Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kimmo Nokkonen, Keskusrikospoliisin eläköitynyt tutkija, on lähtenyt melkoiseen urakkaan setviessään suomalaisen hiihtourheilun suurta dopingvyyhtiä ja siihen liittyneitä tutkintaprosesseja. Aihe on laaja ja hankala, mutta Nokkonen selviää urakasta varsin hyvin. Nokkosen ja hänen kollegoidensa tehtävänä oli tutkia erityisesti sitä, olivatko tietyt suomalaiset hiihtovaikuttajat erehdyttäneet oikeuslaitosta niin sanotussa STT-herjausoikeudenkäynnissä.
Joitakin asioita lienee syytä kerrata. Tammikuussa 1998 Suomen Tietotoimisto STT julkaisi toimittaja Johanna Aatsalon (silloin Aatsalo-Sallinen) kirjoittaman uutisen, jonka mukaan suomalaiselle maajoukkuehiihtäjälle oli välitetty kasvuhormonia vuonna 1996. Uutinen herätti tyrmistystä ja johti lopulta jopa siihen, että Aatsalon piti luopua urheilutoimittajan urastaan. Harva uskoi uutisen todenperäisyyteen ja mainittu hiihtäjä Jari Räsänen, Hiihtoliiton silloinen toimitusjohtaja Esko Aho sekä lukuisat muut Hiihtoliiton johtohenkilöt haastoivat Aatsalon oikeuteen. Aatsalo ja STT:n päätoimittaja Kari Väisänen tuomittiin käräjäoikeudessa julkisesta herjauksesta vuonna 1999. Tuomitut ja STT velvoitettiin maksamaan yhteensä 19 henkilölle korvauksia 1,5 miljoonaa markkaa. Tästä prosessi vielä vuosien myötä jatkui.
Nokkonen tuo hyvin esiin sen, kuinka Aatsaloa pidettiin oman pesän likaajana eikä totuutta haluttu uskoa. Myös se seikka, että Esko Aho oli tulevissa presidentinvaaleissa ehdokkaana, aiheutti painetta – vähintäänkin siinä mielessä, että asia haluttiin saada nopeasti pois kuitatuksi ja käsitellyksi. Toimittajan lähdesuojaa Aatsalo ei ole tähän päivään mennessä rikkonut, vaikka painetta siihenkin on ollut valtavasti. Maineenpuhdistuksen aika koitti Aatsalolle ja Väisäselle vasta vuosia myöhemmin, kun todisteita epo-hormonin käytöstä ja maahantuonnista alkoi kertyä. Helsingin hovioikeus tuomitsi lopulta vuonna 2012 hiihtäjä Jari Räsäsen ja valmentaja Pekka Vähäsöyringin ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta, koska heidän katsottiin salanneen asioita aikaisemmissa oikeudenkäynneissä. Se oli yksi tärkeä etappi tässä kiemuraisessa ja pitkässä saagassa.
Moni suomalainen muistaa elävästi Lahden MM-hiihdot 2001 ja sen hetken, kun hiihtäjä Jari Isometsä istui tiedotustilaisuudessa kertomassa, kuinka hän oli jäänyt kiinni dopingin käytöstä – tai tarkemmin ottaen dopingin käytön peittelyyn tarkoitetun plasmanlaajentajan käytöstä. Hiihtoliitossa ajateltiin, että uhrataan Isometsä, jospa muut eivät jäisikään kiinni. Pian selvisi, että kaikkiaan kuusi suomalaista hiihtäjää oli jäänyt kiinni. Hiihtomaajoukkueen päävalmentajat sekä lääkärit saivat elinikäiset toimitsijakiellot ja hiihtäjille rapsahti kahden vuoden kilpailukiellot.
Merkittävä osa Nokkosen kirjasta käsittelee epo-hormonin ja muiden dopingaineiden maahantuonnin ja salakuljetuksen tutkintaa, joka on perin vaivalloista ja vaikeaa. Harva uskaltaa puhua, ja ylipäätään asioista perillä olevien henkilöiden piirit ovat pienet. Hiihtoliitossa on ollut hyvin paljon tietämättömyyttä ja luottamusta siihen, että kollegan toistuvien ulkomaanmatkojen tarkoitus on ollut ”koulutus”, ”seminaari”, tai muu sellainen. Näin tutkijalle vakuutetaan, ja sen osoittaminen, että henkilö X on ollut tietoinen asiasta Y, on erittäin hankalaa.
Vuonna 2008 alkoi tapahtua, ja kielenkannat avautuivat yhdeltä jos toiselta. Ensin kaksi entistä huippuhiihtäjää kertoi näkemästään epo-hormonipurkista tunnetun hiihtäjän yöpöydällä. Pian tämän jälkeen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö, josta Lahden skandaalin jälkeen oli tehty suurin syntipukki ja halveksunnan ja mitätöinnin kohde, päätti puhua suunsa puhtaaksi. Luettuani tämän kirjan itselleni jäi mielikuva, että Kari-Pekka Kyrö on ollut lopulta hyvinkin suoraselkäinen mies. Hän on kertonut Hiihtoliiton systemaattisesta dopingohjelmasta, kiellettyjen aineiden hankkimisesta ja salakuljetuksesta sekä yhteistyöstä hämäräperäisten venäläisten toimijoiden kanssa. Vaikka uutisointeja dopingkäryistä on saatu lukea jo vuosikymmeniä sitten, alan vaikuttajien, kuten Hiihtoliiton, intresseissä on aina ollut kuitata nämä tapaukset yksittäisiksi tai henkilökohtaisiksi tapauksiksi. Kimmo Nokkosen ansiokas ja perusteellinen kirja viimeistään todistaa järjestelmällisen dopingohjelman olemassaolon.
Penkkiurheilijalle ja hiihdon ystävälle kirjan lukeminen on varsin kiinnostavaa, välillä jopa jännittävää ja toisaalta masentavaa. Puhtaaseen urheiluun uskominen on nykypäivänä vaikeaa. Suomalaisessa hiihdossa erityisesti 1990-luku vaikuttaa olleen synkkä vuosikymmen. Nykyään testimenetelmät ovat kehittyneempiä, mutta uusia aineita ja niiden käyttötapoja tai käytön peittelyn menetelmiä kehitetään koko ajan. Myös tätä kilpajuoksua Nokkonen käsittelee kirjassaan maallikolle ymmärrettävällä tavalla.
Tässä jutussa mainitut oikeudenkäynnit ja tuomiot ovat vain osa laajaa oikeudenkäyntien sarjaa. Kokonaisuus, yksityiskohdat sekä lukuisat prosessit eri oikeusasteineen saavat kirjassa selvityksen. Lukija jää lopuksi pohtimaan, pitäisikö dopingin käyttö sinänsä määritellä Suomessa lainvastaiseksi. Joissakin maissa näin on.
Aatsalo on avannut omaa näkökulmaansa vuonna 2024 kirjassaan Paljastus : Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa.
