Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Oli henkilö, joka oli tottunut hänestä käytettävän erästä nimeä. Oli Poika. Ja vielä minä. Niin; hän puhui itsestään kolmessa persoonassa, milloin mitenkin. “Syntynyt 1957. Käynyt koulua kuusikymmentäluvulla ja seitsemänkymmentäluvun alussa. Kiltti, avulias poika. Menestyi koulussa. Sai kiitosta kaikilta. Puhdas rikosrekisteri. Lyhyesti sanoen: poika, jolla oli tulevaisuus edessään.” Eihän sitä koskaan tiedä. Tuli tuhoaa, tekee tyhjäksi ja turhaksi, tuhkaksi. Tuhkasta syntyy feenikslintu, mikään ei ole niin kuin ennen.

Tämä teos kertoo pienestä norjalaiskylästä, Finslandista. Se kertoo siitä, kuinka tuhopolttaja levitti kauhua tuossa rauhallisessa yhteisössä, poltti kahdeksan rakennusta tuhkaksi, riisti miltei hengen neljältä vanhalta ihmiseltä. Tämän lisäksi se kertoo siitä, kuinka teoksen toisesta päähenkilöhahmosta, sen kirjoittaneesta Gaute Heivollista tuli kirjailija, etenkin kotimaassaan Norjassa hyvin arvostettu sellainen. Yhtä lailla se on siis Gauten itsensä tarina, hänen kirjallisen heräämisensä tarina.

Tähänastisen kokemukseni perusteella uskallan luokitella WSOY:n Aikamme kertojia -kirjasarjan kokoelmaksi niin kutsuttuja tämän päivän korkeakirjallisia teoksia. Siitä ovatko ne kaikki hyviä tai pitäisikö niitä edes arvostaa näin korkealle, en vielä sano mitään. Joka tapauksessa niitä yhdistää pohdiskeleva – parhaimmassa tapauksessa lumoava, pahimmassa jopa “taiteellisuudessaan” epäymmärrettävä – tapa kirjoittaa. Myös tämä juuri lukemani kuvaus eräästä pyromaanista, ihmisistä hänen ympärillään ja nuoresta kirjailijasta on hyvin aseteltavissa tähän muottiin. Se kuvailee enemmänkin ihmisten mielenliikkeitä kuin sitä mitä todella tapahtuu. Se porautuu syvälle ihmismieliin.

Tuli on moniulotteinen ja mielenkiintoinen elementti. Se sekä tuhoaa että luo uutta. Samoin myös tämä kirja on moniulotteisuudessaan ja monitasoisuudessaan mielenkiintoinen; kaksisuuntainen kasvukertomus voisi ehkä sanoa, tarina aikuiseksi kasvamisesta, identiteetin muotoutumisesta – kahdella tapaa. Toisesta heistä tuli pyromaani, toisesta kirjailija. Miksi?

Suosittelen tutustumaan. Niin teokseen, sen palkittuun tekijään kuin Aikamme kertojia -kirjasarjaankin.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...