Nikki Van De Car: Ihanimmat vauvaneuleet : 28 helppoa ohjetta peitoista päähineisiin

Osta kirja itsellesi

Nikki Van De Car kertoo kirjansa johdannossa, että hän käytti koko raskausaikansa taukoamattomaan neulomiseen saadakseen aikansa kulumaan nopeammin.

Kirja sisältää 28 ohjetta peittoja, puseroita, takkeja, lapasia ja päähineitä varten; mukana ovat myös makuupussi ja sellainenkin erikoisuus kuin tyttövauvalle neulottu vaaleanpunainen tutu. Suurin osa neuleista on toteutettu melko paksuista langoista ja ovat siksi kohtalaisen nopeatekoisia; langoista ovat eniten edustettuina Debbie Bliss ja Rowan, joita käsittääkseni saa aika hyvin Suomestakin, mutta mukana on myös muutamia eksoottisuuksia, joiden kohdalla neuloja joutunee pohtimaan korvaavia lankoja.

Mallit ovat pääosin yksinkertaisia ainakin kokeneemmalle neulojalle, ja aloittelijakin löytää varmasti selkeästi kirjoitetuista ohjeista omansa. Pitsi- ja palmikkoneuleiden ohjeet on esitetty ainoastaan sanallisesti, mikä saattaa häiritä kaavioihin tottuneita.

Kaiken kaikkiaan kirja on visuaalisesti kauniisti toteutettu ja varsin käyttökelpoinen vaikkapa lahjaksi tulevalle neulojaäidille.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Tämä kirja olisi kiva voittaa! Ja olis mukava neuloa ihania vauvaneuleita. Tietysti sitten kun minusta tulee mummo 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.