Katja Vaulio: Hidasta matkaa : Vastuullinen matkailija maailmalla

Hidasta matkaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Matkailu on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Ennen koronapandemian alkua halpalennot ja massaturismi olivat suositumpia kuin koskaan, ja matkailun ilmastolle ja luonnolle aiheuttamat haitat lisääntyivät huolestuttavaa vauhtia. Matkailun ja turismin on muututtava kestävämmäksi, sillä meillä ei ole toista planeettaa tuhottavaksi. Pian on liian myöhäistä hidastaa ilmastokriisiä.

Kokenut maailmanmatkaaja Katja Vaulio haluaa reissata vastuullisesti. Vaulio on asunut pitkiä aikoja niin Venäjällä kuin Kreikassakin, ja hän on kiertänyt maailmaa aktiivisesti jo parinkymmenen vuoden ajan. Vaulion tavoitteena on tutustua vieraisiin maihin ja kulttuureihin syvemmin, uppoutuen ja haltioituen. Ja tämä ei onnistu kiireisen turismin konstein. Ei, Katja Vaulio mieluummin matkustaa hitaasti ja pidemmiksi ajoiksi, ilmeisimpien turistirysien ulkopuolelle, matkakohteisiin perehtymisen pohjatyöt huolellisesti tehtynä.

Hidasta matkaa : Vastuullinen matkailija maailmalla on Katja Vaulion esikoisteos. Kirjassaan hän esittelee tarkemmin 12 matkakohdettaan Turkista Vanuatuun, Kazakstanista Uuteen-Seelaantiin. Matkakertomusten ja tunnelmakuvausten lisäksi Hidasta matkaa pyrkii pureutumaan matkustamisen ongelmiin ja etsii keinoja matkustaa vastuullisemmin, luontoa säästäen. Paikallisten pienyritysten tukeminen, roskaamisen ja kertakäyttökulttuurin välttäminen, luonnon ja ihmisten kunnioittaminen, siinä muutama käyttökelpoinen periaate. Vastuullisuusvinkkejä on ripoteltu tasaisesti ympäri kirjaa.

Kritiikkiäkin sataa. Katja Vaulio antaa oman mielipiteensä kuulua selvästi kertakäyttökulttuuria ja massailmiöitä vastaan. Instagram-turistit ja risteilyaluspakettimatkailijat saavat selkeän tuomion. Kovimman jaakobinpaininsa Vaulio joutuu käymään lentomatkailusta kirjoittaessaan, sillä vaikka hän ymmärtää tietenkin lentämisen valtavan hiilijalanjäljen, hän ei kuitenkaan ole valmis siitä luopumaan, koska se tarkoittaisi myös lukuisien matkakohteiden karsiutumista pois järkevästi tavoitettavien paikkojen listalta. Ja matkailua hän ei tahdo ikinä lopettaa.

Tunnen Katja Vaulion henkilökohtaisesti jo lähes neljännesvuosisadan takaa, ja voin sanoa Vaulion olevan koko persoonallaan läsnä kirjansa sivuilla. Kuten Katja Vaulio itse, myös Hidasta matkaa on nopeasti ryöpsähtelevä ja vauhdikas, tunteellinen mutta älykäs. Vaulion rakkaus esimerkiksi Kreikkaan on niin valtavaa, että itsekin tekisi mieli päästä niitä paikkoja katsomaan. Mutta vastuullisesti, tietenkin!

Kun matkustat, muista, että olet osa matkakohdettasi sinne saapuessasi. Se, mitä teet, mitä ostat, kenen kanssa puhut – kaikki tämä merkitsee. Sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus vierailla tuossa kohteessa ja olla osa sitä. Miten haluat tilaisuutesi käyttää?

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...