Kalle Kananoja: Kahlitut : Orjuuden historiaa Amerikan mantereella

Kahlitut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Orjuudesta on kirjoitettu paljon, erityisesti taloudellisesta näkökulmasta. Kalle Kananojan kirjan painopiste eroaa hieman totutusta, sillä se keskittyy enemmän sosiaalihistoriaan ja orjien kokemusmaailmaan. Tähän liittyy myös paljon yllätyksiä. Niin huono kuin orjien asema olikin, orjuutta onnistuttiin silti vastustamaan monin keinoin, ja orjat kykenivät myös ylläpitämään sekä luomaan kulttuurisia rakenteita, jotka näkyvät yhä tänäkin päivänä. Orjat eivät jää kirjassa pelkästään uhreiksi, he olivat myös yksilöitä, jotka aktiivisesti pyrkivät vaikuttamaan kohtaloonsa.

Kirja aloittaa orjuutuksen historiasta Afrikassa. Eurooppalaiset eivät toki tuoneet orjuutta Afrikkaan, vaan orjuutta oli ollut afrikkalaisissa yhteiskunnissa jo ennestään, ja sen lisäksi Saharan ja Intian valtameren ylitse käytyä orjakauppaa oli harjoitettu jo kauan ennen atlanttisen orjakaupan alkua. Atlanttinen orjakauppa on siis vain yksi – joskin suuri – vaihe orjuuden historiallisessa jatkumossa, Kananoja huomioi.

Suurin osa orjista orjuutettiin joko sodissa tai ryöstöretkillä, mutta orjuuteen saattoi joutua myös erilaisista rikoksista tai vaikkapa maksamattoman velan panttina. Näiden orjatyyppien välille tehtiin yleensä ero. Sotavankeja myytiin helpommin Atlantin yli, kotoperäiset orjat taas jäivät todennäköisemmin omaan yhteisöön ja tämä päti myös naisiin, joita ei mielellään myyty ulkopuolisille. Joskus on ihmetelty miksi afrikkalaiset ylipäätään myivät “omiaan” orjiksi, mutta kysymys on tietysti anakronistinen, sillä mitään afrikkalaista identiteettiä ei tuolloin ollut olemassakaan. Orjaksi päätyivät viholliset, niin kuin historiassa yleensäkin.

Kananoja kuvaa elävästi orjalaivojen Atlantin ylitystä, joka “kelluvana helvettinäkin” tunnettiin. Erilaiset kapinat eivät olleet näillä laivoilla lainkaan harvinaisia, varsinkaan jos lastina oli koulutettuja sotureita, jotka olivat tottuneet taistelemaan yhdessä. Joskus harvoin tällainen kapina saattoi myös olla menestyksekäs, jos laiva oli vielä lähellä Afrikan rannikkoa. Aina orjien joukkovoima ei näkynyt kansannousun muodossa. Toivoton tilanne saattoi johtaa myös joukkoitsemurhiin, kuten 1737 kun satakunta orjaa hyppäsi laivalta mereen mieluummin hukuttaen itsensä.

Kananoja kirjoittaa koskettavasti orjien tuntemasta masennuksesta, joka aikoinaan tunnettiin nimellä banzo. Sana on kimbundun kieltä ja tarkoittaa kotia, siispä ihminen joka kärsii banzosta kärsii kovasta koti-ikävästä. Länsimaalaisille ilmiö tuntuu olleen jossakin määrin käsittämätön, vaikka ymmärrettiinkin, että myös valkoinen voi kärsiä banzosta. Jotkin harvat lääkärit arvelivat banzon syyksi orjien julman kohtelun. Tämä kertonee miten vähän orjien tuntemuksiin haluttiin samaistua, jos tarvitaan oppinutta ihmistä selittämään, miksi julma kohtelu saattaisi vaikuttaa orjien henkiseen tilaan.

Aivan ilman keinoja orjat eivät kuitenkaan jääneet. Brasiliassa erityisesti oli lukuisia karanneiden orjien perustamia yhteisöjä, ja saattoipa orja karata väliaikaisesti vain kiristääkseen omistajaltaan paremmat työehdot. Espanjalaisessa Amerikassa eräs erikoinen temppu oli hankkiutua inkvisition tuomioistuimen eteen. Jumalan kiroaminen ja kristinuskon kieltäminen pisti orjan tuomioistuimen eteen, jossa orjan oli mahdollista kertoa häneen kohdistuvasta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Jos esitys julman kohtelun hetkellisesti hairahduttamasta kristitystä meni läpi, orja saatettiin siirtää suopeamman ja lempeämmän omistajan palvelukseen.

Yllättävää kyllä, orja saattoi myös nauttia mainetta ja vaikutusvaltaa taitavana parantajana, jopa isäntiensä keskuudessa. Tähän on hyvä syy: muut terveyspalvelut olivat paitsi heikosti saatavilla niin myös kalliita, eikä länsimaalaisen lääketieteen tuolloinen taso muutenkaan ollut niin korkea, että sen perään olisi kannattanut haikailla.

Ennen kaikkea avain orjien selviytymiseen oli kuitenkin yhteisöllisyys. Länsimaalaisilla tuntuu olevan taipumusta ajatella afrikkalaisia jotenkin historiattomina, mutta Kananoja osoittaa miten eri afrikkalaiset kulttuurit ja kielet vaikuttivat siihen miten orjat keskenään verkostoituivat ja rakensivat yhteisöjään Amerikan mantereella. Länsimaalaisilla toki oli aivan omat käsityksensä eri afrikkalaisista populaatioista ja mitkä ryhmät sopivat mihinkin työhön parhaiten.

Kirjan mielenkiintoisin sisältö ehkä käsitteleekin rasismin aatehistoriaa, sillä orjuudesta periytyvä rodullinen luokittelu on näkyvimpiä nykypäivään säilyneitä esimerkkejä tästä synkästä historian jaksosta. Logiikka tällaisen luokittelun takana vaiheli ajasta ja paikasta toiseen. Esimerkiksi englantilaisessa Pohjois-Amerikassa ajettiin läpi jo 1700-luvun alussa poliittinen päätös tiukasta kahtiajaosta mustiin ja valkoisiin. Siten ihmisiä jotka saattoivat muualla olla värillisiä tai jopa valkoisia, pidetettiin Yhdysvalloissa mustina, mikäli ihmisen verenperintö ei ollut täysin “puhdas”. Tätä ennen värillisillä oli ollut Yhdysvalloissa jokinmoinen mahdollisuus yhteiskunnalliseen nousuun, joka siis tällä lainsäädännöllä tehokkaasti estettiin.

Vaikka orjuudesta puhuttaessa Yhdysvallat tulee ehkä ensimmäisenä mieleen, kirja painottuu kuitenkin selkeästi enemmän espanjalaiseen Amerikkaan, Brasiliaan ja Karibialle. Se on ymmärrettävää, sillä orjia vietiin tälle alueelle huomattavasti enemmän kuin Yhdysvaltoihin. Kirjassa tulikin esille ilahduttavan paljon uutta asiaa, sillä aikaisemmin olin lukenyt asiasta lähinnä Yhdysvaltoihin liittyen.

Kirjan lopussa Kananoja vielä lyhyesti pohtii orjakaupan loppumista, ja sitä miten se ei oikeastaan johtanut orjuuden loppumiseen tai siihen, että entisistä orjista olisi tullut tasavertaisia kansalaisia. Ja milloin sitten orjuudesta tuli kansainvälisen oikeuden mukaan laitonta? Vasta niinkin myöhään kuin 1929, kun Kansainliitto hyväksyi orjakaupan ja orjuuden vastaisen sopimuksen.

Kirja tuo hyvin esille orjuuden paitsi kokemuksena niin myös ilmiönä, joka auttaa ymmärtämään nykymaailmaa. Orjakaupalla ja sen voitoilla rakennettiin moderni maailma ja aikanaan se oli järjestelmänä niin itsestään selvä, että harva halusi sitä kyseenalaistaa. Ennen pitkää monet rohkeat yksilöt tekivät kuitenkin juuri niin, kiitokset siitä heille. Toisten ihmisten dehumanisointi ja huonojen asioiden oikeuttaminen taloudellisiin voittoihin vedoten ei toki sinänsä loppunut mihinkään – kirja antoi monessakin mielessä paljon ajateltavaa. Suosittelen!

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...