Alessandro Portelli ja Alessandro Portelli: Käsky on täytetty

Käsky on täytetty

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Alessandro Portellin Käsky on täytetty on muistitietotutkimuksen klassikko, jossa käsitellään joukkoteloitukseen liittyvää muistitietoa.

Kirjassa on kerätty toisen maailmansodan aikana eläneiden vanhusten muistoja sodan eri osapuolista, sekä haastateltu uhrien omaisia ja jopa nykynuorisoa, jotta voitaisiin jäljittää, miten ihmisten muistot ovat muuttuneet ja levinneet ajan mittaan.

Tutkimuksen punainen lanka on partisaanien vuonna 1944 Rooman Via Rasellassa tekemä pommi-isku natseja vastaan ja sen jälkimainingit. Kymmeniä natseja ja italialaisia fasisteja kuoli iskussa. Kostoksi natsit teloittivat jokaista kuollutta natsia kohtaan kymmenen vankia.

Koska vankiloissa ei ollut tarpeeksi partisaaneja ja muita vankeja sellaisen työn suorittamiseen, kadulta pidätettiin summittaisesti miehiä. Kaikkiaan päivän päätteeksi teloitettiin yli 200 miestä, joista suurin osa ei ollut edes partisaaneja, eikä yksikään ollut pommi-iskun tekijä.

Teloituksen lopussa natsit jakoivat ilmoituksen kaupungin seinille, joissa luki: ”Joukkojamme vastaan tehtiin pommi-isku, jonka johdosta jokaista kuollutta saksalaista kohtaan tapettiin 10 italialaista. Käsky on täytetty.”

Tämän ilmoituksen lopussa oleva kylmän tekninen lause ”käsky on täytetty” syöpyi tuhansien roomalaisen mieliin ja yhä monet muistavat tämän lauseen, joka merkitsi heidän koko henkilökohtaisen maailmansa romahtamista.

Kirja taustoittaa, millainen kaupunki Rooma oli ennen toista maailmansotaa, ja samalla se ripottelee ihmisten muistoja ja sukupolvesta toiseen siirrettyjä muistokertomuksia vuosisadan alusta, jotta vanhat Rooman kadut heräävät lukijan mielessä eloon.

Tämä taustoitus ja muistokertomusten sekoitus oli todella kiehtovaa luettavaa ja samalla se osoitti, miten eri kansankerroksilla ja eri ajoissa ihmisillä oli erilaisia mielikuvia menneisyydestä. Ennen toista maailmansotaa Rooman köyhälistö kannatti anarkisteja ja kommunisteja, mikä ei ollut ihme, kun lukee, miten kurjat oltavat heillä oli.

Kuitenkin äärivasemmiston lisäksi äärioikeisto kilpaili ihmisten mielistä ja lopulta jälkimmäinen pääsi vallankahvaan. Kun fasismi nousi valtaan Italiassa, anarkistit ja kommunistit muodostuivat vastarintaliikkeitä, jotka alkoivat terrorisoida fasisteja ja myöhemmin saksalaisia natseja. Se siitä suvaitsevaistosta!

Tämä vasemmiston aktiivinen vastarinta loi kaksijakoisen mielikuvan partisaaneista ihmisten muistoissa. Samaan aikaan he olivat väki, joka osoitti Italialla olevan myötätunto ja auttoivat perustamaan uuden Italian demokratian toisen maailmansodan jälkeen, mutta samalla he olivat äärivasemmistolaisia, jotka rikkoivat aktiivisesti sivistyneen dialogin etiketin vetämällä natseja turpaan sekä rikkomalla yleistä kuria ja järjestystä taistellessaan fasisteja vastaan. Riippuen italialaisen poliittisesta suuntautumisesta, partisaanit olivat joko sankareita tai epämääräistä roskajoukkoa.

Koska Via Rasellan iskun jälkeen natsit teloittivat varoittamatta ja sumeilematta ihmisiä, huhuja ja vääriä muistoja alkoi levitä traumatisoituneissa ihmisissä. Monet eivät voineet uskoa, että niinkin herrasmiesmäiset natsit voisivat teloittaa noin vain satoja viattomia miehiä.

Kertomuksissa pystyy huomaamaan, miten ihmiset yrittivät rationalisoida natsien tekoja. Monet alkoivat muistaa väärin, että natsit olisivat uhanneet etukäteen tappavansa italialaiset, jos partisaanit eivät ilmoittautuneet heille. Kuitenkin historiallinen aineisto todistaa, että mitään tällaista ei tapahtunut. Natsit vain halusivat kostaa mahdollisimman brutaalisti heitä vastaan tehdyn iskun, kuten he olivat aiemminkin tehneet vastaavissa tilanteissa. Silti monet ihmiset haastatteluissa vakuuttivat, että asiat olisivat tapahtuneet toisin. Kirja paneutuu tähän väärien muistojen ja mielikuvien mekaniikkaan ja teoretisoi sen toimintaa.

Käsky on täytetty käy läpi sekä, miten ihmisten muistot toimivat, ja miten he kertovat ne eteempäin ihmisille, mutta samalla, miten sodan kauhut tuntuivat ihmisiltä. Kirjassa esimerkiksi pystyy tuntemaan sen syvän surun ja kauhun, kun huomaat että aviomiehesi ja isäsi löytyvät joukkohaudasta mätänemässä luodinreikä päässä, etkä voi tehdä asialle yhtään mitään.

Miten partisaanit taistelivat fasisteja vastaan kaduilla, ennen Mussolinin nousua, miten oikeistolaiset yrittivät vierittää partisaaneille massamurhan syyllisyyden, koska ”ei natseja saa tappaa laittomasti!” tai miten keskitysleireistä selvinneet juutalaiset muistavat fasistien vainot ja keskitysleirien kauhut. Jotkut kertomukset olivat niin eläviä, että kyynelehdin lukiessani, miten perheitä erotettiin, miten ihmisiä hakattiin kuoliaaksi tai heitettiin joukkohautoihin kaasutusten jälkeen.

Sen lisäksi, että kirja käsittelee yhtä toisen maailmansodan tragediaa ja muistitiedon mekaniikkaa, se on myös kokonaisvaltainen kuva 1900-luvun alun Italiasta ja sen ihmisistä, sekä siitä, miten pahaksi yhteiskunta ajautuu, kun fasismi nousee valtaan.

Kirjassa käydään edestakaisin eri ihmisten argumentteja siitä, mitä olisi pitänyt tehdä välttääkseen fasistien nousun? Joidenkin mielestä jos fasistien kanssa olisi keskusteltu tarpeeksi, he eivät olisi päässyt valtaan ja tappaneet miljoonia viattomia ihmisiä.

Toisten mielestä jos fasisteja olisi laajasti hyljeksitty, he olisivat jääneet vähemmistöksi ja miljoonien elämät olisivat säästyneet. Yksiselitteistä vastausta ei anneta kirjassa, mutta mieleen jäi erään vanhan mummon toteamus, että jos fasisteja vastaan ei olisi tehty väkivaltaista vastarintaa, paljon enemmän viattomia ihmisiä olisi kuollut ja nykyiset sukupolvet eivät antaisi anteeksi menneille sukupolville, jotka vain noudattivat lakeja.

Koko kirjassa on katkeransuloinen tunnelma. Vaikka vanhusten muistot ovat hyvin eläviä, he ovat kuolemassa. Vaikka tapahtumasta on muistomerkki, se on ajan mittaan muuttunut abstraktiksi kansalliseksi symboliksi, joka ei herätä suuria tunteita tai muistuta siitä, mitä fasismi voi tehdä, kun se pääsee määrittelemään yhteiskunnan pelisäännöt.

Sukupolvien vaihtuessa menneet tapahtumat muuttuvat yksittäisiksi tapahtumiksi vailla sen suurempaa kontekstia, mikä toki on havaittu lisäävän ihmisten objektiivista ja kiihkotonta suhtautumista menneisyyteen, mutta samalla se etäännyttää ihmisiä tarkastelemaan menneitä tapahtumia nykyisyyden valossa, ja näkemästä mitään yhteyttä uusfasistien ja fasistien välillä. Kirjan rivien välissä todetaan, että jos historiaa ei tunne, on tuomittu toistamaan sen.

Alessandro Portellin Käsky on täytetty ansaitsee muistitietotukimuksen klassikkostatuksen, mutta samalla se on todella helppolukuinen, ja aihepiirikin on sen verran tunteita herättävä, että sitä voi kuka tahansa lukea ja huomata, että aivomme eivät toimi kuin tietokoneiden kovalevyt. Muistot ovat eläviä ja voivat muuttua ajan mittaan erilaisiksi kuin sillä hetkellä, kun ne koettiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *