Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Peter Wohllebenin taannoinen hittikirja Puiden salattu elämä katsoi puita ja niiden elämänkiertoa aivan uudesta näkökulmasta. Nyt, kymmenisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, on aika palata asian äärelle sarjakuvasovituksen voimin. Fred Bernardin sovittama ja Benjamin Flaon kuvittama sarjakuva on jopa hämmästyttävän hyvä – se ei jää pelkäksi yksinkertaistetuksi versioksi alkuperäisestä tietokirjasta, vaan seisoo tukevasti omilla jaloillaan.
Puhutaan kuitenkin ensin siitä tärkeimmästä, eli asiasisällöstä. On helppo ajatella, ettei nisäkkäillä ja puilla ole oikeastaan mitään yhteistä, olemmehan eliöinä näennäisesti niin kovin erilaisia. Kasveja on ylipäätään pidetty eläimiin verrattuna primitiivisempänä elämänmuotona, jotka eivät kykene kovinkaan monipuoleiseen käytökseen. Tieteellinen tutkimus on kuitenkin edennyt viime vuosina harppauksin ja osoittanut, että erot ovat oikeastaan paljon pienempiä kuin voisi kuvitella.
Itselleni tuli yllätyksenä ensinnäkin se, että puutkin ”nukkuvat”. Niillä on vuorokausirytmi, joka säätelee niiden kasvua, aineenvaihduntaa ja muita elintoimintoja. Jos puita pidetään tilassa, jossa on tasainen lämpötila ja jatkuva valaistus 24/7, ne eivät pysty toimimaan normaalisti ja lopulta kuolevat.
Puut muutenkin reagoivat hyvin herkästi ympäristöönsä. Ne pystyvät tunnistamaan esimerkiksi petohyönteisiä niiden syljen perusteella ja reagoimaan uhkaan sopivalla tavalla. Ne voivat myös varoittaa muita puita vaarasta feromonisignaalein. Puut kykenevät myös tunnistamaan toisensa, sekä sen ovatko ne samaa lajia tai sukua keskenään.
Mikä vielä yllättävämpää, saman lajin puut tekevät yhteistyötä keskenään jakamalla vettä ja ravinteita juurakossaan. Emopuu puolestaan pystyy tunnistamaan sen läheisyydessä itävät puut ja ovatko ne sen jälkeläisiä vai ei. Jälkeläiselle emopuu siirtää sokeripitoista mahlaa, jotta nuori taimi saa elintärkeitä resursseja, ennen kuin sen omat lehdet kehittyvät ja se kykenee fotosynteesiin. Wohllebenin esittämien ajatusten perusteella voisi siis sanoa, että puilla on eräänlainen ”perhe”, ainakin tietyssä mielessä. Tämä yhteistyö ja hoiva tekevät metsistä elinvoimaisia yhteisöjä, joita ilman niiden tasapaino järkkyy.
Metsän ekosysteemin monimutkaisuus ja keskinäisriippuvuus on mennyt ihmisiltä paljolti ohi, ja monet kirjan teemat lopulta käsittelevät tätä problematiikkaa. Moni yhä ajattelee, että metsät kaipaavat ihmisiä siivoamaan lahoavia puita maastosta, vaikka tuhannet lajit ovat täysin riippuvaisia niistä. Luonnonmetsien monimuotoisuus myös auttaa metsää kestämään erilaisia häiriöitä, kuten tuholaisia, myrskyjä tai ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mikä usein unohtuu teollisuusmetsiä istuttaessa. Wohlleben tietää mistä puhuu, sillä hän työskenteli monta vuotta perinteisenä metsänhoitajana.
Paljon todella kiinnostavaa tietoa tuli siis eteen ja harmitti, etten lukenut alkuperäistä kirjaa silloin kun se ilmestyi. Sarjakuvasovituksella on kuitenkin monta valttia hihassaan. Ensinnäkin tällaiselle kasvitumpelolle, jolle monet lajinimet eivät hirveästi sano mitään, on kuvitettu sarjakuva todella oivallinen vaihtoehto. Ennen kaikkea Flaon tyyli on kuitenkin juuri sopiva tähän kirjaan. Hänellä on orgaaninen, luonnosmainen ja silti tarkka kynänjälki, mikä tekee jokaisesta sivusta kiinnostavaa katsottavaa. Sarjakuva jossa on sivu toisensa jälkeen puita, puita ja lisää puita, voisi olla jonkin toisen kuvittajan jäljiltä puisevaa luettavaa, mutta siitä ei tarvitse tämän teoksen kanssa huolehtia.
The Hidden Life of Trees: A Graphic Adaptation on siten erinomainen esimerkki onnistuneesta sarjakuvasovituksesta. Isokokoinen teos antaa myös kuvituksille ja kerronnalle tilaa hengittää, tässä ei ole kiireen tai infodumppaamisen makua. Sarjakuva on suositeltavaa luettavaa paitsi alkuperäisen kirjan ystäville, myös kaikille, jotka haluavat ymmärtää metsiä ja niiden elämää syvällisemmin – tai yksinkertaisesti nauttia upeasta visuaalisesta kerronnasta.
