Arto Paasilinna: Operaatio Finlandia : Ruotsin kesähyökkäys Suomeen

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Operaatio Finlandia on Arto Paasilinnan ensimmäinen romaani vuodelta 1972.

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1977, jolloin Suomen ja Ruotsin välille puhkeaa sota, kun Ahvenanmaa haluaa liittyä Ruotsiin. Sota kestää pari kuukautta ja kirja kertoo raportinomaisesti tuosta ajasta. Normaalia romaanityyliä kirjassa ei juurikaan ole, vaan kerronta tapahtuu silminnäkijälausuntojen, tiedotteiden ja muun vastaavan avulla. Mukana on myös asiaankuuluvia karttoja esittelemässä rintamien etenemistä.

Sodan kulku on mietitty ja kuvattu tarkasti. Kirjoitusvaiheessa se oli vielä mahdollinen tulevaisuuden kuvaus, nyt jälkikäteen ajateltuna lähinnä vaihtoehtohistoriaa. Tyyliltään tämä on siis vähän erilainen kuin Paasilinnan myöhemmät teokset. Pidin tätä joskus suunnilleen parhaana hänen teoksistaan, mutta kyllä kirja on ilman muuta edelleenkin sitä kärkikastia.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Muistelen Paasilinnan jossain haastattelussaan kertoneen, miten hän tunsi kirjoittaessaan aitoa innostusta ja ylpeyttä suomalaisista, kun nämä etenivät Pohjois-Ruotsissa. Paheksui toki omaa sotahulluuttaan. Kun kirjan luin joskus pikkupoikana, sama osuus herätti itsessänikin ihan ilmeistä sotaista hurmaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *