Grilli : Sitä saa mitä tillaa

Grilli-kirjan kannessa lukee isoin oranssein kirjaimin "GRILLI". Taustalla näkyy kaksi keittiöveistä, joiden päälle ketsuppipulloista roiskuu ketsuppia.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Grilli herätti kiinnostukseni, koska itsekin olen ollut grillillä töissä. Kirjassa eletään 1990-lukua; oma aikani ajoittui 1980-luvulle. Vaan mihinkäs ne asiakkaat muuttuisivat…

Tässä tarinassa eletään vain yksi työvuoro, illasta yöhön ja mukana on neljä naista, joista yksi on omistaja Susanna. Hän huseeraa illassa, ennen kuin ensimmäinen myöhäisvuoron työntekijä, Ritva, tulee paikalle.

Ritvasta pidin eniten, sillä hän on vanhin ja kokenein niin siitä työstä kuin elämästä ja ihmisistä yleensäkin. Jos tässä tarinassa ei olisi Ritvaa, niin en usko, että olisi koko grilliäkään.

Seuraava työntekijä tulee ja hän on Jaana. Huolimatta siitä, että itsekin aika lailla kiroilen, niin… ”- Joka toisen kirosanan ku jättäsit pois ni oisit hiljanen ihiminen…” Jaana on jotensakin niin peruspahantuulinen ja juuri sellainen työntekijä, joka painaa töitä, kun on pakko. Siis vailla minkäänlaista muuta motivaatiota. Tämän kirjan se henkilö, josta en pidä, vaikka kuin yrittäisin ymmärtää.

”Grillin haju imeytyi vaatteisiin ja pinttyi autoon. Se jäi leijumaan porraskäytävään ja jämähti kylpyhuoneeseen…” Kaikki, jotka ovat grillillä työskennelleet, tietävät sen rasvan hajun, joka seurasi joka paikkaan ja tässä kirjassa se kuvataan kyllä todella hyvin.

Vielä tulee töihin Heidi, porukan nuorin. Kiltti ja hyväuskoinen, mutta onneksi on taas se Ritva, joka on tukena ja ymmärtäväisenä.

Grillillä ja etenkin sen ulkopuolella tapahtuu yhtä sun toista. Asiakkaat ovat omanlaisiaan ja niitäkin jossain määrin vaan pitää huomioida. On ne vakiasiakkaat ja sit ne, jotka harvemmin käyvät.

Susannan mies ei ole sitten se ihan kaikista mukavin. Tyyppi joka kohtelee kaikkia kaltoin ja on kuitenkin olevinaan paikallaan se keisari. Tilanne muuttuukin sitten yön edetessä aika lailla jännäksi tavalla, jota ei osaisi edes aaavistaa, mutta kyllä ainakin minulle, lukijalle, jäi ihan hyvä mieli.

Suosittelen kaikkia lukemaan tämän kirjan, että sitten kun seuraavan kerran menee ”nakkikioskille”, niin voi olla, että joku muukin ajatus käy mielessä, kuin ”makkispekkikset”.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 354 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...