Conn Iggulden: Leijona

Leijona

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Conn Iggulden on yksi menestyneimmistä historiallisten seikkailukirjojen kirjailijoista. Hänen teoksiaan on käännetty suomeksi nopealla tahdilla. Tunnetuin hän on Julius Caesarin elämästä kertovasta Keisari-sarjasta. Igguldenin tyyli on yhdistellä faktaa ja fiktiota tavoitteenaan ensisijaisesti luoda viihteellisen tarinan.

Leijonassa päähenkilön viittaa kantaa Perikles, joka edustaa kreikkalaisia hyveitä, kuten demokratiaa. Hän ei ole vielä kolmeakymmentä, joten hän ei ole vielä täysi-ikäinen. Silti hänestä on kasvava suuri johtaja.

Kreikkalaisten kaupunkivaltioiden yhteinen sota Persiaa vastaan jatkuu. Tällä kertaa päähuomio on ateenalaisten laivastossa ja kaupunkivaltioiden välisessä diplomatiassa. Ateenalaiset päätyvät pelaamaan valtapeliä paitsi Persiaa, myös aikaisempia liittolaisiaan vastaan.

Igguldenin suurin vahvuus on hänen sulava tarinakerrontansa. Leijonan juoni ei ole ihan samankaltaista jatkuvaa taisteluiden kuvausta, mistä Iggulden parhaiten tunnetaan. Paikoitellen Iggulden pysähtyy jopa maalailemaan aikalaiselämää. Silti fanit eivät varmastikaan pety kirjaan.

Leijona on mielenkiintoisesti suomalaisessa laitoksessa nimetty Ateenalaiset-sarjan kolmanneksi osaksi, kun taas alkuperäisellä kielellä Leijona aloittaa The Golden Age -nimisen sarjan. Tämä selvästi osoittaa sisällön hyvin suuren itsenäisyyden.

Leijona on eturivin historiallista seikkailufiktiota ja tutustumisen arvoinen kaikille niille, joita genre kiinnostaa.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...