Nelly Lahoud: The Jihadis’ Path to Self-Destruction

The Jihadis' Path to Selfdestruction

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nelly Lahoudin The Jihadis’ Path to Self-Destruction on vuonna 2010 julkaistu akateeminen tietokirja jihadistisesta ideologiasta.

Lahoudin kirja pyörii kharijilaiset-teorian ympärillä. Kharijilaiset olivat puristinen muinaisislamilainen uskonsuuntaus, joka erosi valtavirtasunni-islamista melkein heti profeetta Muhammadin kuoltua, koska pitivät sunni-islamia liian suvaitsevana ja löysänä.

Koska kharijilaiset julistivat muut muslimeja vääräuskoisiksi ja yrittivät alistaa heidät tiukkaan islamintulkintaansa, koko uskonsuuntaus muuttui haukkumanimeksi, joka tarkoittaa fanaattista puristia. Islamilaisessa kulttuurissa ”kharijilainen” on yhtä loukkaava termi kuin ”natsi” tai ”rasisti” meidän kulttuurissa. Jihadistit ovatkin valittaneet, että nykyään poliittinen korrektius on hallitsematonta, kun ei voi enää ajaa šiialaisten kansanmurhaa, ilman että heti leimataan kharijilaiseksi.

Lahoudin mukaan jihadistit eivät ole moderneja kharijilaisia, vaikka heissä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta nykyisten terroristijärjestöjen kohtalo on sama. Hänen mukaan kharijilaiset olivat lopulta niin puritaanisia ja väkivaltaisia, että he alkoivat julistaa toisiaan vääräuskoisiksi, mikä johti koko radikaalin uskonsuuntauksen itsetuhoon. Lahoudin mukaan nykyiset jihadistit ovat yhtä äärimmäisiä ja he tulevat itse olemaan oman liikkeensä tuho.

Tämä kirja kirjoitettiin ennen kuin Isiksestä tuli nykyinen maailmanlaajuinen äärijärjestö, mutta tässä käsitellään jo, miten se riiteli emojärjestö al-Qaidan kanssa islamin tulkinnasta. Tämä kirja käsitteleekin erilaisia teologisia ja taktisia riitoja, joita al-Qaida, ISIS, Taliban ja muut jihadistiset järjestöt käyvät keskenään, ja miten nämä liikkeet ennen pitkää julistavat toisensa vääräuskoisiksi. Kirjan teoria on saanut nykyään uskottavuutta, kun Isiksen sisällä on syntynyt murhanhimoisia sisäisiä riitoja.

Kirjasta paljastuu, että jihadismi ei ole samankaltainen tiukkaan rajattu ideologia kuten liberalismi ja kommunismi, vaan enemmänkin suuntaus. Jihadistien pohjana on tiukka ja suhteellisen moderni islamin tulkinta, jossa jihad on puhtain ja täydellisin uskon ilmentymä. Oikeastaan jihadistien mukaan jihad on jumalanpalvelus, eikä vertaiskuvallinen henkinen kamppailu tai puolustusjulistus.

Jihadistit tulkitsevat islamin lähes luterilaisittain yksilölliseksi uskonnoksi, jossa oma itsenäinen toiminta on paras tae hyvälle elämälle. Valtavirtaislamissa yhteisöllisyys ja ryhmäkoheesio ovat tärkeämpiä arvoja, jolloin paikallisten auktoriteetien totteleminen ylittää yksilölliset halut. Jihadistit ovatkin eräänlaisia islamilaisia anarkisteja, jotka uskovat, että kunhan kaikki tottelevat sokeasti islamilaisia tekstejä, mitään lakeja tai hierarkisia järjestelmiä ei tarvita. Kuitenkin koska ihmiset aina tulkitsevat tekstejä eri tavalla kuin toiset, syntyy ristiriitoja ja tämä seikka on näiden äärijärjestöjen itsetuhon siemen.

Mutta mielenkiintoisinta tässä kirjassa on se, että Lahoud päättyy samoihin johtopäätöksiin kuin aiemmin arvioimani William R. Polk kirjassaan Crusade and Jihad (2018), jonka mukaan jihadismi on joidenkin muslimien viimeinen ja epätoivoinen yritys häätää länsimaiset suurvallat pois muslimimaista. Jihadistit ovat hyvin avoimia sen suhteen, että heidän suurin toiveensa on vapauttaa muslimimaat länsimaalaisesta riistosta ja sorrosta. Osama bin Laden esimerkiksi vuonna 2004 lähetti suoran pyynnön amerikkalaisille äänestäjille, jotta nämä äänestäisivät demokraatteja ja saisivat siten Irakin miehityksen loppumaan.

Jihadistien propaganda ei koostukaan siitä, että heidän islamin tulkintansa on parempi kuin muiden, vaan anti-imperialistisista julistuksista. Jihadistien mukaan sekulaarit ideologiat ja valtavirtaislam eivät ole onnistuneet häätämään länsimaisia suurvaltoja maistaan, joten ne pitää hylätä ja “palata” tiukempaan, anarkistisempaan ja väkivaltaisempaan islamiin. Jihadismi onkin uskonpuhdistusliike, joka yrittää uudistaa islamia kaiken kattavaksi poliittiseksi ideologiaksi, jolla rakentaa länsimaista hegemoniaa vastaan puolustautuva rajoja ylittävä islamilainen maailma. Tähän tavoitteeseen päästäkseen on menty niin pitkälle, että jopa salafistien pyhiä tekstejä on vääristelty tai tulkittu anakronistisesti.

Kirjailija korostaa, etteivät lennokkipommitukset, miehitykset, kidutukset ja muut sotilaalliset toimet tule tuhoamaan liikettä, joka perustuu nimenomaan näiden toimintojen vastustamiseen, vaan jihadistit itse tulevat ajan mittaan tuhoamaan itsensä.

Nelly Lahoudin The Jihadis’ Path to Self-Destruction on yksi selkeimmin kirjoitetuista akateemisista tietokirjoista jihadistisesta ideologiasta mitä on. Kirja ei yritä puolustaa islamia, vaan sen sijaan selittää avoimesti ja kiihkottomasti erilaisia tulkintoja, joita uskonnosta on sekä historiallisia konteksteja tietyille uskonkappaleille ja tapahtumille.

Kirja onnistuukin kivuttomasti selittämään samaan aikaan, mitä jihadistit haluavat, että osoittamaan sen, että he tulkitsevat islamin äärimmäisen perverssillä tavalla. Kirjan elegantin selkeä akateeminen tyyli onnistuu myöskin osoittamaan, että länsimaat ruokkivat jihadisteja väkivaltaisella ja ahneella toiminnallaan, ilman että lähdetään kiihkeisiin poliittisiin saarnaamisiin. Harmikseni tätäkään kirjaa ei ole suomennettu, koska julkinen keskustelu kaipaisi tällaista kiihkotonta esitystä aikakautemme tuhoisimmasta ilmiöstä.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...