Jim Thompson: Lumienkelit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Arktinen talvi Pohjois-Suomessa. Joulu lähenee ja ylikomisario Kari Vaaralla ei tunnu olevan kiireitä Kittilän poliisissa. Miehitys on pieni eikä dramaattisia rikoksia ole tapahtunut. Rauha rikkoontuu kuitenkin, kun somalitaustainen elokuvatähti, Sufia Elmi, löytyy murhattuna ja julmasti pahoinpideltynä porotilan hangelta.

Tutkinta alkaa ja ratkaisu vaikuttaakin ensin helpolta. Poliisijohto on syystäkin huolissaan mediasta ja Vaaralle tarjotaan apua Rovaniemeltä asti. Sitä ei kuitenkaan tunnuta tarvitsevan, syyllinenhän on jo melkein käsissä, ainakin jo alustavasti pidätettynä. Todisteet eivät kuitenkaan pidä ja murha-aalto iskee Kittilään. Muutaman savun kylä, joka turistiaikana laajenee lähes kaupungiksi, saa kokea jotain rumaa ja väkivaltaista – sellaista, mitä siellä ei ole koskaan ennen nähty ja koettu. Useampi murha, tappo tai kuolemantuottamus varjostaa kylän elämää ratkaisuun asti.

Vaaralle tilanne käy vain vaikeammaksi, jopa häntä itseään epäillään hetken aikaa. Mukaan sotkeutuvat myös lestadiolainen poliisikollega perheineen, entinen vaimo nykyisen miehensä kanssa sekä epälukuinen määrä lomailijoita. Kauniista Sufia Elmistäkin selviää muutama melkoisen epämiellyttävä asia. Lisäksi tämän isä vannoo kostoa Koraanin nimeen. Kaikki tapahtuu kaamoksessa, pakkasen iskiessä kyntensä sekä todistusaineistoon että syyttömiin ja syyllisiin.

Ettei tutkimuksesta tulisi liian helppoa, myös Vaara itse joutuu käymään läpi omaa menneisyyttään ja menetyksiään, miettimään uudestaan elämäänsä ja sen jatkamista.

Kirjailijalta kelpo trilleri, joka pyörii pienissä piireissä, mutta ratkaisu on kuitenkin melkoinen yllätys kaikille asianosaisille. Lapin eristäytyneisyyden kuvaus, kaamos ja sen vaikutus ihmisiin sekä kontrasti paikallisten ja turistien välillä on kuvattu hyvin ja luontevasti. Myös tutkijan omaa mielentilaa, entistä elämää ja lapsuudenkokemuksia käydään läpi psykologisella otteella. Keskitasoa parempi murha- ja rikostarina, jonka motiivit ovat kekseliäät ja uskottavat. Suosittelen trillereiden ja jännityksen ystäville, hieman erilainen rikostarina Suomessa asuvalta amerikkalaiskirjailijalta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...