Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Hobitti -elokuvan julkaisu on poikinut yhtä ja toista J.R.R. Tolkieniin liittyvää julkaisua Suomessakin. Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien on elämäkerta, joka ei ole ensimmäinen lajissaan suomeksi. Aikaisemmin Tolkienin elämästä on kirjoittanut Humphrey Carpenter kirjassaan J.R.R. Tolkien: Elämäkerta (Nemo 1998).

Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien käy tehokkaasti läpi Tolkienin elämän. Kirja esimerkiksi alkaa kertomalla Tolkienin lapsuudesta Etelä-Afrikassa ja singahtaa seuraavassa luvussa käsittelemään tämän tulevaa vaimoa. Tehokas ilmaisu kuitenkin tehoaa, eikä lukijan mielenkiinto missään vaiheessa ehdi herpaantua.

Tolkienin tuotokset ovat joillekin elämää suurempia. Sellaisille ihmisille hänestä kertovat elämäkerratkin ovat hyvin mielenkiintoisia. Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien antaa lukijalleen kuvan siitä, minkälaiset olosuhteet Tolkienilla oli, kun hän aloitti työnsä. Duriezin kirjoitus on asiallista ja asiantuntevaa.

Itse pidin kirjan kiinnostavimpana antina sitä, kuinka teoksessa käsiteltiin Tolkienin yhteyksiä ja vuorovaikutusta muihin kirjailijoihin, kuten Narnia -kirjoistaan tunnettuun C.S. Lewikseen. Kirjailijoiden yhteisistä kokoontumisista ja seuroista kertovat kappaleet vilahtivat ohitse liiankin nopeasti.

Kirjaa voi suositella elämäkerroista kiinnostuneille ja Tolkienin töihin rakastuneille.

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *