Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sonja Hellmanin kirjassa Naiset ilman maata kerrotaan maahanmuuttajanaisten kokemuksista entisissä kotimaissaan sekä nyky-Suomessa. Naisten tarinat ovat erilaisia: osalla on mielenterveysongelmia ja ongelmia pärjätä suomalaisessa yhteiskunnassa, osa on löytänyt koulutustaan vastaavaa työtä ja kotoutunut Suomeen täydellisesti. Vaikka naisten tarinat ja taustat ovat erilaisia, heitä yhdistää juurettomuuden tunne.
Hellmanin Naiset ilman maata -kirjan naisten kertomuksista käy selväksi, ettei Suomi ole mikään pakolaisten paratiisi, kuten maahanmuuttokriittiset populistit pelkäävät. Naiset ilman maata on sukua Juha Suorannan Vastaanottokeskus-pamfletille, joka sekin käsitteli maahanmuuttajien elämää Suomessa. Suomi ei ole helppo maa. Monet maahanmuuttajat kokevat suomalaisen byrokratian murskaavaksi, jatkuvassa epätietoisuudessa eläminen on raskasta, ja rasistiset huutelut ja kommentit lannistavat. Perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen rasismista on tullut sallitumpaa, ja politiikan uusi aika vaikuttaa kirjan naisten elämään. ”Nykyään tuntuu kuin kaikki ihmiset olisivat vihaisia”, yksi naisista kertoo. Myös Hellman huomaa rasismin läsnäolon haastattelumatkallaan.
Maahanmuuttajat voivat helpottaa asemaansa sinnikkyydellä ja itsepäisyydellä. Naiset ilman maata -kirjan naisten kertomuksissa korostuu erityisesti kielitaidon ylivertainen merkitys: ilman suomen kieltä Suomessa on hyvin vaikea pärjätä. Kielen oppiminen on niin välttämätöntä, että sen opetusmahdollisuuksia tulisi ehdottomasti lisätä, jotta maahanmuuttajia kyettäisiin kotouttamaan paremmin. Myös kulttuurierot voivat olla niin suuria, että niitä on suomalaisen vaikea edes käsittää.
Naiset ilman maata -kirjassa on paljon surullisia tarinoita masennuksesta, mielivallasta ja sodasta. Onneksi menestystarinoitakin on: Korsnäsissä asuva Saudina tekee koulutustaan vastaavaa työtä kotikielenopettajana ja vaikuttaa kunnallispolitiikassa. Monet kirjan naisista haaveilevat koulutuksesta ja paremmasta tulevaisuudesta.
Hellman mainitsee kirjansa lopussa, että pyrki häivyttämään itsensä taustalle ja antoi maahanmuuttajanaisten kertoa tarinansa omin sanoin. Kaikilta osin häivytys ei ole onnistunut, eikä niin tarvitsekaan olla. Hellman on lukijan mukana tutustumassa muslimien tapoihin ja juhliin, ja hän kyselee asioita, joita lukijakin miettii mielessään. Naiset ilman maata on helppolukuinen kirja ajankohtaisesta aiheesta.