Iain Banks: Ampiaistehdas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Iain Banksin arvostettu esikoisromaani on melkoisen kieroutunutta menoa. En tosin tiedä, ehkä olen vain paatunut, mutta minusta kirja ei ollut lainkaan niin järkyttävä kuin mitä lukuisista kirjassa mainituista arvosteluista voisi päätellä.

Kirja kertoo 16-vuotiaan Frank Cauldhamen maailmasta, joka sijoittuu pienelle saarelle Skotlantiin. Frank ei ole turhan herkkä tyyppi, vaan suhtautuu aika kainostelematta siihen, että on tullut murhanneeksi kolme sukulaistaan. Frankin isälläkin tuntuu olevan omat salaisuutensa, eikä Frankin mielisairaalaan suljettu Eric-velikään aivan tasapainoiselta vaikuta.

Ainekset ovat siis lupaavat, ja niistä Banks kehitteleekin mielenkiintoisen paketin. Kirja pitää mielenkiintoa yllä hyvin, eikä loppukaan ole mitenkään ilmiselvä. Herkimpien kannattaa tosin jättää kirja väliin, erityisesti kovin eläinrakkaita ihmisiä saattaa järkyttää kirjassa kärsimään joutuvien eläinten määrä. Mitään silkkaa splatteria Ampiaistehdas ei kuitenkaan ole, tuhti annos tummasävyistä huumoria aiheuttaa ajoittaisia naurunpurskahduksiakin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 321 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...