Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Anna, äiti, kokee pahimman mitä voi omasta mielestään vanhempana kokea. Hänen ainoa lapsensa, Kasper, 23-vuotias nuorimies, tekee itsemurhan. Jälkeensä hän jättää vain anteeksipyynnön, ei selitystä, ei muuta. Anna on jo aikaisemmin nähnyt miehensä sairastuvan ja kuolevan sekä selvinnyt siitä surusta. Nyt kaikki tuntuu olevan loppu.
Hän on vahva ja vahvan on vaikea surra. Opetella luopumaan ja luovuttamaan. Menetys on vaikeaa, yksinäisyys painaa, paniikki iskee. Toisaalta hän haluaakin olla yksin ja piiloutua, miettii jopa itse kuolemaa. Anna etsii syyllistä myös itsestään: miksi hän ei huomannut mitään, miksi poika kävi psykiatrilla, miksi Kasper ei nähnyt maailmassa enää mitään elämisen arvoista? Miksi? Onneksi pari ystävää käy kylässä ja juttelemassa. Psykiatrille hän menee muiden painostuksesta eikä näe siitä olevan apua, ei myöskään mistään lääkityksestä. Suru on surtava ja elettävä.
Kirja on rakastavan äidin kertomus pojan itsemurhasta ja sen jälkeisestä elämästä. Siitä, miten pikkuhiljaa, vuosien ajan, tilanne hieman muuttuu. Ei koskaan ehkä parane, mutta muuttuu. Lopussa, yli kahdeksan vuotta tapahtuman jälkeen tuntuu, että suru on muuttumassa kaipaukseksi ja ehkä jotakin on vielä edessäpäin, edes vähäistä valoa. Pieni onnensiru on yllätys lopussa: Kasperin lapsi, jonka äidin tämä oli jättänyt omilleen. Anna on kuitenkin isoäiti ja ehkä myöhemmin voi hyväksyä myös lapsen äidin ja lapsen itsensä, ei Kasperin tilalle, mutta hänen jälkeläisenään ja omana itsenään.
Mielestäni tämä on sopivaa luettavaa jokaiselle läheisensä menettäneelle, kuka milläkin tavoin. Surua ei voi mitata eikä sitä voi päättää lopettaa. Suru ei ehkä koskaan hellitä, mutta sitä voi ehkä oppia kestämään ja puhumaan asiasta avoimemmin. Kuolema, millä tavoin tahansa, on edelleen yhteiskunnassamme ja keskusteluissamme tabu, josta helposti vaietaan. Emme osaa sanoa mitään, joten “otamme osaa”. Itsekin läheiseni menehdyttyä olisin voinut lukea tämän kirjan. Nyt, tätä lukiessa, ne päivät piirtyvät taas mieleen. Suosittelen, vavahduttavaa ja suoraa sekä koristelematonta kerrontaa.