Kristiina Saha: Minäpäivät

Osta kirja itsellesi

Kunnon vastalause, rykäisy työelämän nopealle ja yhä nopeutuvalle muutokselle ja ennen kaikkea sen kielelle ja turhille taisteluille. Konsulttiläppä saa ansaitsemansa kritiikin Kristiina Sahan esikoisromaanin kielessä. Huvitti läpi kirjan!

Sitten, kun sinne loppupuolelle ilmestyy terävä pyörätuoli-istuja Otsa, niin pian ollaan kuin itse Remu Aaltosen terävissä kielikiekuroissa. On siinä Hellevillä, naispomolla, taas uutta näkökulmaa nieleksittävänä kaikenlaisten Itsensä uudistamis -projektien aikana.

Viisvitonen Hellevi on väliportaan yksinäinen pomo, jonka ainoaa inhimillistä läheiselämää on käydä terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan kitisevän äidin luona moitittavana.

No, onneksi äiti aikanaan kuolee ja Hellevi voi relata. Vai voiko, kun työnantaja höykyttää kaiken maailman tehtävillä, joista ei vaikein taida sittenkään olla yt-neuvottelujen johtaminen ja potkujen antaminen työkavereille, joista moni on kaukana metoo-ihanteista. Risteillään ja pidetään firman lippua korkealla kaikin uusin keinoin, jotka tuntuvat leijailevan yläilmoissa käytännön ulottumattomissa.

On pakko muuttua, niin firman kuin tekijöidenkin, koska kyseessä on menestys ja elämä. Helleville nahkahousut, suunnittelee stailisti.

”Joo! Olis todella huisaa. Sexy beast.

”Sitten sulle tulee joka viikko valmennusavain ja viikkotehtävät. Sä olet nyt jännän edessä.”

Siitäpä se sitten viisvitosen chick lit -taivas on avautumassa! Hömppää riittämiin. Löytyy Biisonimies ja kaikki.

Kannen kettukarkeilla on muutakin tehtävää ja symboloitavaa kuin se, että Hellevi jakaa kettukarkkeja äidilleen. Kirjailijahan jakaa niitä samalla kettumaisen ovelasti lukijoilleen sanoina, lauseina ja virkkeinä. Koko kirjana.

Riemastuttava kirja, riemastuttavin lausekuvioin. Konsulttikieli ja allasjumppakieli kannattaakin tuhota perusteellisesti, ja perusteellisesti Kristiina Saha sen myrkyttääkin.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.