Tuomas Heikkilä: Lalli : kansallismurhaajan muotokuva

Lalli : kansallismurhaajan muotokuva

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kansanperinteen mukaan Lalli tappoi kristinuskoa levittäneen piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä joskus 1150-luvulla. Tapahtunutta on vuosisatojen mittaan tulkittu monella tavalla, mutta nykyään yleinen ajatus on, että Lalli edusti nimenomaan jotain suomalaista, miestä joka puolusti kotiaan ja omaa pakanallista uskoaan.

Vetävässä ja suositussa tarinassa on kuitenkin yksi ongelma: Lallia ei todennäköisesti ollut koskaan olemassakaan. Eikä pelkästään Lallin olemassaolo ole kyseenalainen; Suomea ei myöskään käännytetty kristinuskoon kolmen ristiretken voimin, kuten yleisesti uskotaan, vaan muutos uskossa oli pikemminkin hidas ja rauhallinen. 1100-luvulla kristinusko oli vaikuttanut Lounais-Suomessa jo sukupolvien ajan, eikä kyse ollut enää mistään uudesta asiasta.

Miksi siis yleinen käsitys uskoo jotain aivan muuta? Tuomas Heikkilän Lalli : kansallismurhaajan muotokuva on matka suomalaisena olemisen menneisyyteen ja nykyisyyteen. Lalli on osa kansan kehityksen jatkumoa; tarina, jolla voidaan rinnastaa nykyisyys ja menneisyys ja selittää kansallishenkistä nykyisyyttä ja identiteettiä. Samalla kertomus Lallista on kuitenkin esimerkki myös kansainvälisestä kertomaperinteestä, piispa Henrikin surma ei nimittäin ole niin omaperäinen tarina kuin suomalaiset ehkä haluaisivat uskoa.

Pyhän Henrikin ja Lallin kohtaamisesta on olemassa kaksi pääasiallista lähdettä. Pyhän Henrikin legenda kirjoitettiin ylös 1200-luvun lopussa ja se kertoo miten Henrik halusi ojentaa murhamiestä kirkollisella kurilla, mutta murhamies ei tähän alistunut ja mielummin hyökkäsi piispan kimppuun ja tappoi tämän. Yksinkertainen kertomus ei sano tappajan nimeä, kuvaile hänen motiivejaan sen kummemmin, kerro sitä sattuiko hän olemaan kristitty vai pakana, tai mainitse edes murhapaikkaa.

Meidän tuntemat Lalli-tarinan yksityiskohdat Kerttu-vaimoineen ja Köyliönjärvineen tulevatkin kansanrunoista, jotka tunnetaan kokoomanimellä Piispa Henrikin surmavirsi, mutta ne kirjoitettiin ylös vasta yli 500 vuotta oletettujen tapahtumien jälkeen. Kysymys onkin: miten näitä kansanrunoja tulisi tulkita? Ovatko ne suullista historiaa, suullista kirjallisuutta vai puhdasta mytologiaa? Ne saattavat säilyttää ikiaikaista tietoa tapahtuneesta, mutta ne voivat olla myös yritys selittää ja ymmärtää jotain muualta kuultua, Heikkilä kirjoittaa. Todennäköinen selitys on, että yksinkertaisen tarinan ympärille alkoi vuosisatojen mittaan kertyä selittäviä ja tarinaa mehevöittäviä yksityiskohtia. Totuutta on tietysti mahdotonta tietää varmasti, mutta muutamat seikat viittaavat siihen, että Lallin suhteen on syytä olla skeptinen.

Heikkilä kirjoittaa, että nykyisen Ruotsin ja Norjan alueelta tunnetaan lähes sata versiota hengenmiehen murhaa kuvaavasta tarinasta. Kuten Piispa Henrikin surmanvirressä, niissäkin on kyse alkujaan suullisesti välitetystä ja vasta 1600-luvulla lähtien muistiin merkitystä kansanperinteestä. Tälle papinmurhaan liittyvälle kertomaperinteelle on yhteistä se, että ne kuvaavat tapahtumia kansanomaisesta näkökulmasta: maallisen ja hengellisen eliitin yhteentörmäyksestä ja valtataistelusta, missä vanha ja väistyvä elämänmuoto joutuu puolustautumaan voitokasta kristillistä eliittiä vastaan.

Ruotsissa esimerkiksi tunnetaan tarina piispa Eskilistä, jonka Spåbodde-niminen mies tappoi joskus vuoden 1080 tienoilla. Piispa Henrikin surmavirressä kuvataan miten Lallin lopulta tappoi häntä vainoavat hiirilaumat ja myös tämä yksityiskohta sitoo Lallin tarinan laajempaan eurooppalaiseen tarinankertomaperinteeseen. Papinsurmatarinoissa on siten kyse yleiseurooppalaisesta tarinastosta, joka selitti vallan vaihtumiseen liittyviä murroskausia, Heikkilä kirjoittaa.

Ehkä kiinnostavinta Lallissa ei olekaan se onko tarina totta vai ei, vaan se, miten tarinaa on haluttu ymmärtää eri aikakausina. Keskiajalla murhamies ei saanut osakseen minkäänlaista ymmärrystä, tarina pikemminkin korosti kristillistä näkökulmaa ja oman yhteisön ulkopuolisia vaaroja. Ensimmäinen muutos näkökulmassa tapahtui, kun piispa Henrik koki arvonalennuksen. Uskonpuhdistuksen jälkeen piispa Henrik edusti paheksuttua katolilaisuutta eli vierautta, jotain mikä ei kuulunut tänne. 1800-luvulla nouseva nationalismi nosti kierroksia ja kansallishenkisestä näkökulmasta katsottuna Lalli alkoi jo edustaa jotakuta, joka puolustautui vieraita vaikutteita vastaan.

Nykyään suositut käsitykset Lallista perustuvat juuri 1800-luvulle ja erityisesti Zachris Topeliuksen Maamme kirjaan, joka käytti pohjana nimenomaan kansanperinteestä kumpuavia käsityksiä ja jätti huomiotta latinankielisen legendan tiedot. Onkin kiinnostavaa, että kansan syvien rivien käsitykset Lallin historiallisuudesta pohjautuvat näinkin vanhoihin käsityksiin, eikä moderniin historian tutkimukseen. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan peräti 71% kansasta pitää Lallia ja Henrikiä historiallisina henkilöinä. Tosin Heikkilä kertoo, että on monien tutkijoidenkin ollut vaikea luopua kauan hellityistä käsityksistä.

Kaiken tämän kirjoitetun jälkeen on kuitenkin pakko kysyä, että jos Lallin tarina sittenkin perustuu tosiasioihin, niin miltä tuo historiallinen todellisuus näyttäisi? ”Kenties lännestä tuli joku kirkonmies organisoimaan nykyisen Lounais-Suomen kristittyjä yhteisöjä, kenties hän kuoli tehtäviään suorittaessaan, ja kenties hänen luitaan alettiin kunnioittaa pyhäinjäännöksinä”, Heikkilä pohtii. Kirjassa käy ilmi, että kirkonmiesten väkivaltainen kuolema ei ollut keskiajalla mikään harvinainen kohtalo, joten tässä tapahtumien kulussa ei olisi sinänsä mitään poikkeuksellista.

Ristiretkien sijaan Suomeen on saatettu tuolloin tehdä ns. perinteinen ryöstöverotusretki Uplannin suunnalta. Kyseessä on voinut olla yksittäinen ylimys, joka on pyrkinyt keräämään varoja ja taivuttelemaan Uppsalan piispanistuimen omalle puolelleen Ruotsin valtakamppailussa. Mahdollista on, että tällaisella retkellä on ollut mukana myös kirkonmiehiä, Heikkilä kirjoittaa.

Kaiken kaikkiaan kiinnostavan kirjan on kyllä Heikkilä kirjoittanut ja ilmeisen tarpeellisen myös koskapa Lallin tarinaan liittyy niinkin paljon väärinkäsityksiä. Päivittipä kirja myös omia käsityksiäni sen verran, että kirjalla on hyvät mahdollisuudet päästä vuoden TOP-5 kirjalistalleni. Suurelle yleisölle suunnattu Lalli : kansallismurhaajan muotokuva purkaa myyttejä ansiokkaasti ja on teoksena sitä paitsi kauniisti taitettu ja runsaalla kuvamateriaalilla varustettu. Ilman muuta suositeltavaa luettavaa siis!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 171 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...