Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Katettuna kirjalautasella on lesbouden kautta rakkaus, mielenterveys, kirjallisuus, elokuva, uskonto, koko ‘vanha yhteiskunta’.
Siinä onkin revittävää yllin kyllin.
Tuuve Aro, s. 1973, kirjoittaa omista kokemuksistaan herkkyydellä ja osoittelulla. Herkkyydellä rakkaudesta ja mielenterveydestä kaunokirjallisuuden tyyliin; osoittelulla, siis epäkohtien esittelyllä, esseistisesti.
Siinä onkin lukijana palapeliä koottavaksi. Jos nyt tuonkaltaista palapeliä on mahdollista koota yhdeksi valmiiksi kokonaisuudeksi. En onnistunut, palaset eivät loksahtaneet paikoilleen melkeinkään.
Mutta paljon luettavaa ja pohdittavaa kirja antoi ja jätti mielenlokeroihin. Päällimmäiseksi jätti vihahtavan tunteen, ehkä samanmoisen kuin kertojaminälle, tosin eri perspektiivistä. Kertojalla on selvä maali syytöksille. Lukijalle jää kummastelu: miksi ‘se’ näkee roskan muissa, eikä malkaa itsessään.
No, me miehethän kaiken pahan alku ja juuri. Jos tuota ei hyväksy, on hankala päästä yhteisymmärrykseen kirjan ja sen kirjoittajan kanssa.
Mutta yritetty on. Tasoiteltu ja taputettukin aidoin aplodein. Kirjan sisällön rikkautta ei voi kieltää. Ja tiedä vaikka jonkinlainen ymmärtämisprosessi, siis kypsyminen lukijassakin on sen myötä käynnissä.
Itsenihän tässä teilaan, en Tuuvea.
Lupaan lukea Aron seuraavankin kirjan, olipa se sitten, satu, romaani tai essee- tai tiedä vaikka runokokoelma. Koskaan ei voi tietää, kun katsoo yhdeksää aikaisempaa teosta.
Olihan tämä kirja aika hämmentävä runsaudensarvi.
Avasin tuon linkkisi Aron aiempiin teoksiin ja huomasin lukeneeni häneltä Lihanleikkaajan, ja myös CD Nauravia naisia on tuttu, Aron novellit eivät ole siitä jääneet mieleeni, mutta muuta kyllä. Sain tämän CD:n joskus lahjaksi, paljon ennen kuin äänikirjat olivat valtavirtaa ja tykkäsin niin paljon, että ostin monta kappaletta naisystäville automatkoilla kuunneltaviksi. Siinä oli yksi novelli, joka on huippu varsinkin koska lukijana on Martti Suosalo. Se on Maritta Lintusen Kappelikeikka. Seela Sellan lukemat Sinikka Nopolan Likka-pakinat ovat myös nappisuoritus.
MM
oottelinkin jo reaktiotasi, Sinähän käsittelit aihetta tuolla komealla matolla http://marjatankirjat.blogspot.com/2020/11/paivan-paras-iv.html.
Maton alle Aron kirjan voisi lakaista, vaan kun ei voi, kaikki ‘roskat’ eivät peittyisi.
Jännä esitys kaiken kaikkiaan, ei jätä lukijaansa tunnottomaksi.
Äänikirjan kuuntelussa oletkin sitten ollut eelkävijä.
Joo, luulin kirjoittaneeni tästä enemmänkin, mutta olen näemmä käynyt vain kommentoimassa toisten blogeissa.
Kirjassa oli minusta kaksi vikaa. 1) Se oli aiheiltaan täysin rajoittamaton sinne tänne poukkoileva ja 2) yleistävä kuva lesboista ylivoimaisina kaikkiin muihin nähden oli aika hassu, mutta ei tuntunut vitsinä kirjoitetulta. Lesbot ovat parhaita urheilijoita, hyvän tuoksuisia, ei selluliittia ja hyviä nikkareita, kaikki hyviä tanssijoita ja rakastajia jne.
MM
tuossahan noita malkoja. Siihen kun vielä lisäät toksisen maskuliiniset miesparat (joiksi kaikki miehet luokitellee) 😉
vrt. Branderin Miehen kuolema.