Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“—tajusin paljon myöhemmin, miten juuri yksinäisyys sai minut lukemaan enemmän kuin silmät sietivät. Lopulta luin niin, että suljin aina toisen silmän ja vaihdoin sitten silmää, kun se puoli väsyi.”
Noin hurjana Hannu Mäkelä, s.1942, jo nuorena kirjojen kimpussa, ja siitä tahti vain kiihtyi ja maailma avartui, vaikka silmiä kuinka kirveli. Sitten alkoikin vuonna 1965 oma loputon kirjojen kirjoittelu.
Lukemisen ilo -kirjassa Mäkelä kertoo lukuhistoriansa, poimii tuhansista lukemistaan kirjoista ikään kuin summamutikassa mieleen kirjoitushetkellä tulevat helmet, joita riittäisi ja joista riittäisi mielenkiintoista kerrottavaa vaikka kuinka.
Mäkelä on turhan vaatimaton puhuessaan omasta rajallisesta agendasta kirjojen suhteen, eipä tuota juuri huomaa näitä kirjamuistumia lukiessa, jotta mikähän kirjagenre on jäänyt Mäkelältä kokematta.
No, ainakaan Päätalo ei taida saada sijaa Kallion kundilta. Sen sijaan Carpelan, Böll, Haavikko, Pushkin, Sinervo, Naipaul saavat, ja ennen kaikkea Tove Jansson. Turha noita on luetella tällä Kirjavinkki-areenalla, kun eivät sovi kokonaiseen kirjaankaan!
Kumman kiehtovaa akateemikko Mäkelän kerronta on, semmoista maanläheistä tasaista veden kulkua, jonka läpi kuultaa kirkas pohja ja pohjan laajuus. Oikeastaan Lukemisen ilo kertaa myös sanan ja kirjan historian savitauluista äänikirjoihin, joista Mäkelä ei erityisesti pidä tahi suo niille aikaansa. Kuten ei digilukemisellekaan.
Lukeminen on henkilökohtainen suoritus, vaikeampi kuin kuunteleminen; sen verran vaivaa on nähtävä, että itse lukee: silloin saa aivan erilaisen otteen sanoista ja niiden tuomista mielikuvista.
Vanha jääräkö?
Antaa Hannu sentään siimaa lukusuoritukseen, sillä jos lukeminen kerta kaikkiaan tökkii, niin aivan hyvin voi tehdä näin:
“Ennen yritin lukea kirjan loppuun velvollisuudesta, vaikka teksti tökki; nyt se jää heti kesken, kun näen, ettei lause kehity tai hahmo edisty. Huono on huonoa, vaikka sen sokerilla koristelisi.”
Mäkelän kirjojen kanssa tuota tökkimistä ei juuri tule, päinvastoin usein syttyy lukemiseen Lukemisen ilo.