Michael Freeman: Parempia valokuvia : Suunnittele, sommittele & laukaise

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tässäpä kerrassaan mainio opas valokuvaamisesta kiinnostuneille! Parempia valokuvia antaa nimensä mukaisesti hyvää oppia parempien valokuvien ottamiseen. Kirjan näkökulma on tekniikan sijasta sommittelussa ja valokuvaajan näkemyksessä. Freeman, todella kokenut valokuvaamisen ammattilainen, vääntää rautalankaa ja kaavioita siitä, miten kuvia voi rakentaa.

Kirja oli antoisa. Esimerkkikuvat ovat upeita ja havainnollistavat asioita hyvin. Kirja sopii hienosti lukijalle, joka on kiinnostunut erityisesti taiteellisesta valokuvaamisesta ja osaa jo kuvaamisen perusteet. Taiteelliselta osaamiselta amatööri saa kirjasta hyviä ideoita ja ajatuksia oman tyylin kehittämiseen.

Teksti on sujuvaa, helppotajuista ja sivistävää. Kun ei ole perehtynyt valokuvataiteeseen erityisemmin, oppii paljon uutta ja osaa pudotella taas vähän enemmän nimiä. Hyvä hyvä! Enemmän sietäisi olla kuvia, joista puhutaan, mutta siinä tulevat tietysti kaikenlaiset rajoitukset vastaan. Freemanin oma kuvamateriaali on toki upeaa ja hauskana bonuksena joka luvussa on laatikoita, joissa annetaan googlailuvinkkejä. Niiden parissa saakin aikaa kulumaan rattoisasti.

Understanding Exposure pitää edelleen kärkipaikkaa kuvaustekniikan oppikirjojen listalla, mutta Parempia valokuvia ei oikeastaan kilpaile samassa sarjassa. Siinä vaiheessa kun haluaa kehittää omaa valokuvauksellista näkemystään, Parempia valokuvia on todella hyödyllistä lukemista. Erittäin käytännönläheinen ja selkeästi kirjoitettu opas on melko nopeasti luettu, mutta ajateltavaa ja hauduteltavaa sen sisällössä riittää pitkäksi aikaa ja tämän kirjan pariin tulen vielä palaamaan moneen kertaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 085 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...