Tomi Kontio ja Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme

Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme -kirjan kannessa puliukko Näätä, kissa Koira, koira Kissa ja Tiikeri-tyttö ovat yhdessä lumisateessa. Tytöllä ja Näädällä on käsissään lumipallot.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jouluna kaikilla on mieli lämmin ja hyvä olla. Vai onko? Puliukko Näätäkin on sitä mieltä, että jouluna pitää erityisesti varjella kaikkea kaunista. Näätä, Kissa ja Koira lähtevät jouluaattona katselemaan Helsingin keskikaupunkia, jossa on ihmeellisen hiljaista, kun kaikki kiire ja hyörinä on asettunut ja ihmiset ovat kodeissaan.

Kotona Vuosaaressa on pieniä ja sieviä taloja, joissa ihmiset viettävät joulua. Kissa haluaisi kurkistaa, miten ihmiset jouluaan viettävät, ja Näädän johdolla kolmikko konttaa kurkistelemaan yhden perheen ikkunasta sisään perhejoulun suloisuutta.

Perheen tyttö tulee ulos rakentamaan lumiukkoa ja huomaa ystävykset. Tytön mielestä Näätä pitkini partoineen näyttää joulupukilta. Tyttö, Anna, nimeää itsensä Tiikeriksi, kun kerran muillakin on eläinten nimet. Tiikeriä harmittaa, kun perheen pienen vauvan vuoksi vanhemmilta ei oikein riitä aikaa hänelle. Näätä lohduttaa tyttöä ja kertoo, että vaikka vanhemmat sanovat usein ”ei”, heidän sydämessään on rakkaudelle aina ”kyllä”.

Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme on suloinen joulusatu, jonka keskiössä on humaani lähimmäisenrakkaus ja muiden huomioon ottaminen, kuten sarjan muissakin kirjoissa. Tomi Kontion teksti on herkkää kuten ennenkin ja Elina Warstan kuvitus esittää täydellistä lumista, hiljaista, joulun viettoon asettunutta Helsinkiä. Luin tämän alkukesästä, jolloin ajankohta ei ollut aivan täydellinen, mutta näissäkin oloissa joulu tuli kyllä mieleen.

Aukeama kirjasta. Vasemmalla sivulla on tekstiä ja pieni kuva kaksikerroksisesta omakotitalosta. Oikealla sivulla on kuva perheen joulunvietosta, jota Näätä, Kissa ja Koira kurkkivat ikkunasta. Perheen äiti loikoilee sohvalla, tytär istuu lattialla ja halaa pehmokoiraa ja perheen isä pitää sylissään huutavaa vauvaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Somesta Mikon löytää Mastodonista. Kaikki vinkit »

Näkökulmia lasten- ja nuortenkirjoihin – Tilaa Onnimanni-lehti! (Kuvassa seitsemän Onnimanni-lehteä.)

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 346 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...