John Verdon: Murhakierre

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Dave Gurney joutuu taas hommiin. Tällä kertaa eläköityneen rikostutkijan saa hommiin vanha ystävä, jonka tytär tekee tv-sarjaa vanhan ratkaisemattoman rikossarjan uhreista. Hyvä paimen -nimellä tunnettu sarjamurhaaja herää takaisin toimintaan, kun kymmenen vuoden takaisia murhia aletaan penkoa uudestaan.

Gurney palkataan alkuun mukaan vain konsultiksi ja henkiseksi tueksi, mutta kun hän perehtyy tapaukseen, hän huomaa aikaisemmassa tutkinnassa aukkoja – liian itsestäänselviä olettamuksia. Gurney arvelee, että tapauksia on aikoinaan tutkittu liian ylimalkaisesti. Valitettavasti tutkinnasta vastaavat FBI:n tutkijat eivät lämpene Gurneyn vihjailuille siitä, että tutkinta on aikoinaan tehty aivan väärin, eikä Gurneyn kulmikas persoona auta asiaa.

No, tietäähän sen, miten tässä käy – Gurney on oikeilla jäljillä ja Hyvä paimen saadaan kiinni, mutta ei ennen kuin Gurneyn ja tämän läheisten turvallisuus on uhattuna.

John Verdonilla on oma tapansa kirjoittaa ja jälleen kerran käsillä on varsin nokkela trilleri, jossa on kehitelty uudenlainen juoni perinteiseen sarjamurhaajakuvioon – en ainakaan muista tällaista koskaan aikaisemmin lukeneeni. Ratkaisu on ovela. Huonoina puolina kirja on jälleen kerran vähän turha paksu ja vähän turhan jaarittelevainen – tiiviimpi ilmaisu ei haittaisi. Onneksi Gurneyn ja tämän vaimon välistä nokittelua ja riitelyä on selvästi vähemmän kuin aikaisemmissa osissa.

Ihan kelpo dekkari tai trilleri siis, mutta jos Dave Gurney on uusi tuttavuus, kannattaa aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta, Numeropelistä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *