Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nuori nainen asuu Kalliossa yksiössä, johon hänellä ei oikeastaan ole ihan täysin varaa, muistelee viime syksynä menetettyä poikaystävää, haikailee töiden perään ja yrittää kesän aikana saada elämänsä ojennukseen.

“Hyvä on, tämän kerran”, äitini ja isäni ovat huokaisseet puhelimeen. “Mutta näin ei voi jatkua”, he ovat lisänneet ja kysyneet: “Mitä sinä aiot elämällesi tehdä?”

Silloin olen huutanut, että mistä vitusta minä sen voisin tietää, ja lyönyt luurin vanhempieni korvaan, koska se on tapa, jolla käsittelen vaikeita asioita.

Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.

Kirja siis kertoo muutamasta kesäisestä kuukaudesta 2010-luvulla, kolmikymppisen sinkkunaisen elämästä arjen ristipaineiden keskellä, työelämän vaatimuksista ja niin edelleen – Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on hienoa ajankuvaa.

Päähenkilö tuntuu jakavan mielipiteitä. Ossi Nymanin Röyhkeys voisi sopia tämän rinnalle luettavaksi, vaikka Savonlahden päähenkilöllä onkin halua löytää itselleen töitä – mutta omilla ehdoillaan. Työttömyyden kuvaus tämä kuitenkin on ja monia lukijoita tuntuu ärsyttävän päähenkilön tietty saamattomuus ja aikuisen ihmisen taloudellinen riippuvuus omista vanhemmistaan.

Välillä tekisikin mieli ravistella nimetöntä päähenkilöä ja käskeä tätä saamaan elämänsä järjestykseen – mutta kun kirjaa lukee, huomaa kyllä, että tätä ravistelua tulee kyllä ja paineita asioiden tilan muuttamiseen on. Se ei vain ole niin helppoa.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on mainio kirja: se on ajankuvaa ja ajatuksia herättävää, kuivakasti hauskaa tekstiä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...