Satu Apo: Ihmesatujen historia

Osta kirja itsellesi

Prinsessasadut tunnetaan tätä nykyä varmasti kaikkialla maailmassa. Viimeistään Disney on pitänyt huolen, että kaikki tietävät Tuhkimon, Ruususen, Lumikin sekä Kaunottaren ja Hirviön, mutta ovat monet klassikkosaduista olleet yllättävän laajalle levinneitä jo ennen massamediaakin. Esimerkiksi Tuhkimon varhaisin kirjallinen versio tunnetaan Etelä-Kiinasta jo 800-luvulta!

Ihmesatujen historia käsittelee ihmesatujen ja niiden tutkimisen taustoja juuri näiden lajin tunnetuimpien kertomusten, prinsessasatujen kautta. Neljän edellä mainitun ihmesadun lisäksi kirjassa paneudutaan Cupidon ja Psychen satuun, joka lienee nykylukijalle hieman vieraampi tarina, mutta joka itse asiassa on vanhin tunnettu eurooppalainen satu. Roomasta ajanlaskumme toiselta vuosisadalta periytyvässä tarinassa on jo monia tuttuja elementtejä alkaen ”olipa kerran” -aloituksesta ilkeisiin siskoihin (jotka myöhemmässä satuperinteessä muuttuivat sisarpuoliksi).

Apuleiuksen kirjoittama Cupido ja Psyche oli osa hänen tunnetuinta teostaan Asinus aureusta, eli Kultaista aasia. Kirja vaikutti omalta osaltaan paljon suulliseenkin eurooppalaiseen satuperintöön 1300-luvulta alkaen, jolloin kirjan teksti löydettiin uudelleen.

Tässä piileekin Ihmesatujen historian suurin yllätys, sillä ihmesatuja on tavattu pitää ikivanhoina, monien kulttuurien jakamina alkukertomuksina, jotka ovat vasta paljon myöhemmin siirtyneet myös kirjalliseen ilmaisuun. Tosiasiallisesti satuperinne ei ole ollut lainkaan näin yksisuuntainen, vaan myös kirjallinen perinne on yhtä lailla vaikuttanut kansankertojiin.

Kaunotar ja hirviö on hyvä esimerkki tästä, sillä sen syntyhistoria tunnetaan varsin hyvin. Tarinan kirjoitti 1740-luvulla aatelisnainen Gabrielle-Suzanne de Villeneuve ja tarinan saattoi nykyiseen muotoonsa Jeanne-Marie Leprince de Beaumont, aatelisnainen hänkin. Tarina levisi halpapainatteiden avulla myös alempiin kansankerroksiin ja osottautui varsin suosituksi kansankertojien parissa. Erilaisine variaatioineen se on levinnyt 250 vuodessa ympäri maailmaa aina Japania ja Pohjois-Afrikkaa myöten. Laajalle levinnyt satu ei siis välttämättä ole mikään tae siitä, että tarina on vanha tai alunperin edes kansankertomus.

Muitakin yllätyksiä löytyy. Lumikkia on nyt sentään totuttu pitämään varmana tapauksena, onhan se itsensä Grimmin veljesten ylöskirjaama kansantarina. Kuitenkin tämänkin tarinan takaa löytyy yksittäinen 1700-luvun kirjailija, Johann Carl August Musäus nimeltään. Musäus, kuten Grimmin veljeksetkin, tosin väitti tarinakokoelmiensa pohjautuvan autenttisiin kansankertomuksiin, mutta asiaa tutkittaessa taustalta on löydetty varsin vähän suullista traditiota.

Ovatko Kaunotar ja Hirviö ja Lumikki vain poikkeuksia sääntöön vai pitääkö alkuperäinen olettamus ihmesatujen pohjautumisesta vanhoihin kansankertomuksiin sittenkään niin paikkansa kuin on kuviteltu? Keskustelu ihmesatujen synnystä ja kehityshistoriasta jatkunee vielä kauan.

Satuja on aikojen kuluessa tulkittu ja tutkittu monesta eri näkökulmasta, joihin kirjan loppupuolella on annettu mielenkiintoinen katsaus. Psykoanalyyttiset tulkinnat ovat oma lukunsa, mielenkiintoista on myöskin, miten sadut on liitetty kulttuurinationalismiin. Omankieliset sadut on haluttu nähdä muuttumattomana ja puhtaana esihistoriasta ponnistavana kertomustraditiona, joihin ulkomaiden turmeleva vaikutus ei ole vaikuttanut.

Ihmesatujen historia on kattava katsaus satuihin, kansanperinteeseen ja siihen miten kertomamme tarinat oikein leviävät. Ilahduttavasti totuus on jälleen kerran tarua ihmeellisempää.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuutta, erityisesti muistelmat ja elämänkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.