Oksana Vasjakina: Haava

Haava

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Saimme taannoin kuulla siitä, miten nyky-Venäjän vallanpitäjät laativat moskovalaisille kirjastoille listan aiheeltaan epäsopivista kirjoista, jotka oli tuhottava. Tämä runoilija Oksana Vasjakinan esikoisromaani on yksi niistä. Syynä lienee kirjan arkinen mutta hyväksyvä ja normaalina pitämä suhtautuminen minäkertojan lesbouteen. Eräs kirjan sivuhenkilöistä toteaakin ehkä näille vallanpitäjille ominaisella tavalla:

Mitä ne siellä Lännessä oikein itsestään kuvittelevat, hän sanoi. Homot kiskovat jalkoihinsa kimaltavia pöksyjä ja tanssivat, mutta entäs sota? Sukupuolikasvatus on irstailua, tuttava sanoi. Päiväkotilasten pitäisi opetella käsittelemään kalašnikovia.”

(Lienee syytä mainita, että kirjaa kirjoitettaessa ja sen ilmestyessä Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ollut vielä tapahtunut.)

Mutta kehitys kirjojen kieltämisestä ja hävittämisestä tuntuu kirjailijoiden ja muidenkin kirjaihmisten kannalta huolestuttavalta: ei olla kovinkaan kaukana siitä maailmasta, joka synnytti fraasin, että missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan kohta ihmisiäkin.

Mutta itse kirjaan. Sen tapahtumien tukirankana kulkee matka: Oksana on kuljettamassa äitinsä tuhkauurnaa kauas kotiseudulle Siperiaan. Ja tämän matkan aikana hän muistelee menneisyyttään ja käy läpi tulevaisuuden kuvioita. Suhde äitiin on ollut melko perinteinen viha-rakkaussuhde: Oksana on yrittänyt kaikin tavoin miellyttää äitiä, mutta tämän kylmän katseen alla kaikki muuttuu tuhkaksi, niin tyttären kiitetyt runot kuin hänen suhteensa naisiin yleensä tai Alina-vaimoon. Niin äiti itsekin muuttuu tuhkaksi. Hänellä on ollut jo kertaalleen syöpä, toinen rinta on leikattu pois, mutta häijyt syöpäsolut tekevät vääjäämätöntä työtään. Oksana on äidin miesystävän Andrein kanssa ainoa, joka huolehtii kuolevasta naisesta, ja Andreikin tuntuu sairauden edetessä olevan aika lailla avuton. Kun äiti on kuollut ja tuhkattu, alkaa romaanin matka, auto- ja lentomatka kohti kaukaista Siperiaa, äidin kotiseutua, jonne tämä viimeisen toiveensa mukaisesti haudataan. Ja Oksana hoitaa sen: ehkäpä hän yrittää nyt taas miellyttää äitiä, kun ei tämän eläessä siihen pystynyt, vaikka kulkeminen ison uurnan kanssa on tavattoman vaikeaa, jopa välillä hieman humoristiseksikin äityvää.

Haava on sekä rakenteeltaan että sisällöltään mielenkiintoinen mutta epätavallinen. Kirja muodostuu paitsi pääosan vievästä suorasta kerronnasta myös runoista, esseistä ja lopun filosofishenkisistä pohdinnoista. Ehkä tämä muodon epätavallisuus tuntui minusta aluksi aika oudolta, mutta vähitellen aloin pitää yhä enemmän juuri Vasjakinan runoista, onhan hän todellakin alunperin runoilija. Entä sitten se sisältö – jos sitä nyt muodosta voi erottaa – joka oli rikas ja monimuotoinen. Etenkin lapsuuden kuvaus oli herkkää ja koskettavaa, herkän ja itseään kovasti etsivän tytön pohdintaa. Muistellessaan varhaislapsuuttaan äidin kanssa hän kertoo ohimennen, että ”minä tiesin, että talossa oli jotain muutakin kuin me kaksi, jotain, minkä vain minä saatoin nähdä.” Mutta toisaalta hän yhtälailla kertoo nähneensä ohimennen paljon sellaista, jota lapsen ei kuuluisi nähdä, seksiä, nöyryytystä ja väkivaltaa, ja jääneensä usein vaaraan, kun äiti itse pelastautui miesten uhasta. Ja entä sitten nuo todennäköisin kirjaroviolle joutumisen syy, siis naisten välisen rakkauden kuvaus? Minusta se oli muuhun sisältöön verrattuna melko kesyä ja lähes tavanomaista.

Mistä kirjan nimi lienee tullut? Nähdäkseni tuo haava on äidin ja tyttären suhde, rakkauden puute, kylmien silmien väri. Oksana kertoo aivan kirjan alussa: ”Sellainen hän tuntuu olevan. Parantumaton haavani. Haava ei tullut siitä, ettei hän pysynyt hengissä, vaan siitä, että hän ylipäätään oli olemassa.” Mutta loppusivuilla tämäkin saa uuden asun:

”Aivan kuin tarkoituksella viivyttelisin sitä hetkeä, jolloin voin sanoa, että olen saanut kirjan valmiiksi. Pelkään sitä, koska minulla on vahva tunne, että kun saan kirjan valmiiksi, sisimmässäni umpeutuu haava. Haava, jota en pitkään aikaan ole halunnut parantaa, haava, joka on kauan ollut osa minun tajuntaani, osa taiteellista työtäni.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 097 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...