Touko Hujanen ja Jantso Jokelin: Joutoretki : Road trip kätkettyyn Suomeen

Joutoretki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaikenmoisia retkiä on tehty ja niistä kirjoja värkätty, mutta nyt osui käsiini hauska kirja. Vietin monta hykerryttävää hetkeä sen parissa, sillä tekijät Jantso Jokelin ja Touko Hujanen ovat osanneet valaista monia asioita niin kelpo hauskalla, mutta silti informatiivisella tyylillä, että pois alta. Joutoretki iskee suoraan hermoon. Etenkin jos on itekkin reissaillut pitkin Suomen maata, niin on kiva tsekata, miten joku muu on saman paikan kokenut. Niin ja jos ei oo, niin aika hyvä matkavinkkikirja – kaikesta huolimatta.

Kirjassa kerrotaan mitä kummallisimmista nähtävyyksistä, joita parivaljakko käy katsomassa, että onko edes enää olemassa. Oma osionsa on kylpylät, joita tuntui jossain vaiheessa olevan joka paikassa eli vähän uimahallia hienostuneemmat paikat.

Kun Jokelin ja Hujanen kiertelevät paikkoja, väkisinkin osuu kohdalle se tuttu paikka. Jopa oma kotipaikka ja siitäkin kerrotaan, no ulkopuolisen silmin ei niin mairittelevasti, mutta mainitaan kuitenkin ja sehän on pääasia. Paljon vilisee tuttuja kohteita ja sitten niitä, että no joo, toi olisikin hyvä käydä bongaamassa.

Perinneruokaosiossa ollaan makumatkalla ja en olisi niin rohkea, että suostuisin maistelemaan niitä perin kyseenalaisia ruokia. ”Väriltään piimävelli melkein sekoittuu vaaleankeltaiseen pöytälevyyn. Vauvanruokamaisessa vellissä purjehtii eri kokoisia palasia ja hiutaleita. Ensivaikutelmasta ei pääse mihinkään: piimävelli näyttää todella rajulta tavaralta. Se on aivan kuin jotain ihmisestä poistunutta.”

Kivat kuppilat ja matkustajakodit ovat myös niin nostalgista tarinaa. Ne kaikki vanhat baarit ja pienet perheiden pitämät majoitustilat. Hupaisia, kun sitä nykyaikana on tottunut, että on vaan suuresti mainostettuja hotelleja. Vanhoihin paikkoihin sisältyy paljon tarinaa ja on hyvä, kun on joku niitä kertomassa ja taltioimassa.

Millään ei voi ohittaa sitäkään, miten kerrotaan Pekkaniskan Pojista, jotka kiertävät pitkin ja poikin kansaa tanssittamassa ja kuinka heillä on sellaisia faneja, että käyvät tanssimassa joka keikan. Juttuja oli tästäkin aiheesta monenlaista.

Lisäksi paljon muutakin on tässä loistavassa opuksessa, mistä pidin todella paljon, koska se taas herätti oman retkimieleni ja nimenomaan sen, että voi etsiä ja ihastua sellaiseen, mikä ei aina ole niin framilla. Kirjassa on vielä kaikkea hauskaa tekstiä tukemassa erittäin hyviä tilannekuvia.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 082 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...