Asaf Hanuka ja Roberto Saviano: I’m Still Alive

I'm Still Alive

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 2006 toimittaja Roberto Saviano julkaisi kuuluisan reportaasikirjansa Gomorra, joka kuvasi Napolin alueen mafiaa ja sen toimintatapoja. Vähänpä Saviano tuolloin ymmärsi minkälaiset seuraukset kirjan kirjoittamisella olisi. Vielä samana vuonna Saviano jouduttiin laittamaan poliisisuojelukseen, jonka arveltiin kestävän muutaman viikon ajan.

Sarjakuvan kirjoittamishetkellä tuo “muutama viikko” on venynyt jo viideksitoista vuodeksi. Minne tahansa Saviano meneekään, häntä saattaa useampi henkivartija, eikä kotiin menemisestä voi olla puhettakaan – tai ylipäätään minkäänlaisesta normaalielämästä.

Esimerkkisivu sarjakuvasta.

I’m Still Alive on Savianon kivulias tunnustus näistä vuosista ja siitä psykologisesta kärsimyksestä, joka hänen osakseen on tullut. Yksinäisyys, epäluulo ja jatkuvana vahdittavana olo on tehnyt elämästä kuin vankilan josta ei ole poispääsyä ja jonne ulkopuolisten on vaikea tulla. Kuinka rakentaa läheisiä ihmissuhteita turvamiesten valvovien silmien alla, kun oikeastaan mitään spontaania ei voi koskaan tehdä? Kuten Saviano tunnustaa, kärsimys ei kliseistä huolimatta todellakaan jalosta ihmistä, oikeastaan päinvastoin.

Mutta tässä kohtaa tarinassa on mielenkiintoinen twisti. Ei Saviano kuitenkaan ole lukkojen takana näinä vuosina istunut: hän on riskeistä huolimatta työskennellyt ja matkustanut, ja monien silmissä juuri tämä seikka on tehnyt hänestä valehtelijan. Tämä on omalta osaltaan koetellut Savianoa, koska trollien ja vihapostaajien syytökset pyrkivät mitätöimään hänen kokemuksena. Onhan siinä oma ironiansa kärsiä uskottavuuden puutteesta, koska sattuu yhä edelleen olemaan elossa!

Sarjakuva kuvaa siis paljolti Savianon sisäisiä tuntoja, eikä tämä ole kuvittajalle välttämättä kaikkein helpoimpia nakkeja. Israelilainen sarjakuvataiteilija Asaf Hanuka on kuitenkin tehtäviensä tasalla. Hänen kuvituksensa pelaa paljon symboliikalla ja välillä sarjakuvassa lähestytään jopa maagista realismia. Hanuka kaivaa tekstistä ne emotionaaliset nyanssit, jotka siitä on irti otettavissa, mutta jokin syvempi yhteys tästä jää silti puuttumaan. Taitavana kirjoittajana tunnettu Saviano kertoo omista kokemuksistaan hieman jäykästi, ehkäpä tässä näkyy kokemuksen puute sarjakuvakäsikirjoittajana? Vaikka lukijana tunneyhteys teokseen jää yllättävän ohueksi, niin sarjakuvan epätavallinen aihe ja Hanukan taidot tekevät tästä silti ilman muuta lukemisen arvoisen kirjan.

Sarjakuvan luettua mieleen tulee väistämätön kysymys, oliko Gomorran kirjoittaminen sen arvoista? Sitä Saviano ei suoraan sano, mutta luovuttanut hän ei ole. Myös eräs mielenkiintoinen yksityiskohta sarjakuvassa tulee ilmi. Itse kirjan kirjoittaminen ei nähtävästi tuominnut Savianoa nykyiseen kohtaloonsa. Napolin mafian toimista on ennenkin kirjoitettu, mutta niin kauan kuin kirja ja sen lukijat pyörivät lähinnä pienissä akateemisissa ympyröissä, niistä ei tarvitse välittää liikoja.

Gomorrasta tuli kuitenkin laajasti luettu hitti ja mikä pahempaa, eräässä tilaisuudessa Saviano pystyi osoittamaan mafian johtajat suoraan yleisöstä. Nämä seikat tekivät Savianosta merkityn miehen. Toisaalta kirjan vaikutusvaltaisuus ainakin toivottavasti merkitsee myös sitä, että Saviano ei ole kärsinyt turhaan. Mikä tärkeintä, onhan hän yhä elossa, mikäpä sen parempi näpäytys järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Sarjakuvasta on tekeillä myös animaatioelokuva: Roberto Saviono to Direct ‘I’m Still Alive’ Animated Feature.

Esimerkkisivu sarjakuvasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...