Conn Iggulden: Korpin kannus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ruusujen Sodan neljännessä osassa vallantavoittelijat vaihtuvat, mutta motiivit pysyvät samoina. Englannin valtaistuimelle riittää tunkua ja vanhat kaunat siirtävät haavat uusille sukupolville. Puolta vaihtanut Warwickin jaarli haluaa yhä toimia kuninkaantekijänä ja nostaa Lancastarit takaisin valtaan. Yhteistyökumppanina hänellä toimii kuningatar Margareetta, joka aiemmin ajettiin maanpakoon.

Vastassaan näillä on rappiolla oleva Edvard IV, kuningas, joka pohjimmiltaan osaa voittaa sotia, muttei hallita. Jo hänen lähipiiristään löytyy hänen veljensä Richard, jonka sydän on täynnä vääränlaista kunnianhimoa. Ruusujen sodan aiheuttama liekki on sammumassa, mutta sillä on voimia leimahtaa ainakin vielä kerran.

Conn Igguldenin historiallinen sarja lähestyy päätöstään. Kokonaisuutena Ruusujen Sota on ollut mielenkiintoinen kokonaisuus. Igguldenin kerronta on kehittynyt hänen Keisari– ja Valloittaja-sarjoistaan. Toki sarjojen välillä on paljon rakenteellista eroa. Ruusujen Sodassa päähenkilöitä on enemmän ja juoni huomattavasti monikerroksisempi. Tämä sinällään jo mahdollistaa syvällisemmät hahmot.

Tarina on kantanut hyvin koko sarjan ajan. Vaikka kirjojen sävyt poikkeavat toisistaan jonkin verran, ei yksikään sarjan osista tuntunut täytekirjalta. Igguldenille ominainen helppolukuisuus oli yhä läsnä. Korpin kannus sisältää luonnollisesti myös Igguldenin toista tavaramerkkiä: mukaansatempaavia historiallisia taisteluita. Hän ei pelkää käsitellä välikohtauksia pitkään ja onnistuu siinä ilman että aiheisiin ehtisi puutua.

Korpin kannus on oiva historiallinen romaani esimerkiksi niille, jotka ovat Bernald Cornwellit jo kahlanneet. Tämä osa on itse asiassa niin itsenäinen, että sen voisi varmasti lukea myös lukematta aikaisempia osia.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 169 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...