Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Muumiperheen vuosi : seinäkalenteri + kirja

Muumiperheen seinäkalenteri 2023

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muumiperheen vuosi on nimensä mukainen, vuodenkierron verran muumilaaksolaisten rinnalla kulkeva kuvakirja. Kaikki alkaa tietysti Nuuskamuikkusen kevätlaulusta ja loppuu seuraavan kevään heräämiseen – alkaakseen taas alusta. Väliin mahtuvat kevät kylvöineen ja linnunpönttöineen, kesä rantapäivineen, juhlineen ja uhkaavine hattivattisäineen.

Sitten tulevat syksy, sadonkorjuu ja vaahtopäisenä pauhaava meri, säiden kylmeneminen ja sitä väistämättä seuraava Nuuskamuikkusen lähtö. Muumit syövät vatsansa täyteen kuusenneulasia ja käpertyvät suloiseen talviuneen. Aika pysähtyy, taivaalta putoilee suuria valkoisia lumihiutaleita ja kuuluu vain kylmää helinää. Yksinäinen Mörkö lipuu hitaasti jättäen jälkeensä lasisina katkeilevia ruohonkorsia.

Muumiperheen vuosi ei niinkään ole tarina, vaan kokoelma erilaisia hetkiä ja tunnelmia.

”Löysin salaperäisen tien. Meidän pitää yhdessä lähteä tutkimusretkelle, sillä yksin en uskalla.”

Alun perin vuonna 2015 ilmestynyt kirja on nyt yhdistetty vuoden 2023 seinäkalenteriin, jolloin on syntynyt mitä mainioin lahjapaketti kaikenikäisille muumien ystäville. Kirjasta aikuiset löytävät muumien filosofiaa, pienemmät lukijat pääsevät tutustumaan vaihtuviin vuodenaikoihin ja Muumilaakson asukkaisiin. Seinäkalenterista koko perhe voi seurata vuoden etenemistä yhdessä muumien kanssa.

Muumiperheen vuosi -kirjan kansi

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...