidin puolelta suku tuhoutui suurilta osin toisen maailmansodan pyörteissä, isän suku puolestaan joutui kärsimään sodan toisella puolella Stalinin vainoja. Ja näistä kaikista kadonneista sukulaisista Petrovskajan romaani on tehty.

Petrovskaja kirjoittaa omien juuriensa tutkimisesta. Tutkimusmatka vie hänet Puolaan, erityisesti Varsovaan, takaisin kotikulmille Kiovaan kaupungin juutalaisten joukkomurhapaikalle Babi Jarin rotkoon sekä Itävaltaan, jossa hänen isoisänsä oli ollut saksalaisten sotavankina. Hän etsii dokumentteja menneisyydestä, mitä tahansa varmaa tietoa sukulaisistaan, jotka kaikki ovat vuorollaan hävinneet historiaan. Erityisesti Petrovskaja kirjoittaa kuitenkin itsestään, omasta etsinnästään ja siitä, miten hän löytönsä tulkitsee. Tulkitsee, keksii, saa selville. Rajat ovat hieman häilyviä.

Petrovskajan romaanin ongelma on siinä, että se levittäytyy liian laajalle. Kirja jakautuu useisiin päälukuihin, jotka kukin tutkivat jotain sukuhistorian fragmenttia. Luvut sitoutuvat toisiinsa hieman huonosti: lähes aina, kun tuntuu, että Petrovskaja alkaa päästä vauhtiin ja kirjoittaa jotain sykähdyttävää, tuleekin luvun loppu vastaan, ja siirrytään seuraavaan henkilöön. Fokus katoaa, kun se on juuri löytymässä.

Ei Katja Petrovskajan Ehkä Esther silti mikään kehno tekele ole. Sykähdyttäviä ja järkyttäviä hetkiä löytyy juutalaissuvun vaiheista vaikka kuinka paljon. Onnistuneimmat kohdat ovat juuri niitä pieniä yksityiskohtia kokonaisen kansan murhaamisen keskellä. 14 puuhun hirtettyä on enemmän kuin tuhat kalliolta syöstyä. Ehkäpä Petrovskajan tarkoitus onkin se, että toisen maailmansodan kauheuksia ei saa päästää unohtumaan.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *