Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sami Makkonen on tehnyt sarjakuvia jo reilun vuosikymmenen amerikkalaisille kustantajille, mutta kotimaisella sarjakuvakentällä häntä ei ole hirveästi tähän mennessä nähty. Nyt on vuorossa kuitenkin komea paluu, sillä ensitöikseen hän tarttuu siihen suurimmasta suurimpaan eli Kalevalaan, joka julkaistaankin kahtena albumina.
Makkosen piirustustyyli on hyvin mielenkiintoinen. Tyylitellyt, graafiset ruudut ovat toisaalta yksityiskohtia täynnä, mutta ne jättävät paljon myös lukijan mielikuvituksen varaan. Synkkäsävyiset, tekstuureilla leikittelevät ruudut ovat upeaa katsottavaa ja Makkonen osaa hyödyntää erilaisia ruutusommitteluja ennakkoluulottomasti.
Synkkä visuaalinen tyyli sopii enimmäkseen Kalevalan maailmaan oikein hyvin, mutta muutama tulkinta Kalevalan maailmasta ihmetytti. Vanhempia naishahmoja lukuun ottamatta, kaikki naiset ovat sarjakuvassa pyllyt paljaana, mikä hieman nostatti kulmakarvoja. Monessa kohtauksessa pyörii myös taustalla eroottista kuvastoa, kun naiset otetaan ja nuollaan milloin missäkin asennossa. Koska Makkosen tyyli on aika luonnosmaista, tämä ei sellaisenaan ole niin häiritsevää kuin voisi kuvitella, mutta ratkaisun itsetarkoituksellisuus ihmetytti. Vähän niin kuin oltaisiin jossain Conan Barbaari -maailmassa, jossa bikinipöksyt ja paljaat tissit lähtökohtaisesti kuuluvat kuvastoon.
Omassa mielessäni pulp-fantasia ja Kalevala eivät kuitenkaan istu hirveän hyvin yhteen, olkoonkin että Makkonen toteuttaa visionsa suuremmalla tyylintajulla kuin varmaan mikään tissifantasia ikinä. Toinen seikka, mikä häiritsi, oli Iku-Turson Ctulhumainen ulkonäkö, joka sekin tuntuu Kalevalan maailmassa hieman irralliselta ratkaisulta.
Silmiinpistävää Kalevalassa on myös se, että siinä ei keskitytä niinkään hahmokerrontaan; ihmiset kasvoineen on usein piirretty suhteellisen viitteellisesti ja fokus on enemmän tilan ja sommitelman rakentamisessa. Tämä näkyy kerronnassa muutenkin, henkilöiden motiivit ja tunnetilat jäävät kaukaisiksi ja välillä kerronta tuntuu jopa sekavalta, kun tapahtumat jättävät ikään kuin henkilöhahmot jalkoihinsa.
Tavallaan tällainen hyvin eeppinen ja etäinen kerronta myös sopii Kalevalaan, eihän siinä mistään tavallisten kuolevaisten fiiliksistä kerrota, mutta se aiheuttaa sen, että Kalevala myös jää hieman etäiseksi teokseksi. En myöskään usko, että Kalevalaa tuntemattomalle ummikolle sarjakuva toimii hirveän hyvin, sillä sen kerronta tuntuu luottavan siihen, että lukija tietää, mistä puhutaan, vaikka asioita ei erityisemmin selitetäkään.
Kalevala on oikeastaan varsin haastava teos, joka ei lukijaansa sen kummemmin kädestä pitele. Ehkä tässä tapauksessa olisi oikeutettua kutsua Makkosen visiota nimenomaan visuaaliseksi runoksi, joka polveilee, tyrskyää ja pakenee selkeitä kerronnallisia ratkaisuja. Omaperäinen ja mielenkiintoinen teos, joka ei varmasti toimi kaikille, mutta oman äänen puuttesta sitä ei voi ainakaan syyttää.
