Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viime vuosina on ilmestynyt paljon kirjoja liittyen eläinten älykkyyteen (ja miten olemme aliarvioineet sitä), joten oli kai odotettavissa, että ennen pitkää kasveista ilmestyy vastaava kirja. Tosin ajatus kasvien jonkinlaisesta älykkyydestä tuntuu kieltämättä hassulta, eihän kasveilla todistettavasti ole aivoja eikä keskushermostoa. Mistä siis on kyse?
Riitta Angervuo ja Aarre Leskinen sukeltavat viimeisimpään tieteelliseen tutkimukseen ja se onkin kieltämättä mielenkiintoista luettavaa. Kasveilla ei ehkä ole aistielimiä – tai elimiä ylipäätään – niin kuin eläinkunnalla, mutta evoluutio voi päätyä samaan lopputulokseen montaa eri reittiä pitkin.
Kuulo on tästä erityisen mielenkiintoinen esimerkki. Kun lituruoholle soitetaan toukan ääntä, se osaa käynnistää myrkyllisten kemikaalien tuotannon toukkien karkoittamiseksi. Tuuli tai muut hyönteisten äänet eivät saaneet samaa reaktiota aikaan. Helokkilaji Oenothera drummondii puolestaan nostaa metensä sokeripitoisuutta jopa 20 prosenttia kolmessa minuutissa, kun sille soitetaan mehiläisten lentoääniä ja vastaavaa surinaa. Jälleen kerran muut äänet eivät aiheuttaneet reaktiota. Kasvit eivät siis varsinaiseesti kuule, mutta tunnistavat akustisia signaaleja kasvin pinnalla sijaitsevilla tuntoreseptoreilla. Ehkä tämä ei ole niin hassu kyky kun ensin ajattelisi; kuurot käärmeet, madot ja kalat omaavat saman kyvyn.
Myös “näkeminen” onnistuu kasveilta erinomaisesti valoreseptorien kautta. Lituruoholla niitä on esimerkisi ainakin yksitoista erilaista ja ne kertovat kasville, milloin taipua valoon, milloin kukkia, miten paljon valoa on ja mistä suunnasta se tulee. Mainio köynnöskasvi Boquila pystyy jopa imitoimaan isäntäkasvinsa lehtien muotoa, muuttaen ulkonäköään aina siirtyessään puusta toiseen. Kuinka aivoton ja silmätön kasvi tarkalleen ottaen pystyy tähän on vielä arvoitus. Voi olla että se aistii isäntäkasvin kemiallisia viestejä tai sitten se kykenee geenienvaihtoon; hämmästyttävä kyky, joka löytyy joiltakin kasveilta.
Kirja käy läpi aisteja toisensa jälkeen ja lopputulemana kasvit tosiaan näkevät, haistavat, maistavat, tuntevat, kuulevat, muistavat ja vieläpä pystyvät viestimään keskenään. Esimerkiksi loisten iskiessä puuhun, pystyy puu tuottamaan kemikaaleja, joilla se voi houkutella paikalle tuholaisten vihollisia. Myös lähellä olevat puut osaavat tulkita kemiallisen viestin ja alkavat omalta osaltaan valmistautua tuholaisiin.
Kasvit aistivat ympäristöään sen verran tarkasti, että niiden hyödyntämisessä on jo taloudellista potentiaalia. Paraikaa on kehitteillä kehitysprojekteja, joissa tutkitaan miten kasveja voisi hyödyntää esimerkiksi biosensoreina, ovathan ne omavaraisia ja huoltovapaita, joten niiden edut ovat siinä mielessä ilmeiset.
Ero eläinkunnan ja kasvikunnan välillä ei sittenkään ole aivan niin suuri, kun on vanhastaan totuttu ajattelemaan. Omasta puolestani en voi muuta todeta kuin, että hieno kirja ja jännää mitä kaikkea sitä oppii kun vanhaksi tulee. Parvekkeella majailevaa väsähtänyttä kukkapurkin asukasta katsoo tämän kirjan jälkeen aivan uusin silmin.