Tuula Juvonen: Kaapista kaapin päälle

Kaapista kaapin päälle

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tuula Juvosen Kaapista kaapin päälle on kattava tietokirja seksuaalivähemmistöjen poliittisesta aktivismista suomalaisessa ja saksalaisessa parlamentaarisessa järjestelmässä.

Juvonen kertoo miten näissä molemmissa maissa suhtauduttiin seksuaalivähemmistöihin, niin laissa kuin politiikassa. Kirjailija vertaa Saksaa ja Suomea keskenään, paljastaen, että Suomi on aikamoinen takapajula seksuaalivähemmistöasioissa.

Samalla huomaa, että Suomessa ei ole ollut yhtä rankka meininki kuin Saksassa. Suomessa ei koskaan yritetty kaasuttaa homoja kuoliaaksi, eikä täällä ole ollut lesboterrorismia. Suomi vaikuttaa aika tylsältä maalta verrattuna Saksaan, mutta todellisuudessa Suomen rauhallisuus oman homofobiansa kumoamisessa on loppujen lopuksi parempi vaihtoehto kuin verinen taistelu ihmisoikeuksista.

Kirjailija käy läpi SETA:n aktivismin historiaa sekä vertaa Suomen eri puolueiden suhtautumista homoihin. Tietenkin tässä kirjassa ilmenee, että Suomessa on vain kaksi jyrkästi homovastaista puoluetta, jotka ovat yrittäneet johdonmukaisesti jarruttaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Kaikki muut puolueet ovat aiemmin suhtautuneet vihamielisesti homoihin, mutta homovastaisuudesta ei koskaan tullut näiden puolueiden linja. Sen sijaan moni puolue muutti homokysymyksen ”yksityiseksi vakaumusasiaksi”, jolloin jotkut poliitikot onnistuivat tulemaan kaapista ulos ja edistämään itsenäisesti seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia, kunnes muu puolue tuli perässä. Saksassa on ollut tismalleen sama meininki, mutta nopeammin ja väkivaltaisemmin.

Ehkä mielenkiintoisin kantaansa vaihtanut poliittinen ryhmä olivat äärivasemmistolaiset. Suomessa kommunistit olivat hyvin pitkään homovastaisia, erityisesti taistolaiset noudattivat Neuvostoliiton virallista linjaa, jonka mukaan homoseksuaalisuus oli kapitalismin seurausta, eikä sellaista ilmennyt työläisparatiisissa.

1970-luvulla moni kommunisti ja sosialisti alkoi kuitenkin päätyä siihen johtopäätökseen, että homous on luonnollista eikä aiheudu vapaasta markkinataloudesta. Mutta vasta 1990-luvulla vähemmistöksi jääneet taistolaiset huomasivat, että heidän ihannoimansa hirmuhallinto oli väärässä monessa asiassa, jopa homoissa.

Kommunistien mielenmuutos on mielenkiintoista, koska nykyään joissain piireissä vasemmisto on melkein synonyymi homostelulle ja jotkut äärioikeistolaiset kuvittelevat, että koko seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajaminen on stalinistien salaliitto. Historian tunteminen on tärkeää, jos et halua vaikuttaa totaaliselta idiootilta.

Häpesin Suomea lukiessani tätä kirjaa. Siinä missä Saksassa jopa kristillisellä puolueella on avoimesti homoseksuaalinen kansanedustaja, meikäläisten kristillinen puolue profiloitui niin homovastaiseksi, että se aiheutti massiivisen kirkosta eroamisen aallon.

Sitten tietenkin eräs oikeistopopulistisen puolueen kansanedustaja haukkui presidentti Tarja Halosta ”SETA:n lesboksi”. Jo se, että lesbous nähtiin jotenkin negatiivisena asiana, joka voisi ”tahrata” presidentin maineen, kertoo paljon meidän asenteista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Onneksi Halonen oli aikuisempi kuin tämä kansanedustaja, joka lopulta syyllistyi huumausainerikoksiin ja tappoi itsensä.

Hienoin oivallus tässä kirjassa on se, että Suomessa on jostain syystä todella vähän avoimesti lesboja kansanedustajia verrattuna homoihin. Saksassa on enemmän avoimesti lesboiksi ilmoittautuvia politiikkoja kuin Suomessa. Kenties meillä patriarkaatti on niin vahvaa, että vain miehet voivat olla avoimesti homoja ja naisten on teeskenneltävä olevansa aina valmiina miehen otettavaksi? Kirjailija pohtii, miksi näin on, mutta kunnon vastausta ei saada, kun tekijöitä on monia.

Kirja on aika helppolukuinen vaikkakin aika kuivakkaan tieteellinen. Tässä kerrotaan aika yksityiskohtaisesti tunnettujen homopolitiikkojen elämästä, niin Suomessa kuin Saksassa. Kirjassa analysoidaan myöskin miten eri homovastaiset lait kumottiin.

Tämä kirja on sen verran vanha, että tasa-arvoista avioliittolakia ja trans-aktivismia ei Suomen osalta käsitellä. Kirjailija paneutuu myöskin homovastaisten puolueiden ja politiikkojen argumentteihin, jotka yksi toisensa jälkeen alkoivat menettää uskottavuutensa, kun enemmän ja enemmän politiikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä alkoi tulla ulos kaapista. Se onkin tämän kirjan hieno toteamus: mitä enemmän seksuaalivähemmistöjä on esillä mediassa sitä normaalimmaksi he muuttuvat.

Kaikki ”jännittävyys” tai ”outous” homoissa katoaa vähitellen ja he sulautuvat väestöön, jolloin tunkkaiset puheet 1800-luvun biologisista käsityksistä ja pronssikautisista uskonnollisista perusteluista eivät kuulosta enää niin uskottavilta. Paras osoitus tästä on Päivi ja Niilo Räsästen homovastainen kirja, jonka harva edes tiesi olevan olemassa tai halusi edes lukea.

Uskonnolliset argumentit ärsyttävät kirjailijaa, koska Suomi ja Saksa ovat sekulaareja valtioita, joissa kirkko on erotettu valtiosta. Kansanedustajien pitäisi perustella asioita perustuslain mukaan eikä pyhien tekstien kautta. Juvosta turhauttaa, että Suomessa eduskunnassa edes kuunnellaan uskonnollisia perusteita maallisiin asioihin. Onneksi voimme todeta nykyään, että nämä perusteet eivät enää toimi ja tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin.

Jos olet kiinnostunut homoaktivismin poliittisesta historiasta, tämä on aika perusteellinen opas, joka kulkee pääosin 1900-luvun alusta 2010-luvulle asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *