Per Petterson: Hevosvarkaat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

67-vuotias Trond on leskeksi jäätyään vetäytynyt yksinäisyyteen Norjan rajoille metsämökkiin Lyyra-koiransa kanssa. Pimenevässä illassa hän tapaa lähistöllä asuvan toisen vanhan miehen, joka osoittautuu tutuksi aikojen takaa. Muistot tulvivat Trondin mieleen, mutta menneistä on vaikea ryhtyä puhumaan.

Kertomus palaa kesään 1948. 15-vuotias Trond viettää kesää isän kanssa näillä samoilla Norjan ja Ruotsin rajaseuduilla. Samanikäisen Jonin kanssa leikitään hevosvarkaita paikallisen tilanherran hevoshaassa. Sitten Jonin perheessä tapahtuu onnettomuus. Trond aistii oudon ilmapiirin oman isänsä ja Jonin perheen välillä, vaikka tukkitöitä paiskotaan porukassa.

Kahden aikatason kerronta avaa pala palalta Trondin kesää, jonka aurinkoa himmentää pojan kokema pettymys isäsuhteessaan. Kesään kuuluu kuitenkin myös uusia tuttavuuksia, kuten ihana maitotyttö sekä muuan Franz punatähtitatuointeineen. Franzin kertomasta paljastuu pala Trondin isän ja sota-ajan Norjan historiaa. Isäkin oli hevosvarkaissa, ut og stjæle hester.

Tämä on hieno kirja. Sekä nuorukaisen että vanhan miehen tunteiden voima on melkein käsinkosketeltava. Trond on taidokkaasti luotu, sympaattinen henkilöhahmo. Trond ei fabuloi elämästään aukotonta tarinaa kerrottavaksi. Trond suostuu pohtimaan vielä vuosikymmenten jälkeen, oliko asia noin, sanoiko hän noin, ajatteliko hän noin. Norjalainen metsämaisema, ohi virtaava joki ja talventulo kuvautuvat kauniisti Trondin mielenmaiseman rinnalle. Pidin myös työn ja tekemisen tarkoista kuvauksista.

Seikkailullisesta nimestään huolimatta tämä on kirja sille, joka haluaa syvällisen lukukokemuksen verkkaisen kerronnan, yksinkertaisen mutta omintakeisen tekstin ja monikerroksisen tarinan parissa. Englanninnos (Out Stealing Horses) on parempi kuin suomennos.

Sattumoisin tänä vuonna on suomeksi ilmestynyt toinenkin kirja, jossa ikääntyvä ihminen erakoituu skandinaaviseen metsään: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Sitä suosittelisin kaunosieluille, Hevosvarkaita helmenkalastajille.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...