Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon

Osta kirja itsellesi

On mielenkiintoista lukea viihderomaanien ensimmäisiin tunnettuihin edustajiin lukeutuvaa kirjaa: tätä edelleen varsin viihdyttävää rakkaus- ja seikkailutarinaa on lähemmäs pari tuhatta vuotta sitten luettu papyruskääröiltä ääneen ajanvietteeksi.

Riikinkukon loistava kauneus jäi minun mielestäni Leukippen kasvojen varjoon. Hänen kauneutensa sädehti kilpaa kedon kukkien kanssa. Hänen hipiänsä hohti narsissin valkeutta, hänen poskillaan hehkui ruusun puna, hänen silmissään säteili orvokin loiste, hänen kutrinsa kihartuivat taipuisammin kuin muratti, kuin ihana kukkaketo olivat hänen kasvonsa.

Nuori Kleitofon rakastuu kauniiseen Leukippeen ensisilmäyksellä, ja saa vähitellen neidon vastaamaan tunteisiinsa. Suku vain haluaisi naittaa molemmat toisaalle, joten nuoret eivät näe muuta keinoa kuin paeta. Matkalla kohdataan myös kaikenlaista ihmeellistä virtahevoista Aleksandrian kaupunkiin, joita Akhilleus Tatios kuvailee varsin värikkäästi.

Myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää enneunista haaksirikkoihin, uhrirituaaleihin ja rosvojoukkoihin. Erityisesti Leukippen kauneus ja häneen rakastuvat miehet ajavat nuoret monenmoiseen pinteeseen: Leukippe joutuu rosvojoukon vangiksi ja uhrataan (hän pelastuu), hänet huumataan rakastumaan ja hän tuleekin hulluksi (löytyy vastalääke), hänet ryöstetään ja heitetään kaula katkaistuna mereen.

Epätoivoinen Kleitofon on jo valmis naimaan toisen häneen rakastuneen naisen, Meliten, mutta tarina saa taas yllättävän käänteen, kun Meliten kuolleeksi luultu mies ja Leukippe ilmestyvätkin molemmat hengissä takaisin tarinaan. Seuraa vielä lisää rakastumisia ja juonitteluja, oikeudenkäyntejä ja jumaluuksiin vetoamisia, mutta lopulta nuoret kuitenkin saavat toisensa – moninaisten esteiden ja valojen johdosta molemmat edelleen asiaankuuluvan siveästi neitsyinä, vaikka Eroksen ja Afroditen palvelusmenoista puhutaankin paljon myös sitä ennen.

Tapahtui se mitä Eros tahtoi, emmekä me kaivanneet vuodetta emmekä muita Afroditen apukeinoja. Eros taitaa työnsä ja osaa improvisoida, ja mikä paikka tahansa voi toimia hänen mysteerinsä temppelinä. Rakkaudessa yksinkertainen on suloisempaa kuin ylellisyys, silloin nautinto on luonnollista.

Kirjan suomentanut kreikan kielen ja kirjallisuuden professori emerita Maarit Kaimio antaa esipuheessaan kontekstia kirjan tarinalle ja harvinaislaatuisuudelle. Toisella vuosisadalla ajanlaskun jälkeen elänyt Akhilleus Tatios käytti ensimmäisenä muiden muassa minä-muotoista – joskin välillä varsin kaikkitietäväistä – kertojaa romaanissaan. Muuhun antiikin kirjallisuuteen verrattuna hän myös käsittelee naishahmojaan varsin tasavertaisina miesten kanssa niin tunteissa kuin seikkailujen hurjuudessa.

Vaikka merihirviöitä ja muita taruolentoja ei kirjassa seikkailekaan, kirjoittaja olettaa lukijan tuntevan kreikkalaisen taruston varsin hyvin, sillä niihin viitataan ahkerasti. Akateemisten piirien perinteinen ajatus viihdekirjallisuuden huonosta maineesta onkin Kaimion esipuheen mukaan joutunut kyseenalaiseksi: tämäkin kirja on selvästi kirjoitettu sivistyneelle yleisölle. Meidän sivistymättömämpien lukijoiden onneksi Kaimio on kuitenkin liittänyt suomennokseen paljon selventäviä alaviitteitä paitsi mytologioista ja tarustoista, myös antiikin Kreikan yhteiskunnasta, tavoista ja käytännöistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...