Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pamfletissa sukujuuriltaan kreikkalainen Tania Kambouri ruotii tarkoin partiopoliisin tehtävät lainlaatijoiden (kansanedustajien) ja oikeuslaitoksen (tuomareiden) puristuksessa. Päällimmäisenä ja vaativimpana tehtävänä on siirtolaisten kanssa “lakiasiointi”, joka on kaikkea muuta kuin helppoa, varsinkin naispoliisilla.
Turkkilaiset ovat miljoonavähemmistö kahdeksankymmenmiljoonaisessa Saksassa, jossa 20 prosentilla kansalaisista on maahanmuuttotausta. Islamilaisuus omine lakeineen tuo poliisityöhön suuren ongelman patriarkaalisuuden vuoksi: yhteisöön, jossa naisen asema on matalista matalin, on vaikea tunkeutua ja suorittaa poliisitehtäviä naispoliisina.
Kambouri kertoo islamilaisuuteen liittyvän väkivaltaisuuden työllistävän poliisia, kun taas itäblokista tulleet siirtolaiset keskittyvät enemmän petoksiin, varkauksiin, murtoihin. Vähenevin poliisiresurssein moni asia jää tutkimatta.
“Kulttuuriperinteitä ei saa käyttää suojakilpenä rikollisille.”
Siinä onkin iso ongelma, kun islamilaisuuteen kytkeytyvä rinnakkaisoikeus omine rauhantuomareineen, tyyliin “perhe on kaikki eikä valtio ole mitään”, tahtoo kävellä yli Saksan oikeusvaltion lain. Siinä prosessissa kysymys on yksinkertaisesti vahvemman oikeudesta, machokulttuurista, pelon ja väkivallan keinoin. Sen suhteen valtiolla olisi oltava nollatoleranssi, väkivaltamonopoli on yksin valtion.
Ei voi olla oikein, että “auton ikkunan rikkonut ja navigaattorin vienyt, saa rikoslain 243 pykälän mukaan kolmen kuukauden tuomion. Täytäntöönpanovirkailijan (poliisin) vastustamisesta määrätään – jos ylipäänsä rangaistusta tulee – sakko, muutama tunti yhdyskuntapalvelua tai vihanhallintakurssi”.
Monenmoisia esimerkkejä Tania Kambouri noukkii poliisin arjesta, jossa poliisi monesti joutuu hyökkäyksen kohteeksi, toki fyysisesti ei niin usein kuin suullisesti haistattamisen, pilkan, ivan, yliolkaisuuden muodossa. Monen monena päivänä töiden loputtua mieliala on taas hivenen aikaisempaa matalammalla, jaksaminen tiukoilla. Samassa voimainponnistelukategoriassa poliisin kanssa Kambouri luettelee monet muut ammattilaiset: ensihoitajat, lääkärit, linja-autonkuljettajat, konduktöörit, palomiehet, opettajat jne.. Väkivalta näissä ammateissa on ilmeinen uhka.
Keinoja olisi etsittävä: kasvatus – hidas prosessi, ei auta nykyhetkeen; tuomioistuinkäsittelyjen nopeuttaminen; pehmeästä linjasta luopuminen yms. Keinoja myös löytynee, vaikka joissakin asioissa poliisi on nostamassa kädet ja välttelee viimeiseen asti no go -alueita, tiettyjä kaupunginosia Bochumissa, kirjoittajan työ- ja synnyinkaupungissa, ja monissa muissa Saksan kaupungeissa.
Mieleni tekee suositella tätä kirjaa opettajille: ongelmat pitkälle samanmoiset. Poliiseille ja päättäjille tätä kirjaa suosittelee entinen poliisipäällikkö Mikko Paatero.